Koti vaihtoon- taas...

Videoiden lisääminen tänne?

2012-02-03T13:38:00.000+01:00

Yritin laittaa tänne elävää kuvaa, mutta latasi niin kauan, että keskeytin. I Phonella kuvattu, normaalisti kuvissani tuolla kansiossa. Yritin siis kuvien kautta tuoda- oisko nörteillä ;-) muita ehdotuksia?

Eläinten valtakunta

2012-01-31T09:55:00.002+01:00

Onhan meillä noita eläimiä. On toki ollut enemmänkin.
Niistä on iloa, niistä on harmia, niistä on onnea ja surua. Kamalan inhimillistä...

Jos jokaisesta sanoisin muutaman piirteen, mikä on vahvimpana mielessä, ei tokikaan kerro koko luonnetta, mutta kertoo kuitenkin jotain?

Sere on meidän kissarouva. Kuningatar, mutta suvaitseva ja hiljainen sellainen. Nuhjuaa omistajansa kanssa, eli käyttäytyy kuin vauva, mutta meidän aikuisten kanssa on aikuinen. Silmiinpistävän kissamaista on myös se, että kun lapset ovat pois pidempään, saamme mekin huomiota.

PP on taas hyvin koiramainen. Seuraa minua koiran lailla. Utelias, mutta myös arka. Hän tuli meille viiskuisena ja siitä arasta kissarukasta on edistytty paljon. Ei viihdy sylissä, muuta kuin jos makaan jossain, tulee vatsan/ rinnan päälle silitettäväksi. Muuten sitä ei sylissä pidetä.
Nyt neiti on keksinyt, että hän omistaa narun, jota hakee ahkerasti leikitettäväksi. Leikki vaan on sitä, että heilautan narua kerran ja kissa saa sen kiinni (olin kuinka nopea mielestäni tahansa). Sitten se pitää siitä kiinni ja ihmettelee, miksi leikki loppui jo...

Bambu. Voi Bambu Bambu... Lapset välillä mulkoilevat minua, sillä toimin tämän koiran kanssa aikalailla kaikkea sitä vastaan, mistä saarnaan. Jotenkin en tajua Bambun olevan ihan kokonaan koiran. Eikä tajua sekään olevansa koira.
Kaksijakoinen persoona. Toisaalta ärhäkkä ja raivostuttava räkyttävä ja tottelematon tonttu, toisaalta oppivainen ja vauvamainen, suloinen käärö. Persoona isolla kirjaimella.
Ulisee monesti sohvan luona ja on maailman sitkein. Sitkeämpi ainakin kuin minä. Joku meistä laskeutuu lattialle ottamaan sen syliinsä tai heittelemään Näätää, Bambun morsianta ja rakkainta lelua.

Minulla on käynyt joku "Isoäitiefekti" tämän koiran kanssa. Ja Se Ärsyttää.

Ruoka-ajat ovat monesti hölmöjä. Isot veljekset syövät nopeammin kuin pieni koira. Ne jäävät odottamaan uskollisen koiramaiseen tyyliin lähistölle, että josko sitä evästä jäisi toiselta... ja Bambu ei tajua tätä, vaan tulee viereen istumaan ja ihmettelemään, "mitä me ootetaan, tä?".
Ajoittain se menee kissojen viereen myös samalla tavalla istumaan: "Mitä me katotaan, tä?"

Roomeo on jo siirtynyt lähemmäs ja mulkaisee kissa olan takaa, että yrittääkö sekin jo samoille apajille, mutta PP on vain niin seurallinen, että haluaa olla siellä missä tapahtuu. Hamlet odottaa kauempana. Se luottaa minun tasapuoliseen luonteeseeni, että jos sieltä lisäevästä heruu, se jaetaan tasan ;-)

Lakananvaihto. Sen verran laitoin peittoa lattialle, että nappasin helmalakanan tyttären sängystä pois ja kun käännyin takaisin peittoon päin... Mitä tuossa voi tehdä?

No, sitten Veljekset kuin Ilvekset. Roomeo ja Hamlet. Ikäjärjestyksessä (jota en oikeasti tiedä, kutsumme niitä vain isoveljeksi ja pikkuveljeksi noin päin).
Kuvia olikin jo yllä. Tällä hetkellä pörheässä ärsyttävässä tursotalvikarvassa.

Roomeo on rauhallisempi, siis terveempi päästään :P. Hamlet on hössö ja neuroottinen, epäluuloinen, ärhäkämpi ja äkkinäisempi kaikin puolin. Molemmat tosin reagoivat niin nopeasti, etten ehdi sitä kuuluista kissaa edes sanoa, kun huomaan niiden varoittavan ja jo heti toimivan perään. Siksi en laske pieniä lapsia lähelle.
Roomeolla on läheisempi suhde kissoihin kuin Hamletilla, jota "ei vois vähempi kiinnostaa". Ne nyt ovat ja sillä selvä. Roomeo hoiti mielellään pieniä kissanpentuja, mikä on jännä, koska se inhoaa pieniä lapsia ja koiranpentuja.

Bambu oli varmasti jo lähemmäs vuoden, kun se oli täysin ja kokonaan hyväksytty veljesten valtakuntaan. Kiitos siitä kuuluu Bambulle, sitkeä kaveri, joka ei tainnut tajuta, etteivät veljet halunneet leikkiä sen kanssa. Jossain vaiheessa vain huomasin, että Bambu saakin nukkua niiden kanssa samalla patjalla ja pojat (varsinkin Hamlet) ovat huolissaan siitä ulkona, kun vieraita koiria tuli lähelle.

Kaikki eläimemme ovat persoonia (tietenkin). Ne ovat minulle rakkaita, vaikka välillä olisin valmis lahjoittamaan ne ensimmäiselle vastaantulijalle. Minun tulee niitä kamala ikävä, kun niistä joskus aika jättää. Veljesten kohdalla tätä on joutunut jo muutaman kerran miettimään... ja erityisen kauheaksi ajatuksen tekee se, että ne ovat niin tiivis parivaljakko.

Vaan, nyt vielä tassut suorastaan lentävät ulkona ja kaikki on hyvin, vaikka ikämiespuolelle tässä pojat kohta vääntyvät.
Sellaista täältä eläintarhasta tänään.

Ja mikäkö innosti aiheesta kirjoittamaan juuri tänään?
Noooh. Ajattelin tuossa aamulla, kun viltin (ja turkki koiran päällä toki oli myös)) kanssa vein Bambua sylissä ulos (se kykenee -10 asteen pakkasessa kävelemään parisataa metriä, kunnes vinkuu ja nostelee jalkoja ja pyytää syliin), että enpä olisi vielä kaksi vuotta sitten tätäkään näkyä uskonut näkyvän...

Kaikenlaista ja astmakohtaus

2012-01-30T11:23:00.000+01:00

Viime viikolla tuli elettyä vähän laput silmillä, laihdutuksen kanssa nimittäin. Leivoin ja täten söinkin "vähän" liikaa, mutta nyt ollaankin sitten palattu taas ruotuun, herkuttomuus jatkukoon tällä erää pojan häihin asti. Periaatteessa en tykkää enää tällaisesta rajoittelusta (vaikka sitähän se kalorien laskeminenkin on), mutta joskus on ruoskan vaan viuhuttava. Jos ei meinaan kuri muuten mene perille. Itelleni siis! Se ois siis sokerivapaa kevät.

Tuli tosin leivottua ihan ok juttujakin, kuten ruisleipee. Laitan leivät neljään osaan ja pakkaseen, sieltä sitten kaivelemme tarpeen mukaan. Tulee sen verta vähän syötyä leipää nykyisin, että muuten voisi home iskeä leipäsiin. Näin säästän rahaa ja eipä tule syötyä sitä leipää niin paljon, kun pieninä paloina pakkasesta löytyy.
Leivoin pakkaseen myös sämpylöitä, joihin tuli paljon hyväätekeviä aineita: pellavansiementä, ruis- ja vehnälesettä, kauraa, täysjyväspelttiä ja päälle vielä sesaminsiemeniä. Nekin pussitin kahden-kolmen pusseihin, sillä vehnätuotteet alkavat vanhenemaan saman tien, kun ne uunista pois ottaa. Voipullia leipasin vahingossa... mutta pakkasessa osa niistäkin.

Tein myös "Nappipitsaa". Olen varmaan joskus kertonut "Nappisopasta", johon tulee mitä kaapista löytyy. Siirtelen sujuvasti kauppakäyntejä "Nappiruokien" kanssa, eli kaivelen kaappeja ja soveltelen.
Tähän pitsaan käytettiin täysjyväspelttiä jauhoina ja täytteeseen tuli purkki tonnikalaa, paketti pekonia pakkasesta, tomaattipohjaisia tuotteita ja salaisia mausteita, sekä runsaasti sipuleita ja paprikan palanen, sekä juustoa. Kahdelle pellilliselle tuosta riitti täytettä ja olpa törkeän hyvää! Ei ehkä niin laihduttavaa, mutta ruoskin itseäni nyt sitten olan takaa. (Tai sitten en)

Valmiina paloina pakkaseen.

Raakaa vielä, mutta suht valmiina uuniin...

Pitsaa, mums ja nams. Osaan tehdä ihan oikean näköisiäkin pitsoja, on tulllut ravintolassa niitä pyöriteltyä muutaman kerran, mutta joskus tällainen kotitekoinen on ihanaa, runsaalla juustolla ja pohjalla.

Tämä on mun aarre!

Viikonloppu meni ihan rehellisesti kerrottuna aika lailla autokaupoissa (ja moottoripyöräkaupassakin). Kävimme katselemassa eri paikoissa yhtä tiettyä merkkiä, vertailemassa ja "potkimassa renkaita". Näytti se ens alkuun oudolta katsella tytärtä kokeilemassa auton ratissa istumista. Lievää... heh, lievää... innostumista ilmoilla olikin.

Tällaista mietimme (huom. oikeasti vasta mietintävaiheessa) Hassua, miten ei tullut ajatelleeksi aiemmin, että tyttäret eivät välttämättä hyvin yllä "polkemaan polkimia" joka autosta. Tämä riitti pienemmällekin tyttärelle (melkein saman kokoisia ovat tytöt) säädöiltään, että näki ulos ja yletti polkimiin.

Koeajolla kävivät juur tämän yksilön kanssa ja mies harmitteli, kun ei löytänyt mitään mollattavaa ;-). Meillä kun kuitenkin on tällä hetkellä se yksi ylimääräinen auto, josta kauppiaat eivät maksa lähellekään sitä mitä haluttais. Ongelmana myös se, että täällä autot ovat halvempia kuin Hollannissa, joten takkiin tulisi vieläkin reilummin... Vaikka eihän autokaupoissa asiakas voita koskaan, mutta tuhansien eurojen tappio kirvelee jo pahasti.

Miehen auto ei oikeasti kuitenkaan ole paras mahdollinen valinta nuoren tytön ykkösautoksi, mutta voipi olla, että sillä autokoulu sitten kuitenkin käydään. Suopi nährä.

Moottoripyöräkaupassa kävimme kokeilemassa nuoremman tytön pituuden takia erilaisia piikkejä (kevytmoottoripyörä). Pituus rajaa tässäkin aika paljon. Löydettiin tosin yksi mieleinen, joka on niin kevyt, että vaikka jalat eivät kunnolla yletä maahan, pystyy tytär pitämään pyörää pystyssä kuitenkin.

Mies esitteli myös minulle ajattelemansa pyörän (kunhan sen kortin ajan ensin tällä meillä olevalla pyörällä) ja jäi itse miettimään erästä mallia itselleen. Ei olisi Harrikka, mutta ihan kivan näköinen ja huomattavasti halvempi.
Mutta nämä sitten joskus.

Ja sitten. Voi kökkö. Lauantaina aamulenkillä ei happi kulkenut. Läähätin kuin pieni eläin juostessa ja valitin ja ihmettelin, kun ei kulje jalat eikä happi. Mies jo ehdotti monta kertaa kävelyä, mutta... no, sanotaan, että olen kamalan huono antamaan periksi tietyissä asioissa.

Kotiin saavuttaessa kurkkua kuristi ja keuhkot tuntuivat räjähtävän. Sitten alkoikin vajaan tunnin kestävä yskänpuuska kohtaukset ja vinkuna ja pihinä. Kuin olisi suodattimen läpi hengittänyt.

Lapsena olen paljon sairaalassa aikaa viettänyt astman takia, muistan yhä, miltä ne pahimmat kohtaukset tuntuivat. Tiesin, mikä oli kyseessä ja että aika lievä kohtaus oli tuo lauantainen, mutta astmakohtaus kuitenkin. Jo viime talvena oli oireita tuohon suuntaan kylmillä ilmoilla ja kesälläkin tukahduttavina päivinä.

Tänään en pakkaseen juoksemaan mennyt, kokeilen zumbata. Lääkäriinhän tässä jossain vaiheessa on mentävä, selviöhän se on, mutta... niin vihaan näitä juttuja.
Urheilu onneksi on vaan hyväksi astmaa sairastaville, joten siihen ei tämä vaikuta. Ja. Voihan se olla, ettei lääkäri koe tarpeelliseksi lääkitystäkään, mutta jo vanhasta muistista voisin sanoa, että avaava lääke voisi helpottaa urheilua.

Kaikenlaista. Että tupakoikaahan ihmiset vaan, kyllä ne keuhkot siitä kärsivät... En voi syyttää kuin itseäni, vaikka ONNEKSI olen ollut polttamatta vuodesta 2000. Minua kuitenkin varoiteltiin koko ikäni aiheesta, vaikkakin täytyy sanoa, että ei se ollut oikein sekään, että koko lapsuuteni olen tupakkaa sisällä joutunut haistelemaan. Se oli sitä aikaa se.
Varmaa kuitenkin on se, ettei oma tupakointini aikanaan ole asiaa mitenkään helpottanut. Tavan puusilmä olen ollut :( Onneksi kuitenkin edes vähän olisi järkeä päähän tullut viime vuosina.

(Miten nämä meikäläisen kirjotukset tulevat aina näin pitkiksi?)

Vaan... se olisi taas aika mennä koiria ulos viemään. Lenkille en mene, sillä pikkukoira ei näistä pakkasista oikein perusta.
Tulis vaan kesä jo... omastakin puolesta, eikä vaan koirien!

Kulkupelipohdintaa

2012-01-27T11:08:00.000+01:00

Meillä on kaksi autoa, moottoripyöriä on yksi ja yksi skootterimoottoripyörä... tai kevari se taitaa olla?
Isoa autoa tarvitsemme koko perheen ajoihin, matkoihin, sillä lentokone tai julkiset ovat meille se viimeinen vaihtoehto eläinten takia, pieni auto on miehen käytössä, samoin motskat. Moottoripyörää ja toista autoa ei ole kannattanut myydä pois, sillä niille on ollut käyttöä ja lisäksi tulisi "takkiin", jos ne myisi.

Moottoripyörä on jäämässä minulle, kun sen kortin ajan, se on kuulemma helppo ekaksi pyöräksi ja juuri sopiva opetukseen. Mies ei sillä työmatkoja ole kulkenut, sillä kesäkuumalla lyhyelle matkalle pyörävarusteiden pukeminen on työlästä (ja hikistä), eikä työmaalla ole suihkumahdollisuutta.
Skootteri on miehen työmatkapeli niin kauan, kunnes pakkaset pakottavat siirtymään autoon (viime talvena mies kulki julkisilla, mutta siinä missä autolla menee 15 minuuttia, menee junalla+ bussiyhdistelmällä tunti- puoltoista).
No, tässä kohtaa pärjäisimme kyllä yhdellä autolla melkein joka päivä, mutta kun tuota miehen autoa ei haluttaisi myydä pois, kun hän siihen on niin tykästynyt, eikä tosiaan kannattaisikaan. Mutta, nyt mies heitteli ilmoille, että jos myisikin sen pois ja hankkisi "Harrikan" tilalle.

Samaan aikaan nuorempi tytär odottelee piikkikortin ajamista. Noooo... meillä toki olisi se piikkiskootteri, mutta ongelmana on se, että tyttö on pikkuruinen ja tämä on liian painava hänelle, haussa on pieni ja kevyt laite, joka tarkoittaa tälläista "harrikkatyylistä" matalaa vaihtoehtoa, eikä tytär ole katollisesta skootterista edes innostunut.

Vanhempi tytär taas on ajamassa piakkoin autokorttia. Hän ajelisi mielellään miehen pientä autoa... ja jos se tänne jää, saa ajellakin, mutta toisaalta, oma -vieläkin pienempi kaupunkiauto- voisi olla hyvä vaihtoehto, jotta tytär saisi rohkeutta ajella ja parkkeerata suurissakin kaupungeissa. Miehen pieni auto on vieläkin huonompi taittumaan parkkiin, kuin isompi automme, eikä ehkä muutenkaan ole oikein hyvä ekaksi autoksi.

Onko kukaan enään kärryillä?
Meillä on siis autoja ja pyöriä, mutta ne eivät kohtaa tarvetta. Täällä onkin viime päivinä käyty kovasti auto/moottoripyörä/piikkisivustoilla ja voisi olla vaikka kiva viikonloppuna käydä vähän potkimassa renkaita. Ison auton ajamme "loppuun", sillä kun näin on käynyt, ei tarvetta ihan noin isolle autolle enää ole (tai olis, sille asuntoautolle- ihmettä ootellessa...), vaikkakaan en enää ihan pientä (matalaa) autoa huoli.

Tällaista pohdintaa täällä on käyty viime päivät.

Niin ja sitten... mies hankkii ajo-opetusluvat, mutta vain MINÄ joudun vaihtamaan ajokorttini ruottalaiseen, ennenkuin saan aloittaa. Hakemus odottaa tuossa pöydällä, rasti ruutuihin vaan ja kortti postin mukana menemään, mutta en ole kyennyt vielä tekemään sitä. Draamaa arkeen ;-)

Hyvää viikonloppua!

Mitä blogiin saa kirjoittaa?

2012-01-26T10:31:00.000+01:00

Oma vastaukseni on, että ihan mitä haluaa. Olen joskus kipuillut monen muun tavoin sitä, että juttuni ovat sellaista "itsehöpinää", eli päiväni tapahtumia, tunnetiloja ja sitä arkea(kin). Mutta mitäpä muuta sitä maijameikäläinen kirjoittaisi? Ei kaikkien blogien tarvitse olla muoti/ sisusustus/leivontablogeja, vaikka niitäkin on ihana lukea. Itse kuitenkin kurkistan mieluiten juuri tavalliseen arkeen.
Joskus se on rakentamista, joskus remontoimista, harrastuksia, shoppailua, lomia, lasten asioita, raivostumisia, ilostumisia, ruoanlaittoa ja leivontaa, mikä nyt kenenkin päivän/viikon/kuukauden aihe onkin. Sitä elämää, jota elämme.

Eniten itseäni siis kiinnostaa ihminen, eivätkä ilmiöt. En koskaan oleta, että ystäväni olisivat aina muodikkaita, asuisivat talossa, jossa ei pölyhiukkanenkaan laskeudu pöydälle asti tai viettäisivät koko elämänsä keittiössä. En oleta, että ystäväni olisivat aina hyväntuulisia (tai huonotuulisia), avoimia kaikelle ja samaa mieltä kanssani. Ystäväni ovat ihmisiä, vikoineen ja hyvine puolineen. Toivottavasti näemme aina tämän blogimaailmassa, ettei kenellekään tule tunnetta, ettei hänen asiansa ole bloggaamisen arvoisia. Luen blogianne, koska olette kiinnostavia juuri arkiminänne kanssa <3
**********

Tämä ylläoleva tuli mieleen, kun luin erästä blogia, jota olen seurannut mielelläni ja seuraan edelleen, vaikka niitä hyttysen ininöitä ;-)

Mutta sitten omaan arkeen.
Vajaa vuosi sitten kuolleen tätini puoliso menehtyi tässä muutama päivä sitten. Lapset jäivät täysorvoiksi vajaassa vuodessa. Olkoonkin, että kaikki lapset ovat jo hieman alle tai hieman yli neljänkymmenen, vanhempien menetys on aina asia, joka koskettaa ja tämä pisti taas miettimään elämän haurautta ja lyhyyttä.

Kokekaa ihmiset! Kokekaa, menkää ja tehkää!
**********

Muuten arkeen ei kuulu ihmeellisiä. Nyt pitäisi taas jo ulostautua :P koirien kanssa, mikä ei ole lumisateessa kivaa enää (tassuongelmia) ja sitten voisin zumbailla, jäi aamulenkki ja sali väliin, sillä heräsin aamuyöstä ylös painajaisiin, enkä saanut unta. Ei vaan kannattanut niin väsyneenä lähteä huhkimaan, olisi mennyt treeni harakoille.

Oikein mukavaa päivää meille kaikille <3

Aamukimara

2012-01-23T11:13:00.001+01:00

Nohniin. Niistä kynsistä ensimmäisenä, kun nyt muistin.
Elikkäs, tekokynnet ovat nyt (sniifjanyyh) historiaa toistaiseksi ainakin. Tässä opettelen nysäkynsiin, sillä puolet kynsistä ovat vielä hiottuja, mutta onneksi irto-osat ovat nyt pois.

Kävi nimittäin niin, että alkuun tuntui vain vesi normaalia kuumemmalta ja ilma kylmemmältä. Sormenpäihin siis. Sitten tytär kysyi, että mitä ihmettä sormenpäilleni on tapahtunut.
Ne ovat vähän huonossa kunnossa. Ihan kuin joku olisi viillellyt niitä.. joten, en taida ainakaan hetkeen kynsiä laitattaa.

Oonkohan allerginen? Kipiät ovat ja ryttyiset, mutta iho ei onneksi ole auki. Rasvaan kamalasti ja toivon, että palaavat ennalleen. Kaikkea sitä sattuukin! Enpä olisi uskonut, kun kukaan ei ole tuollaisesta varoitellut. Minäpä varoitan nyt muita herkkähipiäisiä kynsimyrkyistä. Harmittaa vaan vietävästi, niin tykästyin kynsiini.
**********

No sitten vielä kotiaiheeseen.
Meille muuttivat nyt sitten viikonloppuna myös Herra Lamppu ja Rouva Lamppu. Ikeasta tietenkin.
Yritimme miettiä tarvetta ja ulkonäköä, mies valitsi omansa ja minä omani ja näyttää kivalta, kun ei ole kahta samanlaista lamppua.

Ja sitten pikkasen kilppariasiaa.
Pienenpieni ruokavalio ja liikunta ovat tuottaneet tulosta ulkonäöllisesti, vaikkakin vielä on tehtävää. Kävin labrassa syksyllä ja sain viimein tulokset.
Jännitin, koska lääkäri oli sitä mieltä, että syön "kamalan isoa" lääkeannosta... ja syön "salaa" lisäksi merilevää ja annosta on kuitenkin nostettu kolme kertaa tässä parin vuoden aikana.

Labrakokeet kertoivat, että annos on sopiva minulle. Olenkin ollut tyytyväinen olooni viime aikoina, sairastelua lukuunottamatta. Jos vertaan oloa Saksan ja Hollannin aikoihin, jolloin annos on ollut huomattavan liian pieni, pahoittelen, etten jo aiemmin lyönyt nyrkkiä pöytään aiheesta. Hollannissa sitten annosta nostettiinkin enemmän ja aloin tuntemaan itseni jälleen ihmiseksi pikkuhiljaa.
Osa ongelmista, joita koin Saksassa ja Holskulassa, johtuvatkin oikeasti kilppareista, sillä jatkuva väsymys ja voimattomuus yhdistettynä siihen, että toimin kuitenkin koko ajan samoin (en levännyt enkä suostunut jäämään sängyn pohjalle) vei minut voimieni rajoille ja en vain jaksanut tyhmiä ihmisiä ja vastoinkäymisiä niin hyvin kuin normaalisti.

Kilppareiden laaja tulkintaskaala aiheuttaa monille kohtalotovereilleni ongelmia. Monella menee suoranaisesti vuosia elämästä "hukkaan" epätoivoisena väsymykseen ja jatkuvaan huonoon oloon (ja ylipainolla) vain siksi, että edelleenkään ei katsota potilasta, vaan papereita.

Työtä tässä on tehty, likuttu ja ruokavaliota rukattu isolla kädellä, muuten olisin varmasti todella lihava lääkityksestä huolimatta. Joskus sorrun (hei! olen ihminen!), mutta sitten palaan taas takaisin ruotuun. Herkutella voi myös kevyestikin ja itse yritän arjessa ottaa ilon irti kevyin ja terveellisin keinoin. Lisäksi ajattelen, ettei ruoka ole koko maailman tärkein asia... vaikka kyllä ruokaa rakastankin :D!

Munakokkelia vihannesten kera ja jälkkäriksi smoothie (marjoja ja hedelmiä, maitoa ja rahkaa).
***********

Ja loppuun kuva Bambusta. Olen yrittänyt hyvää kuvaa siitä saada (en ole Y unohtanut toivettasi), mutta Bambu ei vaan tykkää olla kuvissa tai liikkuu niin nopsasti, että kuvat ovat söheröitä.
Tässä nyt pari, joista saa vähän selvää.

Kuvassa myös Pelle Svensson-lelu, jota Bambu rökittää välillä... :P

Salipöpöt mokomat!

2012-01-20T11:24:00.001+01:00

Niin se aina vaan on, tauon jälkeen sairastun ensimmäisellä tai toisella viikolla salin "uusista" pöpöistä. Nyt on eilisestä ollut kurkku (ja siitä johtuen korvakin) kipeä. Flunssainen en sinänsä ole, vähän vetämätön ehkä. Tai sitten vaan kuvittelen niin.
************

Eilen sain lenkin jälkeen luettua kivasti saksaa. Kirjottelin myös taukojumppana päiväkirjaa ja huomasin, että Marraskuun 11.11.11 matkakirja on vielä osin täyttämättä ja täyttelin hetken sitäkin, Palasin kuitenkin takaisin lukemaan oppikirjoja (ja vähän sitä saksankielistä sisustuslehteäkin) ja zumbasin "välitunnilla".
Kurkku- ja korvakivun takia löhösin jälleen tämän jälkeen sängyllä saksaa oppimassa.
***********

Uusi ruokajärjestely, eli vanhaan palaaminen siis, on ihanaa.
Koko päivä aikaa vain itelleni ja työlleni (mikä se sitten milloinkin on!), eikä tarvitse kattila kädessä vilkuilla kelloa. Saan ruoan valmiiksi kun muut ovat harrastelemassa ja kaikki ovat illalla rentoina ruokapöydän ääressä. Jutustelemme kuten ennenvanhaan ja nyt täytyy myöntää, että on se vaan kätevä paikka vaihtaa kuulumisia, tuo ruokapöytä. Olen kaivannut näitä hetkiä.

Kyllähän joka päivä kysyn lapsilta, miten päivä on mennyt. Mutta on eri asia kysyä kaikilta samaan aikaan, ja kun lapset kertovat juttujaan, toisille tulee lisää asioita omasta päivästään mieleen. Lisäksi lapsoset ovat illalla jo saaneet rauhoittua koulupäivän kiireistä ja jäsennellä omia ajatuksiaan. Vastaukset ovat ehkä siksikin perusteellisempia.

Samalla pöydässä kartoitetaan tulevia menoja ja keskustellaan asioista syvällisemmin koko perheen kesken. Kyllä meillä jutellaan varsinkin viikonloppuisin olkkarissakin, mutta monta asiaa unohtuu viikon aikana, jos kaiken panttaa viikonloppuun. Ja ehkä lapsistakin on mukavampaa se, että isä ja äiti kysyvät samaan aikaan kuulumiset, kuin vuorotellen. Mies nimittäin yleensä saapuu viimeisenä kotiin.
************

Kohta häippäsen taas pihastelemaan koirien kanssa. Perjantaisin aamulenkkiä ei juosta ja kävin tuossa jokin aika sitten metsässä kävelemässä koirien kanssa, mutta oli liian vähän päälläni ja käännyin takaisin. Jotenkin tuntui ilma kovin vilpoiselta. Ehkä onkin vähän kipeyttä kuitenkin muuallakin kuin vain kurkussa.
Otankin tänään levon kannalta, en zumbaile, juokse tai saleile. Vain kävelen.
***********

Ja nythän muistinkin, että kynsistähän tässä piti kirjotella! Aamukankeus päästä ei ole vieläkään hävinnyt?
No, maanantaina jos muistan, palaan asiaan.

Hyvää viikonloppua!

Kirjameri sängyssä

2012-01-19T10:48:00.001+01:00

Nautin opiskelusta, mutta kaipaan luokkaa, tai ehkä vain sitä opettajaa. Olen kyllä opiskellut itsenäisestikin paljon muutamassakin (oikeassa) koulussa, mutta niissäkin on ollut välillä se ope tukena. Varsinkin kielissä tarvitsen ohjausta, sillä olen ihminen, joka jumiutuu yhteen kohtaan, jos ei tajua jotain.

Tai olin sellainen. Nyt olen kovasti tehnyt asian eteen henkistä työtä viime vuosina opiskellessani hollantia ja enkkua, sekä ruotsia noilla kursseillani.
Perfektionisti ei pääse eteenpäin, kun ei täydellisyydentarpeeltaan pääse epätäydellisestä osaamisestaan ylitse. On helpompi keskeyttää, kuin kohauttaa olkiaan ja jatkaa. Mutta yhtäkaikki, kaipaan opettajaa kertomaan, jos alan menemään täysin väärään suuntaan.

Nyt jatkoin saksan opintoja... tai alustahan ne taas on alettava, sillä en ole vielä kertaakaan kurssille tässä kielessä päässyt ja saksa on kieli, jonka haluan oppia ja jonka olen päättänyt oppia.
Syksyllä voisin yrittää katsoa, jos pääsisin opiskelemaan tehokurssille ihan Saksaan, tästä jo vähän vihjailin aiemmin, Mitään en lyö vielä lukkoon, jos en nimittäin etene yksin, on turha ostaa kalliita kurssejakaan.

En ole kirjasta lukija, eikä tuo oikeasti hyvä tietokonekurssikaan ole estänyt jumiutumasta. Olen jopa tulostanut jokaisen oppikirjasivun levyltä... ja nyt sitten päätin vain lukea kaiken lävitse ensin ja sitten käydä tuon levykurssin.
Ymmärrän sitten tai en, luen vain, että kerrankin pääsen "kirjan" loppuun. Sitten alan vasta miettimään, mitä en ymmärrä vai ymmärränkö mitään ja aloitan alusta ajatuksen kanssa.

Sängyssäni (siellä on ihana lötsiä ja lukea) odottaakin aikamoinen kasa tulosteita ja kirjoja. Nooooo... on siellä sitten leikekirja ja päiväkirja ja muitakin vihkoja, jos tulee jotain mieleen, jota pitää kirjata ylös.
Tehotonta? Ehkä vähän :D Minulla on kuitenkin aikaa ja kun sitten kirjameren keskellä välillä uppoudun johonkin, menee siinä tunteja huomaamatta, hyödyllisesti, itseään kehittäen.

Nyt kuitenkin aivoni tarvitsevat happea ja lähdenkin tästä koiria ulkoiluttamaan. Sen jälkeen avaan noista kirjoista jonkun tai jopa pari! Ehkä luen lehden, ehkä kirjoitan päiväkirjaa, ehkä katsonkin monisteet.
Tarkoitus on kuitenkin opiskella arkisin, kun muut ovat kouluissa ja töissä, tämän päätin jo viime keväänä. Lukeminen kannattaa aina ja opiskelu on pääomaa, jota mikään lama ei sinulta pois vie. Kunnes pääsen johonkin päätökseen näiden opiskelupohdintojeni kanssa (monta rautaa taottavana mielessä, mitä niistä vääntäisi), pidän sillä välin tätä kotikoulua itselleni.

Ja, ehkä sitten zumbaan seuraavalla välitunnilla ;-).

"Peppitossu"keittiö ja muutama muukin uudistus kotona

2012-01-18T11:51:00.000+01:00

Melkees valmista, pientä hienosäätöä vailla.

Olen kauhukseni/ riemukseni (hetkestä riippuen) "sisustanut" varsinaisen läiskän asuntoomme. Keittiössä on nyt sellainen värien ristiriita (omassa mielessäni), että tulen siitä oikeastaan hyvälle tuulelle.

Unelmakeittiöni tämä ei todellakaan ole. Olen keittiöihminen ja viihdyn keittiön tuoleilla... mutta en näillä nykyisillä. Pari euroa per jakkara, voitte uskoa, ettei laatu eikä mukavuus ole kummoinen (ihan ok kuitenkin istua, muttei tuntikausien aterioita houkuttele syömään nuo jakkarapakkarat).
Jakkarat tulivat vähän vahingossa mukaan, kun ne tuolit, joita oli tarkoitus ostaa, olivat osa loppuneet ja ideani meni siinä pilalle. Ja minähän en odottelemaan ala, jos ei ole pakko.

Halusin kuitenkin keittiöön pientä ilottelua, enkä mitä tahansa ilottelua, vaan juuri tuollaista "peppitossumaista" vihjailua siitä, että mautonkin voi olla harkittu. (Tämähän on loistoperustelu kaikelle huonolle...heh!)

Harkittu hirvitys on myös uusi olohuoneen lamppu. Hirvitys ja vieläpä kauhistus, tarpeeksi ruma että on komia! Oikeastihan tykkäsin edellisestä lampusta, mutta Pleikkarin Movea pelatessa lasipallot vain kilahtelivat. Nyt ei osu, eikä ainakaan kilahtele: Paperivaloa- minulla!

Poitsu sai parvensa, oli muuten viimonen tuossa Ikeassa ja poistuu valikoimasta. Että tuurihan tässä kävi.

Sitten tämä työpöytäni.
Tähän asti tietokone on täällä lojunut keittiön pöydällä, olkkarin sohvalla, milloin missäkin. Nyt hankittiin levy (joka vielä on maalamatta kuvissa), joka piti laittaa seinään kiinni, mutta täällä on todella vahvat seinät ja peilin ja keittiön leijuhyllyn jälkeen naapurit oikeasti hakkasivat putkia ja lattiaa, joten keksimäni "viinilokerikkotyöpöytä" ehkä pelasti meidät häädöltä.
Nyt pitää vielä joku työvalo tähän keksiä, sillä pöytätaso toimii myös meikkipöytänä.

Noh, että kaikki sitten kuten piti, vaihdettiin osien huonekalujen, verhojen ja mattojen paikkaa. Kierrätystä omassa kodissa.
Kuvia on sitten reilusti...

Ekassa käytävältä lasten akuankkoja ja vieraskieliset kirjamme. Osa vietiin kirjoista Suomenkotiin.

Eteisestä olkkariin päin.

Mun keijuhäkkini ja sen asukki.

Keittiön väri-ilottelua. Huom! En ole väri-ihminen sisustuksessa, joten tämä on "peppitossua" mulle.

Keittiöstä olkkariin.

Toinen kirjahylly. Pakko oli laittaa eteiseen, kun ei muualla tilaa ole. Tässä hyllyssä aikakauslehtiä, koulukirjoja ja vanhoja romssuja yms.

Meillä asuu myös Louhikäärmes, vauva tosin vasta. Opetaan vahtimaan rahoja (pohjalla jo vähän opetusmateriaalia...)

Mun "meikkipöydältä".

Otin verhot sängystä pois ja laitoin illalla ne pestynä kaksi makkarin ikkunaan ja kaksi olkkariin.

Toimisto/ meikkipöytä. Tässä vasemmalla istun justiinsa nyti.

Baarijakkarat pitivät mennä pojalle, mutta eivät sopineetkaan sinne, kun tuli muutoksia lennossa sisustuksessa. Tuli sitten meikäläiselle siksi tämä "työmaa" makkariin.

Olkkariin pihan ovelta.

"Välikäytävästä" näkymä ulko-ovelle (meidän ja pojan huoneet tällä käytävällä, sekä suihkuvessa) .

Mun.

Pojan huoneen ovelta.

Pojan huoneen naulakko. Pakko oli hankkia lattialla viihtyviä reppuja ja vaatteita ja pyyhettä varten...

Meillä on muuten aina vessojen ovet auki, sillä toisessa vessassa on kissanveski ja toisessa eläinten juomakup... kaukalo. Samaan veskiin ei voi laittaa, sillä koirat rakastavat kissojen ulostetta... Lapsiportti estää koirien kulun toiseen vessaan. Keittiössä pidin vettä alkuun, mutta Maine Coon on vesikissa ja lainehtiva keittiö ei kuulu asumismukavuuden rajoillekaan.

Pojan huonetta. Äiti siivos. Haluan, että kaikille tavaroille on oma paikkansa. Vaikka on mulla yks romukaappi joka kodissa. Ainakin yks.

Säilytystä "välikäytävällä".

Olkkarin "väri-ilottelua"... heh. Tosta se lähtee.

Nää lyhdyt ovat niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihanaisia illalla pimeessä, musiikin soidessa on hyvä nukahtaa. Jokainen tuikku roikkuu korusta.

Muutos olkkarissa, eli makuuhuoneesta siirrettiin yksi hylly telkkarin alle. Huomatkaa hirviölamppu.

Raijan (ystävän) tekemät tulppaanit (kangasta) tuovat harmauteen väriä <3

Mah-du-taan-ko? TIETENKIN! Ruoka tosin otetaan hellalta ja juomat, salaatit yms. työpöydältä.

Veeseestä kuva "välikäytävään", johon siis siirrettiin toinen hylly makkarista. Pyöritellään tavaroita ympäriinsä..

Tykätään leffailloista.

Tykkään, että kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan. Käyn korjaamassa muiden jälkiä (osaan tehdä sen huomaamattakin) ja siirtelen tuoleja omille paikoilleen, ojentelen mattoja. Mutta. Meillä asuu viisi ihmistä, kolme koiraa ja kaksi kissaa (sekä keiju ja louhikäärmes), joten tahratonta ja siistiä meillä ei tokikaan aina ole. Yritän pitää yllä järjestystä, koska oma pääni on levoton, jos ympärillä tavarat ovat levottomasti sikin sokin tai sotkua joka paikassa, roskia pöydillä tai vaatteita lattialla ja niin eespäin.
Joskus käyn lasten hermoille, tunnustan.

Koti kuitenkin on elämistä varten ja jokaisella pitää saada olla jonkinlainen oma tilansa, missä olla luova ja toteuttaa itseään (myös minun!).
Siksipä vanhimman tytön huone on punamusta, pojan huone synkkä mustanruskea ja illalla kotimme näyttää erilaiselta kuin aamulla, kun olen vasta siivonnut, eikä ketään sotkemassa. Opettelen olemaan myös sanomatta jokaisesta lattialle lentäneestä vaatteesta, kunhan ne eivät jää minulle aamulla siivottavaksi.Yritän myös epätoivoisesti opettaa lapsiani siisteyteen (ehkä he joskus oppivat vielä?)

Mikäkö on sitten oma heikko kohtani siivoamisessa... No ne silitettävät pyykit. En tiedä kumpaa inhoan enemmän: pursuavaa pyykkikoria vai niiden vaatteiden poissilittämistä siitä pyykkikorista.

Mukava kun kävitte meillä (taas) ja hyvää päivänjatkoa!

Salilla pohdittua

2012-01-17T08:27:00.002+01:00

"Ilmaan heitettyjä" kysymyksiä (vain itselleni):

-Miksi miehet hymyilevät enemmän salilla? Ovatko miehet rennompia kuin naiset?
-Miksi ihmiset ottavat tyhmiä riskejä? Kuten nyt "turmalaivan" kapteeni.
-Miksi ihmisillä on aina kiire töihin? Eikö voi lähteä viisi minuuttia aiemmin?
-Onkohan salin omistaminen kannattavaa?

"Tsykolookillista" päsmäröintiä:

-Ajattelevatko ihmiset asioita tietämättään ammattinsa kautta siviilissä kuinkakin paljon... tämä avaisi paljon ihmisten mielipiteistä minulle, jos ihmisen ajattelutapaan heijastuu hänen työssään käsittelemänsä asiat, ongelmat ja käytäntö.
-Miksi jotkut ihmiset eivät osaa asettaa itseään "ulkopuolelle"? Moneen asiaan saa ratkaisun kuin itsestään, kun unohtaa hetkeksi minän ja tarkastelee asiaa faktoina ja realiteetteina.

Mahdollisuuksien mittauksia:

-Lähtiskö "Goethen" (Goethe instituutti) kautta syssyllä muutamaksi "tehoviikoksi" saksaa opiskelemaan...

Mää oon oikeesti miettiny tällästä: Linkki avautuu uuteen ikkunaan. Ja nimenomaan tämän linkin alla olevaa vaihtoehtoa.
Vois olla meikäläiselle hyväksi. Jos ei tuota, niin sitten jotain muuta opiskelua. Mietintämyssy on kulkenut muutaman vaihtoehdon välillä, mutta tällä hetkellä tuo kielipuoli kiinnostaisi eniten. Ehkä muuta myöhemmin?

Ennen saksankirjojen esillekaivelua katson telkkarista onko "Jutta kukalien" kunto-ohjelma millainen??? Edelleen muutes tuntuu tuo aamusalivaihtoehto hyvältä!

Ihanata!

2012-01-16T10:03:00.000+01:00

Kaikki on tänä aamuna ihanata, mutta erityisesti se, että pääsin taas lenkille.
Aamukuudelta herätyskello pirahti ja siitä sitten reippaasti suoriuduimme juoksemaan miehen ja koirien kanssa. Juoksimme kiertotietä salini kohdille, minä jäin siihen ja mies juoksi koirien kanssa kotiin.

Salilla tein sitten lihaksistoa kohentavaa harjoitusta, pienellä muutoksella entiseen. Aikaakin kuluu nyt vähemmän, kun nostin painojen määrää ja laskin toistojen määrää. Meikäläinen siirtyi nyt harjoittelemaan tällä tavalla.

Salilta juoksin taas kotiin, mutta huomenna otan protskupatukan tai banaanin mukaan... Meinas veto loppua kesken pelkällä vesitipalla, minkä otan lääkkeen kanssa tyhjään vatsaan (pitää odottaa puolisen tuntia, ennenkuin saa syödä).

Aamusali tuli mukaan kuvioihin, kun näitä meidän menojamme mietittiin. Lapset aloittivat miehen ohjauksella saliharjoittelun toisella salilla ja kun on lisäksi ratsastusta ja sulkapalloa ja squash-tunti lapsilla joinain iltoina, jäi oma saliharjoitteluni vähemmälle. Ei vain riittänyt aika, sillä koiria pitää olla jonkun kotona vahtimassa (hillitsemässä haukkumista), valitettavasti.
Oli siis aika järjestellä aikataulut uusiksi. Ja voin kertoa, että olen ennemmin aamuihminen kuin iltaihminen, mitä urheiluunkin tulee, joten tämä tuntuu ihanalta järjestelyltä.
Kotona voin sitten zumbata kun ja jos tuntuu siltä, joko päivällä tai sitten illalla kun muut ovat salilla.
**************

Pistimme sitten ruokarytminkin uuteen kokeiluun.
Saksassa söimme "Eurooppalaiseen tyyliin", eli ruoan vasta myöhemmin illalla. Nyt emme syö koskaan samaan aikaan aikataulujen takia (joko harrastusten tai miehen työn/ lasten koulujen takia) ja päätin, että siihen tulee muutos tai ainakin sitä kokeillaan. Eihän se maata kaada, jos emme joka päivä samaan pöytään ehdikään, jos tämä ei onnistu, mutta olisi kiva istua kuulemaan ruokapöydän ääreen kaikkien kuulumiset- kaikkien samaan aikaan. Olemme kamalan perhekeskeisiä ja yhteinen ruokailu on ollut aina tärkeä. Nyt tuntuu, että kaikki vaan menevät ja tulevat, ruokakin seisoo hellalla (tai jääkaapissa) odottamassa seuraavaa syöjää ja mikro on kovassa käytössä. Yök.

Ongelmaksi saattaa muodustua se, että vahva ruoka syödään vasta kahdeksalta tai sen jälkeen, miten se vaikutaa uneen ja ruoansulatukseen. Toisaalta, tuskin kukaan muutamaan tuntiin siitä vielä nukkuu, eli ei tuossakaan ongelmaa ole, jos sellaista ei siitä tehdä. Kai.
Pitää vaan opetella taas tekemään ruoka myöhemmin ja suunnittelemaan ruoat ehkä niin, että niinä päivinä kun on kiireempää, mietin ruoan hyvissä ajoin helpoksi valmistaa. Jääpähän päivään sitten enemmän tunteja kävellä, zumbata ja siivota- heh.
***************

Viikonloppu meni Ikeassa ja vielä täksikin päiväksi on miehellekin kasaamista ja poraamista. Nyt on ruokapöytä keittiössä ja sänky pojalle, sekä jotain muutakin. Kuvia seuraa, kun kaikki on valmista ja saan tämän kamalan sotkun täältä siivottua (aloitan ihan kohta, ihan justiinsa kohta...).
Pyykkiäkin odottaa tuossa taas vuori silitettäväksi, selkä ei tykännyt silitysideasta, mutta nyt en voi sitä enää siirtää millään tekosyylläkään. Huokasu.
***************

Äänestämässä on käyty lauantaina, velvollisuus suoritettu ja oikeus käytetty. Treffeilläkin miehen kanssa kävimme kahdestaan, syömässä siis. Oli ihanan rentouttavaa, varsinkin kun arkisin taas joulun jälkeen ollaan syömisissä hieman tiukisteltu. Tai sanotaan, että syömisiä tarkasteltu.

Mutta. Minulla on ihan törkeän hyvä fiilis tänä aamuna ja paras varmaan lähteä nyt kaivamaan silitysrautaa, ennenkuin vallan leijailemaan alan.
Kaikille mukavaa päivää!

Varovainen olo

2012-01-13T11:44:00.000+01:00

Viime vuonna hehkutin alkuvuodesta, että vuodesta 2011 tulee loistovuosi! No, sitten alkoikin tapahtumaan kamalia asioita ja kuulumaan kamalia uutisia.
Loppuvuosi onneksi olikin ihana muutamaa päivää lukuunottamatta, mutta kevät meni kamalassa sumussa. Ja siitä jäi pelko.

En oikein tiedä, miten päästä pelosta eroon. Tuntuu vain, että nöyränä tässä olen muutaman viikon odotellut, mitä vuosi voisi tulla tullessaan ja jos tarpeeksi nöyrä olen, mitään pahaa ei tapahdu. Kokoan itseäni ja samalla kuitenkin kuorin henkistä minää kuin sipulin kuorta, kerros kerrokselta, välillä kyyneleet silmissäkin.

Tänään kuitenkin mietin, että jos sipulia kuorii tarpeeksi, ei siitä jää mitään jäljelle.
Eikö jokaisessa ihmisisessä ole kaikenlaisia puolia ja asioita, joista pidämme tai emme pidä itsessämme. Kaikkea ei voi riisua pois, mutta jos vähän hioisi, sekin olisi hyvä.
Eikä elämää ja tulevaa voi pelätä, jää se elämä elämättä...

Vuoden alussa karsin vanhat unelmat pois. Turhina ja toteutumattomina. Päätin alkaa elämään kuten ihmiset. Kävin hieman kriisiä tässä ajatusteni kanssa, mutta lopulta sitten totesin, että ilman unelmia ja päätöntä projektien keksimistä minä en ole minä kuitenkaan. En osaa elää kuten "ihmiset" ja tämä suunnaton elämänjano ja unelmien toteutumisen odotus on vain osa minua. Jos rakkaani hyväksyvät minut tällaisena, pitäisi minun itsenkin niin tehdä.
Ei se estä minua elämästä tässä hetkessä oikeasti, eikä vie keneltäkään mitään pois. Osa sitä paitsi on toteutunut, että ei kaikki ole vain haahattelua. Tuli hetkeksi vain sellainen olo, että tulisi olla kuten muut ihmiset. Että jos elän "ihmisiksi" ajatustenikin kanssa, mitään pahaa ei tapahdu, enkä pety koskaan.

Toiveiden esittäminen ei ole sama, kuin tahtoisi kaiken toteutuvan. Osa unelmistani on ja pysyy, ne vain haihtuvat välillä jonnekin putkahtaakseen sopivassa elämänvaiheessa takaisin. Osa unelmistani on sellaisia taas, joiden toteutumatta jäämisestä huokaisen helpotuksesta. Phuuh, onneksi ei käynytkään niin tai näin ja syyn huomaan vasta kun järkevästi asiaa ajattelen.

Nyt, tänään, vuoden ensimmäisen kuukauden ollessa jo puolessavälissä, esitän kuitenkin hiljaisen toivomuksen, että vuodesta tulisi loistava. Tästäkin vuodesta, iloineen ja odotuksineen. Toki pettymyksiä ja suruja kuuluu elämään, mutta haluan edelleenkin antaa ilolle ja toivolle sen ajan elämässäni, mikä niille kuuluukin: suurin osa.

Tälle vuodelle minulla on omat odotukseni ilon ja riemun hetkistä: poikani <3 menee naimisiin, saan virallisesti miniän <3, lapset <3 pääsevät uuteen hyvään kouluun ja oma kuntoprojektini edistyy. Miehen<3 kanssa päätimme ainakin yrittää päästä taas kahdenkeskeiselle lomalle ja kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki kokonaan, jotain unelmoitavaakin ;-). Varovaisesti jostain olemme lasten kanssa puhuneet. Suomessa olemme ehkä vain häiden ajan, uudesta Suomikodista huolimatta.

Jotain toki vain itselleni myös, muitakin asioita kuin kuntoprojektin jatkuminen. Niistä ehkä jossain vaiheeessa enemmän. Lapsien irtaantuessa enemmän ja enemmän, siis aikuistuessa, täytyy kaivaa sitä omaa minuutta äitiyden rinnalle enemmän. Oikeastaan olen haltioissani asiasta. Äiti olen aina, mutta valmis siirtymään muutamien vuosien päästä aikuisten lasteni elämästä hieman sivummalle, mieheni ja minun kahdenoloon. Tunnen itseni aika hyväksi äidiksi tänään, mikä tunne ei meille äideille ole aina itsestäänselvä. Kipuilen tämän asian kanssa ajoittain siinä missä muutkin. Tyytyväisenä voin kuitenkin lapsiani katsoa: he ovat selvinneet monesta ja pärjänneet hyvin. Täydellisiä tai virheettömiä emme ole kukaan, eikä tarvitsekaan olla.

Onhan noita odotuksia ja haaveita. Niin perheelle kuin pelkästään itsellenikin asetettuja. Näin vuoden alusssa sitä tulee tarkistettua mennyt vuosi ja mietittyä tulevaa. Peloista huolimatta, elämä jatkuu ja toivon siltä kaikkea sitä hyvää, mitä vain voin saada.

Kyllä itselleenkin saa toivoa hyvää :)

Äänestämään!

2012-01-12T12:42:00.002+01:00

Lauantaina me käydään äänestämässä Suomelle seuraavaa presidenttiä. KansalaisuusOIKEUS tulee näin siis käytettyä. Harva varmaan haluaisi palata aikaan, jolloin naiset eivät saaneet äänestää, joten kehoitan kaikkia naisia vaaliuurnille vaikuttamaan! Ja miehiä kanssa toki, mutta omassa mielessäni ihmisten äänestysinnottomuus toi mieleen ajan, jolloin naiset eivät voineet vaikuttaa, vaikka halusivatkin. Ei siis me naiset ainakaan vajota takaisin tuohon aikaan, jolloin naisia ei kuultu...

Kuulun niihin, jotka julkisesti kannattavat mieleisiään politiikkojaan, enkä ymmärrä miksi ääneni pitäisi olla salaisuus. Puolueisiin en kuulu, mutta Niinistöä kannatan. Siinä edustava heppu meille ja ennenkaikkea arvostan Saulia loistavana rahamiehenä, vaikka pressanhomma taitaapi nykyisin olla enemminkin edustamista kuin politiikkaa. No, Niinistöltä sujuu molemmat.
************************

Lauantaina voi samalla sitten ottaa aikaa Ikeassa käyntiin. Pojaltahan puuttuu nyt sänky ja meiltä kaikilta keittiönpöytä (ovat molemmat nyt Suomessa).
Pojan toiveisiin kuuluu iso parvi ja koulupöytä ja minun toiveisiini kuuluu pikkuinen valkoinen pyöreä pöytä, ainakin muutama eriväriä oleva tuoli, erinäköisiä kaikki.
Koska meille mahtuva keittiönpöytä on neljän hengen (virallisesti), täytyy ainakin osa tuoleista ottaa jakkaroina. Ehkä kaksi... Meitähän syö vakituisesti täällä viisi, jos enempiä syöjiä tulee, täytyy ottaa käyttöön olohuone.

Saa nähdä, mitä sieltä Ikeasta sitten oikeasti tarttuu mukaan... Pojalle ainakin pakko ostaa sänky ja se tarkoittaa uutta patjaa ja uutta sijauspatjaa myös. Keittiönpöytäkin olisi kiva, vaikken sitä muuten tällä hetkellä kaipaa, muutenkuin ulkonäöllisesti tyhmäntyhjän keittiön takia. Koulupöytä pitäisi kuulemma olla iso, mutta kun huone on pikkuruinen, täytyy varmaan ensin hankkia vain sänky, että näkee mitä mihinkin mahtuu. Sängyn alle kun sitä pöytää ei haluta, kun siellä pitää olla musiikkivehkeitä, telkkari jne. Jossain vaiheessa voisi ostaa Ikeasta myös löhötuolin, josta saa kavereille vierassängyn.
Kun nyt ensin haetaan se sänky. Voiskohan joku alkaa sponssaamaan meitin perhettä, kun näistä hankinnoista ei meinaa tulla loppua :/

Jatkan täällä selkäni parantelua. Ihmeen sitkeässä tällä kertaa. Herra Burana on apunani, mutta ehkä minun oikeasti pitäisi joku päivä käyttää tuo fyssarille saatu lappu.

Talvijuoksuun ICEBUGit

2012-01-11T14:08:00.001+01:00

Tälläset ostin, tai molemmat miehen kanssa ostimme ennen joulua jo. Ihan todella hyvät ja kehun tässä, kun kerran pyytävät ;-)
Ei tartte liukastella juostessa, kevyet ja käyvät "kelillä ku kelillä". Harkittiin talvisemman näkösten ja näiden välillä, mutta todettiin, ettei kuitenkaan juosta -15 asteessa, joten nämä tulivat matkaan. Hinta on suht sama kahden eri mallin välillä.
Pohjassa piikkejä, jotka tosiaan toimivat, eikä ole irtopiikkien ongelmaa (ne luisuvat jonkin verran kengässä).

Mulla ei sitten ole villahousuja tossa jalassa, vaan säärystimet... Kengissä näyttäis olevan heijastimetkin. Hyvä! On ne tosin muutenkin kovin "loistavan" väriset, että huomaa melkeistään ilman heijastimiakin ;-)

Kun vielä taas pääsis juoksemaan. Kovin on selkä sitkeesti kipiä :/

Paheista hyveiksi vai hyveistä paheiksi

2012-01-10T12:29:00.000+01:00

Vallalla olevat muotivirtaukset varmasti vaikuttavat asiaan kuin asiaan, mutta myös aika ja ennenkaikkea ajan virtaukset vaikuttavat siihen, miten asioista ajattelemme. Kuten mikä on hyväksi ja mikä pahaksi. Se, mitä ennen katsottiin hymähdellen, saattaa kirkua tämän päivän otsikoissa tavoiteltavana asiana. Jäinkin oikein mietiskelemään aihetta tarkemmin.

Paheista hyveiksi:

Nukkuminen.

Olen sen ajan/ perinteiden kasvatteja, joille on ollut itsestään selvää, että työteliäisyys on hyve ja nukkuminen pitää rajata. Liika makaaminen on laiskuutta ja päiväunia nukkuvat eläkeläiset. Aamulla noustaan aikaisin, että ehtii.
Tänään vallalla on ajatus, että saa laiskotella. Itsekin kannatan elämän leppoistamista, vaan en laiskuutta. Käyn kuitenkin paljon asioita päässäni lävitse, ja päätin kokeilla antaa itselleni lisää unta. Nukkua aamulla pitkään, ottaa vaikka päikyt (KUN EN OSAA, NIIN EN OSAA!) ... jos vaikka tämä kaikki vaikuttaisi minuun positiivisesti. Kilot häipyisivät tuosta vaan, silmäpussit olisivat historiaa, mieli olisi tasainen...

Ja mitä sain aikaan? Valvon öisin, kun en saa unta, koska olen nukkunut aamulla pitkään. Pyörin sängyssä kaikkea muuta kuin rauhallisena ja tyynenä. Olen pahantuulinen, kun olen nukkunut päivän parhaat hetket aamusta ohitse, päätäni särkee ja silmäpussit ovat paikoillaan, kilotkaan eivät hävinneet. Niskojakin kolottaa, uni on normaaliakin huonompaa ja syötättää.
Luovutan. Aamuunet ovat teinihistoriaa kohdallani. Sen sijaan annan lasten nukkua pidempään, sillä tajusin että aivot vaativat unta ja jos nuorten rytmi on mikä on, nukkukoot välillä iltapäivään, vaikka se minua kummastuttaakin. Tämäkin on sitä leppoistamista: mielen leppoistamista. Otan iisimmin. Nukkumisen sijaan opettelen heittäytymään hyvällä omatunnolla sohvalle kesken päivän istumaan. Sekin on jo paljon se, ettei koe huonoa omatuntoa istumisesta.

Sitten aihe, joka aiheuttaa päänsärkyä ja joka voisi kuulua kumpaan ryhmään vain: hyveistä paheiksi tai paheista hyveiksi...

Suvaitseminen

Olen aina pitänyt itseäni suvaitsevaisena. Olen suvaitseva erilaisuutta kohtaan, olen suvaitseva uskovana, suvaitseva vanhempana, suvaitseva puolisona (no en nyt NIIN suvaitseva), suvaitseva jopa niin paljon, että oksetti yhtenä päivänä. Mitta tuli täyteen ja sanoin suureen ääneen: MINÄ EN SUVAITSE KAIKKEA! Ja voih, miten oli olo puhdistunut!
Nykyään pitäisi suvaita suvaitsemattomuuttakin. Miksi halavatussa minun pitäisi suvaita ihmisiltä huonoa käytöstä, vain siksi, että heidän ihonvärinsä on erilainen kuin omani?
Miksi minun pitäisi suvaita paskoja naapureita siksi, että lähimmäistään kuuluu rakastaa? Miksi pitäisi hyvksyä ja suvaita, jos muut kohtelevat väärin?
Olkoonkin, että suvaitsevaisuus on hyveiden kermaa, sanon nyt ääneen:

En suvaitse kaikkea!

En esimerkiksi ymmärrä, miksi kirkkoon kuulumattomat ja ei uskovat vaativat homoille avio-oikeutta kirkossa? Sen ymmärrän ja suvaitsen, jos uskova homo toivoisi voivansa avioitua kirkossa, vaikkakaan, minusta homous ei ole sitä, mitä Luoja meille tarkoitti. En kiellä homoutta, enkä tuomitse edelleenkään ketään ihmisenä tästä, läheisissänikin on homoja. Minulle arvokkaita ja rakkaita ihmisiä. Mutta miksi kirkon pitäisi luopua siitä, minkä kokee oikeaksi, IHMISEN vaatimuksesta? Kirkko on perustettu ihan muille, kuin ihmisen arvoille. Hyväksyä ihminen on eri asia, kuin hyväksyä jotain, mitä ei pidä oikeana. Itse en osaa olla puolesta tai vastaan homoutta, mutta kirkko on kirkko, ei enempää, eikä vähempää. Suvaitsevaisuutta vaativien tulisi muistaa, että kirkko ei ole vai joku virasto, vaan uskon asia.
Kirkkoon kuulumattomat ja ateistit vaativat nyt kirkkoa itselleen. Näin ollen, minä olen aika valmis luopumaan kirkosta. En suvaitse kirkon muuttumista jonkun mielipiteitten mukaiseksi. Kyse ei siis niinkään omalla kohdallani ole homouden hyväksymisesta tai hyväksymättömyydestä, vaan siitä, miten paljon kirkko on valmis taipumaan ihmisen edessä ja luopumaan kirkon pilareista.

Tämän jälkeen, jos joku pitää minua homovastaisena, on hän lukenut väärin. Muuta en asiasta osaa sanoa. Suvaitsevana lukijana kuitenkin varmasti ymmärrät ja suvaitset minunkin mielipiteeni... Harva vain uskaltaa nykyisin olla mitään mieltä mistään, leimatuksi tulemisen pelosta.

Mieheni sen sanoi hyvin: Lähellämme on parveke, jossa on sateenkaarilippu. Miksi? Emme mekään pidä heterolippuja pihallamme.
Jos haluaa samanarvoisuutta ja hyväksyntää, kannattaisi ehkä suhtautua elämään kuten muutkin. Noilla merkeillä haetaan jotain, joka pitäisi ensin olla itselle luonnollista... ja jos se sitä on, ei tarvitse lippuja parvekkeelleen... Lipuilla haetaan erilaisuutta, ei hyväksyntää.

Olen aina ollut rasismia vastaan, mutta kun ihmiset alkoivat hyväksikäyttää sanaa, nostin käteni pystyyn.
Olen itse kärsinyt rasismista mm. Hollannissa. Meitähän luultiin saksalaisiksi ja saimme natsitervehdyksiä (niiltä kilteiltä ja suvaitsevaisilta ja ystävällisiltä Hollantilaisilta...) ja poliisi kehoitti minua painumaan sinne, mistä olin tullutkin. Joten, tiedän rasismista jotain. Rasismi on nykyisin kuitenkin myös sana, jonka taakse piiloudutaan tekemään pahoja asioita ja jonka avulla päästään pälkähästä.

Kun katson ihmistä, riisun häneltä ehkä mielessäni nahkan pois, mutta kulttuurille en voi samaa tehdä. Tässä kiertäessäni olen todennut, että kyllä vain, jossain määrin maassa ehkä maan tavalla, mutta keneltäkään ei ole oikeutta kitkeä pois minuutta kokonaan. Jos se "minuus" on sitten sitä, että raiskataan ja ryöstetään, suvaitsevaisuuteni loppuu kyllä siihen. Voin olla sitten rasisti, mutta minun ei tarvitse hyäkvyä lasten silpomista, naisen raiskauksia, yhteiskunnan hyväksikäyttöä tai huonoa käytöstä. Jos kulttuuri ei kestä muutoksia vieraassa maassa, pitää mennä takaisin sinne, missä sinua ymmärretään täysin. On tässä itsenikin pitänyt niellä vaikka mitä.

Onko suvaitsevaisuus siis hyve vai pahe?

Syöminen jakaa kansaa varmasti yhtä paljon kuin suvaitsevaisuus. Vapautetaan paheista siis:

Ruoka.

Jos haluat tapella, puhu ruoasta.
Ihmisen puolisoa varmasti saa arvostella vapaammin kuin syömistä. Hiilaritaulukko on tämän ajan raamattu, jolla varmasti lyödään päähän. Karppaus sitä ja karppaus tätä. Kielletään sallimisen sijaan. Kaikki tutkimukset vastaan tuomitaan väärinä.
Mitä tapahtui maalaisjärjelle??? Haudattiinko se hiljaa maaseudun ja kaupungin rajalle?

Sallitaan mielummin kuin kielletään. Tämä oli itselleni avain painonpudotukseen. Tahdin määrään ruoan määrällä itse, laatu saa korvata määrän, herkuttelu on sallittua, hiilarit ovat sallittuja. Pudottaakseni painoa, on minun osattava valita. Sokeria vai täysjyvää, kukkuralautanen vai puolikas... järkikin sen kertoo, ei tarvitse hakea taulukoita.

Kolesterolilääkitys tietysti auttaa pekonin rinnalla, mutta onko tässä järkeä? Elämästä voi nauttia myös yhden viinilasin kera, hyväätekevät flavonoidit saa siitäkin. Suklaata riittää palanen, itsehillintää tässä on harjoitettava jokaisen.

Itsensä kehittämisen luen vielä hyveeksi ja tietoisen sellaisen ihan "superhyveeksi". Valehteleminen itselleen sen sijaan on pahe, ja totuuden kieltäminen superpahe.

Min en oo mikään mikkihiiri, mutten mieskään. Olen nainen, nautin naiseudestani ja haluan voida hyvin ja uskaltaa olla sitä mieltä julkisesti mitä olen.

"Nostaa häntäänsä"

Paluuta arkeen

2012-01-09T12:01:00.001+01:00

Ja oikein ihanata tätä vuotta kaikille!
Tuntuu hyvältä. Loma oli oikein onnistunut: suomikoti oli mukava, näimme jälleen ison kasan rakkaita ihmisiä ja tekemisemme ja menomme liittyivät aika paljolti juuri rakkaisiin ihmisiin... kaikenkaikkiaan on kylläinen olo lomasta. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. En uskalla mennä edes vaa`alle, mutta palautuminen ruoan ja ruoskimisen suhteen on toki aloitettu. Selkä vain teki eilen tenät, joten saleilu siirtyy tuonnemmas. Kävely sujuu buranan turvin, joten "nohätä"!

Sen sijaan henkistä kyllyyttä mittailen tässä hymisten vaikka kuinka mielelläni. Olo on tyydytetty ja kevyt, jos nyt näin saa sanoa. Ainoastaan poikaa ja miniää olisimme toivoneet näkevämme enemmän. Heillä kissavauvoja ja meidän reissumme suuntautuivat lomalla tällä kertaa toiseen suuntaan, näimmekin siksi vain yhtenä päivänä. Tai kävinhän minä yksin ollessa Tampereen suunnissa ja näin heitä silloinkin, mutta koko poppoolla olimme tänä jouluna vähäsen verrattuna muihin vuosiin.
Onneksi pojalla auto (ja se kortti! joka sairastumisen takia oli jonkin aikaa pois) nykyisin, joten päiväreissukin lännestä itään sujui. Ja pian näemme täällä Tukholmassa taas.

Näin lomalla parhaan ystäväni lapsuudesta noin 24 vuoden jälkeen. Tapaaminen oli täynnä tunnetta: riemua ja myös hämmennystä siitä, että toisemme yleensäkään hukkasimme. Monille ystävilleni on käynyt niin, elämä vei meidät eri suuntiin. Nyt olenkin kaivellut ihmisiä ylös ja koen suunnatonta riemua tästä. Jotkin asiat ymmärtävät vain ihmiset, jotka ovat tunteneet sinut lapsuudessa. Nähneet kasvusi ja kotisi silloin.
Toki muutumme (Luojalle kiitos...) ajan mittaan, mutta jotain meistä säilyy siitä lapsesta, joka olemme olleet. Ainakin yhteiset kokemukset. Oli toisaalta hassua nähdä, miten näemme jotkin asiat eri tavoin, lähinnä tekojemme motiivit. Yhtäkaikki, kokemuksemme ovat yhteisiä ja pitävät meitä samassa langassa ikuisesti.

Ystäväni on pärjännyt hyvin. Hän toimii "Suomen parhaassa sydäntiimissä", ajelee vapaa-aikanaan moottoripyörällä ja hänellä on kaksi lasta ja on aviossa. Hassu yhteensattuma tuo moottoripyörällä ajo, sillä minähän olen luvannut aloittaa saman harrastuksen ajamalla kortin tänä vuonna... (HUI!)
Yhteistä meillä oli myös sairastelut, jopa sama tautikin. Hänellä tosin reuman takia saatu lisäongelma tuo kilpparitauti, minulla itse ongelma.
Elämä on koetellut meitä molempia hyvin ja huonosti. Nyt molemmilla hyvä fiilis elämästä ja elosta. Yhteydenpitomme ei jää tuohon yhteen kertaan, emme hukkaa toisiamme enää, sovimme jo alustavasti yhteisestä kesäviikonlopusta.

Näimme reissulla myös mieheni serkun adoptoidut lapset ensimmäistä kertaa (suloisia olivat!), sekä toisen serkun vuosiin. Kävimme miehein siskon luona Mikkelissä, vietimme anopin synttäreitä, kutsuimme paljon vieraita meillekin, kun mahdollisuus siihen oli.
Laittelimme kotia kuntoon, kiersimme lukuisia kirppareita tein jotain löytöjäkin niistä.

Muutimme siskoani uuteen kotiin lapsensa kanssa ja näin veljentyttäreni pitkästä aikaa (mikä mussukka!!!)
Lainalapsemme (Nellin kaveri) oli meillä viikon päivät ja olipa kuulkaa ihana kuulla naurua! Nellin kouluongelmat kärjistyivät ennen joulua täällä ja lapsen yksinäisyys oli musertaa minut. Todistus sen sijaan on ysin- kympin välillä, joten onneksi ei sentään tuohon ole vaikuttanut kamala luokka... Ja voinkin vihjata jo, että lähes 100 prossasella varmuudella edes nuorimmaisemme ei jatka tuossa koulussa syksyllä... mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt laittelen surkeita kuvia Suomikotoa, sillä epätarkkuus kuvissa alkaa olemaan tavaramerkkini (kamerasta riippumatta, johtuisiko näöstä?). Tästäkin huolimatta metsästän filmiä pojan vanhaan järkkäriin...

Kuva käytävältä keittiöön. Vasemmalle jää vessa. Kaapistojen ovet pitää hioa ennen uutta yritystä maalata ne, samoin sisäovet. Työtä siis riittää vielä.

Näkymä pihalle keittiön hellan luota. Liikenne on valtavaa, mutta motarin valmistuttua jonain vuonna, rekkaliikenne rauhoittuu muualle. Kuvasta voisi luulla muuta, mutta puhun totta.

Vieraita tulossa! Ensimmäiset kutsumme Suomikodissa, jännitin mahdummeko kaikki, mutta soveltelemalla hyvin meni. Kaksitoista meitä yhteensä oli.

Yksi jouluisempi kuvakin joukkoon... Kaikissa kuusikuvissa oli ihmisiä, joten jätin laittamatta sen.

Ette arvaa... suurta herkkuani uunijuustoa tulossa, piti oikein kuvata! Kiitos miehen siskolle ternimaidosta!!!

Valmista kotia. Mies teki hyllyjä ja tasoja suit sait sukkelaan, kuultomaalasi ne ja voi kun oli kodikasta!

Jottette luulisi tuntevanne minua, tässä teille vinkkiä siitä vähemmän vakavasta puolestani...

Ilta oli onnistunut! Tarjolla oli runsas juustotarjoilu, erilaisia keksejä, viinirypäleitä tietysti, lohisalaattia, merenkeja, pipareita ja kakku, sekä suklaata ja pähkinöitä. Juomina viiniä, alkoholitonta ja alkoholillista, vettä ja mehua, sekä kahveeta ja teetä. Yksinkertaista, mutta runsasta, niin makujen kun laadun suhteen. Lohisalaatti oli menestys ;-)

Palataan taas asiaan, silloin voi olla jo painavampaa sanottavaa... kevyemmällä kropalla :P

Rauhallista Joulua kaikille!

2011-12-22T09:07:00.000+01:00

Suomen matka oli yhtä hulinaa ja juoksemista, kamalia liikenneolosuhteita (pimeässä ja sateessa ja sumussa ajamista) ja mitään en kuitenkaan saanut aikaiseksi. Kiirekiirekiirekiire...
No, saimme sentään ihanan kummityttöni kanssa asunnon kuntoon, monet auttoivat minua muutenkin: mm. veljeni auttoi tavaroitten kantamisessa ja sisareni katsoo parhaillaankin kolmea mustaa kuonoa kodissaan ;-), sain joulukoristeita miehen tädiltä ja lisäksi näin ison kasan rakkaita ihmisiä, se onkin tärkeää sekin. Niin ja kiertelin kaupoissa ja asioita hoitelemassa. Ja ajoin. Ja ajoin.

Palasin tänä aamuna Ruotsiin ja muutaman tunnin yöunien jälkeen katselen tehtäviä hommia. Ihan oikeasti on perhe yrittänyt parhaansa mukaan pitää asunnon siistinä, mutta silittämistä ja siivoamista jäi vielä minullekin. Pyykkikone laulaa parhaillaan, siitä aloitin. Muuten olen vain istunut tässä ja juonut kahvia, yrittänyt saada itseäni liikkeelle.

Joulukalenteriakaan en ehtinyt päivittelemään ja toisekseen, unohdin mokkulan Suomikotiin ja tietokone lojuikin autossa loppu"loman". En siis pysynyt mukana kenenkään jutuissa missään sähköisessä muodossa, mutta niinhän minulle lomilla tuppaa käymään.

Nyt toivotan kaikille rauhallista ja ihanaa Joulua!

Tunnustus

2011-12-22T08:41:00.000+01:00

Sain tämän tunnustuksen Kattilan emännältä <3

En tiedä ketkä tunnustuksen ovat jo saaneet, joten jaan sen ihan kaikille :) Kiitän näin blogiystäviä ja tuntemattomiakin lukijoitani mukana elämisestä!

Ongelmia ja ongelmanratkaisuja

2011-12-12T13:24:00.001+01:00

Ongelmat on tehty ratkottaviksi.

Jokaiseen ongelmaan löytyy omanlaisensa ratkaisu joko niin, että se sopii henkilölle, joka ongelman haluaa ratkaista tai niin, että ongelmaan vain on jokin ratkaisu. Pitää vaan löytää näiden kahden: ongelman ja ongelmanratkaisun sopiva yhtymäkohta. Joko niin, että ajallisesti löytyy nopein sopiva ratkaisu, tai odotetaan, kunnes saadaan paras ratkaisu, ajasta viis.

Oletteko vielä kärryllä?

Joskus auttaa, kun merkitsee paperille ongelman ja alkaa etsiä siihen ratkaisuja.
Joskus taas paras tapa ratkaista ongelma, on antaa ratkaisu ja etsiä siihen sopivia menettelytapoja ongelman poistamiseksi.

Yleensä ongelmat selviävät vaikeimman kautta, vaikka itse ratkaisu tuntuukin helpolta, kun sen keksii. Joskus emme osaa ajatella tarpeeksi yksinkertaisesti asioita, vaan haemme ongelmiimme ratkaisuja liian kaukaa, liian vaikeasti, mahdottoman kautta, liian nopealla aikataululla.

Pitää osata soveltaa, kehittyä ja lakata tuijottamasta vain nenän eteen. Pitää osata nähdä mahdollisuudet, joustaa ja käyttää mielikuvitusta. Ongelmat lakkaavat olemasta ongelmia sillä hetkellä kun niin päättää. Tällaisia ongelmia, joihin ei vielä ole ratkaisua kehittynyt, voi kutsua projekteiksi.

Ja minullahan niitä riittää. Projekteja. Hieno nimi ongelmalle, eikö vain!

Tällä hetkellä projekteinani ovat mm. kynteni.
Olin niin iloinen, kun viimein sain mentyä teettämään kynnet. No... Saksassa sitten selvisi, etteivät kynteni olleet geeliä, kuten jo olin aavistellutkin. En voi mennä enää kynsistudioon, jossa olen käynyt, sillä siitä syntyisi vain lisää ratkastavia ongelmia... lähinnä omatunnon kautta. Sanoisin nimittäin aika suorat sanat.

Miten olen siis edennyt ongelmassani.
A) Voisin etsiä uuden studion. Kysymys kuuluukin: mistä, millä, milloin, millainen, miten paljon. Mutta harkinnassa on.
B) Voisin antaa omien kynsieni kasvaa. Tämä onkin menossa, koska Projektia A, ei ole vielä tutkittu.
Toisaalta tekokynnet (akryyli tai geeli) ovat aika huonoja molemmat. Edelleenkin etusormieni kynnet katkeavat keskeltä "sormea", eli puolestavälistä kynttä. Oli tekoaineita tai ei. Kuljen edelleen laastarit kynsissäni, sillä irtoava, joka paikkaan tarttuva kynsi on todellinen ongelma (jonka olen ratkaissut laastarilla).
C) Voisin opetella tekemään kynsiä itse.
Säästäisin rahaa, aikaa ja hermojani. Tai otetaan vielä tuo viimeinen pois... Säästäisin rahaa ja aikaa.
Nyt pitäisi valita Projekti C1:den ja Projekti C2:den välillä. 1) opetellako itse, vai 2) mennäkö kurssille.
Niin ja sitten vielä... C1,1 Suomessa vai C2,1 Ruotsissa...

Kuten huomaatte, projekteja riittää.

Ja niin sitä juhlittiin!

2011-12-07T10:15:00.000+01:00

Voi kun oli suun mukaista ruokaa. Varsinkin lohisalaatti sai kiitosta kaikilta. Itseltänikin, hih!

Emme saaneet pleikkarin kautta Areenaa näkymään ja Kaistan kautta Itsenäisyyspäivän juhla katkoi, joten katsoimme leffan. Ihan hyvä vaihtoehto. Loppuillasta pelasimme pleikkaria, lapset saivat Nikolauksen päivän lahjaksi move-kapulan (mikä se on oikeasti?) ja pari peliä: tanssi ja urheilu.

Minä aiheutin raivoisan naurukohtauksen... olen vissiin vähän tonttu noiden pelien kanssa, miekkailuni oli riistäytyä käsistä, tai sanoisinko, kokonaan pois olohuoneesta. Ei meinannut tila riittää, kun innostuin! Ja kun ei osaa, menee peli komiikan puolelle herkästi muiden katsoessa huitomistani ja eläytymistäni. Mutta mukavaa meillä oli.

Huomenna juhlitaan!

2011-12-05T14:39:00.001+01:00

6.12 Juhlimme Itsenäisyyspäivää ja Pyhää Nikolausta.

Menu:

Peruna- Lohisalaattia
Sienisalaattia

Peltipiirakka

Juusto-keksitarjotin

Joulutortut
Joulupiparit
Kahvi

Kilistellään (alkoholittomilla) kuohuvilla, nautitaan (alkoholitonta) glogiä.

Jatkan valmisteluita... Palataan kuvin asiaan ylihuomenna!

Piparitaikinan ohje Joulukalenterissa ja allergiasta

2011-12-02T08:07:00.001+01:00

Tämän päivän Joulukalenteri- postaukseni on erityisesti Yaelian nimiselle frouvalle Appelsiinipuun alla- blogista. Käykäähän kurkkaamassa tätä ihanaa Israelista kirjoitettavaa blogia!

(Luehan muuten Y kalenterin teksti ihan loppuun asti, siellä vinkkaan jotain, jota en itse ole kokeillut, mutta jos sinä kokeilet, vinkkaahan takaisin, tuliko sutta :D!)
****************

Join eilen valkoviiniä hieman. Olen aiemmin ehkä kertonut, että saan herkästi joistain viineistä päänsäryn, mutta eilen sain hieroa silmiä ja lopulta koko kasvojen aluetta, kun kutisi kovin. Voiko viiniallergia :D ilmetä noinkin, kokemuksia? Päänsärkyä viinistä ei tullut. Silloin tällöin kasvoni myös "helahtavat" saman tien punaisiksi, kun maistan viiniä. En huomaa eroa valkoisen ja punaisen välillä, mutta joistain tuotteista jo maistan, että aiheuttaa ongelmia. En tiedä mistä. Ehkä vain maistan epäpuhtaan viinin :/ Eilinen viini oli lempeää ja laadukkaan oloista, mutta...

Käytin myös aamulla uutta kasvonaamiota ja söin päivällä ja illalla joulupipareita. Noita mausteita mietin, sillä pari kertaa kieleni on turvonnut Saksassa, ja luulen, että kyseessä oli Big Red- mausteinen purukumi tai hyvin tumma suklaa, sillä molemmilla kerroilla olin nauttinut molempia noista, enkä uskalla enää tuota BR purkkaa kokeilla, enkä myöskään vahvinta suklaata.

Huomasin myös eilen, että kasvoilla oli pieniä näppylöitä, joten... en tiedä. Ehkä stressi ;-)?

Joulukuu

2011-12-01T08:57:00.000+01:00

Kalenteri avattu ( oikeassa sivussa, klikkaa kuvaa), mukavaa matkaa meille kaikille jouluun <3 ja kaivellaanhan jouluvinkkejä, ohjeita ja tarinoita kaikki nurkistamme! Minun kalenteeri saa kirjoittaa omia muistojaan, omia mietteitään joulusta, omia tarinoita ja jakaa joulun herkkuohjeita.

Tai tervetuloa vain kurkkimaan matkaani jouluun!

Askel kerrallaan Jouluun

2011-11-30T10:14:00.001+01:00

Muistan joskus katsoneeni joulupöytää ruokailun jälkeen ja miettineeni, mihin kaiken laittaisin. Siitä alkoi "askel kerrallaan" ajatus.

Joulupöytäni saa olla runsas. Lapsena tämä ajatus on päähän jäänyt, sillä jouluna sai syödä runsain mitoin kaikkea ihanaa, mitä ei arkena meidän pöydässämme nähty. Mutta, IHAN kaikkea vain ei tarvitse syödä samana päivänä.

Joulupiparit maistetaan etukäteen. Samoin joulutortut pitää paistaa hyvissä ajoin ennen joulua. Kakun leivon joulupöytään, tai Joulupäivän pöytään, mutta muuten kaikki haluavat syödä jälkiruoaksi suklaata. Tortut ja piparit eivät siis tee kauppaansa jouluaattona.

Meidän joulupöytäämme kuuluu anopin ohjeen mukaan tehtävä Luumukräämi (joka ehkä syödään vasta sitten Joulupäivänä). Siksipä luumukiisseli tehdään etukäteen. Eilen oli sen vuoro. Riisipuurokin syödään jouluna, muttei enää jouluaterian alle. Jos sen aamulla syömme, kukaan ei jaksa syödä jouluateriaa, joka on pakko syödä kohtuu ajoissa, lahjojen takia. Yhä...

Kinkkua olemme syöneet Itsenäisyyspäivänä (ja Pääsiäisenä), ettei tarvitse ostaa ylisuurta kinkkua tilaa jääkaapista viemästä. Laatikoitakin normaalisti syömme jo etukäteen, tämän vuoden osalta en osaa sanoa miten teen, sillä menen Suomeen etukäteen valmistamaan juttuja, enkä täällä ajatellut oikeastaan laatikkorumbaan ryhtyä.

Kuva eiliseltä lounaalta:

Niin, söin minä muutakin kuin luumukiisselin...

Ja kun nyt ruoasta tuli kesken kaiken puhetta, niin kerron vähän ruoanlaiton ongelmistani.

Olen suurperheen tytär ja suurperheen äiti itsekin. Ongelmani on, että teen yhä silloin tällöin liikaa ruokaa. Ongelmaksi se muodostuu, kun kukaan ei oikein haluaisi syödä kahtena päivänä peräkkäin samaa ruokaa. No, joskus laitan osan pakkaseen, joskus jatkojalostan ruokiani.

Toissapäivänä tein siivouksen jälkeen pikaisesti jauhelihakastikkeen ja keitin makaroonia, salaatti kyytipojaksi. Kastikkeen teen kevyesti, pohjana tomaattimurska.
Seuraavaksi päiväksi sekoitin kastikkeen ja makaroonin, lisäsin toiseen vuokaan juustoraastetta, jota oli kuppiin jäänyt ja sekoitin sen makaaronikastikesötkötyksen joukkoon. Kuumensin kermamaidon, johon lisäsin lihalientä ja edelleen sekoitin liemen juustomakaroonikastikesötkötyksen joukkoon (toki myös juustottomaan versioon). Ja sitten uuniin! Niin maar ol hyvvee, mutta ei enää niin kevyttä...

Onpas joku ottanut sotkusesti ruokaa...
Tänään uunilohta. Puolikkaasta lohestakin jää jatkojalostettavaksi, mutta siitä saa hyvää lounassalaattia, joten ei haittaa.

Mukavaa päivää!

Pieniä jouluisia asioita

2011-11-29T11:22:00.000+01:00

On ihana lukea blogeja, kun pikkuhiljaa kaikki raottavat ovea joululle.
Joillekin joulu hiipii sisään, toiset se yllättää kiireen keskellä, toiset valmistautuvat tunteella ja jotkut yrittävät työntää ovea joulun nenän edestä kiinnikin, mutta niin se vaan joulu tulee <3

Makasimme eilen sylikkäin mieheni kanssa sohvalla, minä nenä kiinni kirjassa. Suloinen piparin tuoksu kiemurteli nenääni ja lasten kikatus keittiössä sai huokasemaan onnesta. Joulu on pieniä tekoja, pieniä asioita, jotka saavat onnentunteen kohoamaan pimeyden keskellä.

Tytöt paistoivat lopusta koulun myyjäisiin tekemästäni taikinasta pipareita ja nyt on sitten ne jo valmiina Itsenäisyyspäiväksi/ Pyhän Nikolauksen päiväksi.

Meillä on perinteisesti vietetty pikkujouluja Itsenäisyyspäivänä. Saksaan muutettuamme mukaan tuli myös Nikolauksen päivän perinteitä (Hollannissa jo 5.12)

Lapset saavat tarjottimille herkkuja ja myös jonkin lahjan. Saappaisiin en karkkeja ja pipareita ala tunkemaan, joten tarjotin toimittaa sitä virkaa, kuten muillakin perheillä Saksassa tehtiin.
Itsenäisyyspäivään voi yhdistää muitakin juhlia luontevasti. Syödään hieman juhlallisemmin jos haluaa niin, sytytetään kynttilät ja avataan joulukausi iloisesti. Se ei vähennä juhlan arvokkuutta millään tavalla.

Mietin tuossa Itsenäisyyspäivän menua, joka on viime vuosina ollut kinkku. Nyt taidan vaihtaa "lajia" ja valita aikuisille juustotarjottimen, mutta lapset eivät ole innostuneita juustoista niinkään (juustopöydissämme oleva tavallinen kermajuusto on aina lapsia varten ja eivät he juuri paljon muuta syö).
Voisin tehdä voitaikinasta (tai teen rahkavoitaikinaa siis oikeastaan) peltilihapiirakan, se voisi olla lapsille mieleen. Vaikkei se kovin juhlava olekaan, salaatin kanssa oikein hyvä valinta. Eikä sitä ole syöty meillä aikoihin.

Kuva viimekertaisesta leffaillasta ja koulun myyjäisiin menneistä pipareista (ps. olen pitkään vahingossa merkinnyt kaikki kuvat jo joulukuulle... merkki hiipivästä jouluhulluudesta?):

Avaan 1.12 joulukalenterini, jos jotain kiinnostaa kurkata välillä (linkki sivussa). Mitään ihmeellistä tai läpi jatkuvaa teemaa ei ole, ihan vain jouluisia juttuja.

Väriä!

2011-11-25T12:04:00.000+01:00

Olen aina ollut sisustuksessa ailahtelevainen ja pääasiassa pidän ehkä ennemmin kokonaisuuksista, kuin jostain tyylistä. Saatan siis ihailla kahta täysin erilaista kotia niiden nerokkuuden vuoksi, en sohvan tai värien tai värittömyyden takia.

Tavallaan pidän yksinkertaisuudesta pääasioissa, mutta rakastan mausteita. Kotini näyttäisi todelliselta kauhistukselta varmaan joillekin, jos oikeasti pääsisin sisutamaan. Nythän vain kasaan huonekaluja, koska niitä tarvitsee.
Raha ja oikenlainen koti, ne minulta puuttuvat.

No jaa. Nyt kuitenkin kävin ostamassa väriä keittiöön (hih). Meillä on punainen blenderi, jolle aloin kaipaamaan värikaveria ja joulun alla punainen miellyttää silmääni muutenkin. Tai siis pari joulua on miellyttänyt. Ailahtelevaisena en ole väriorientoitunut millään tavalla.

Olen etsinyt täydellistä hedelmävatia vuosia. En ole löytänyt, mutta yksi malli... tai ei malli, vaan koko on miellyttänyt silmään. Olen Åhlensilla käynyt monia kertoja erästä vatia katsomassa, mutta hylännyt sen punaisen värin takia. Nyt sekin saa ylpeänä loistaa keskellä pöytää, onhan se raikkaan jouluinen!

"Aamiaiskaapista" huolimatta tiski/työpöydillä on vielä tavaraa...

Kuvassa viimeisenä oleva rasia on "Erilainen Joulukalenteri". Tähän pistän euron joka päivä kuten avaisin joulukalenteria, mutta tällä kertaa täytänkin kalenteria ja lahjoitan sen jollekin aattona. Keksintö ei ole minun, vaan kiertävä idea.

Kuvathan saa klikkaamalla suuremmaksi, jos uskaltaa pölyjäni hyllyiltä tutkia :P

Aaamiaiskaappi

2011-11-24T09:52:00.000+01:00

Olen aina hanlunnut "aamiaiskaapin". Tilan, jossa säilyttää kahvinkeittimet ja muut härpäkkeet samassa tilassa, mieluiten suljettujen ovien takana, mutta ainakin pois tiski/työpöydältä. Nyt sain "jotain sinnepäin", kun tytär luopui Ikean avohyllystään. Käänsin hyllyn lappeelleen, kahdeksan lokerikkoa ja taso toimittavat nyt aamiaiskaapin virkaa.

Halpa ja toimiva ratkaisu, vaikkei ihan oikeanlainen olekaan.
Keittiön pöytähän on lähdössä Suomenasuntoon, täällä päässä mietiskelen vielä millaisen pöydän haluan. Pikkuinen keittiö jne.

Laitoin myös Joulua vähän tännekin, vaikka joulun Suomessa vietämmekin. Eilen nautiskelin sohvalla joulun tunnelmasta, luin kirjaa ja huokailin onnesta kuuman mehun ja joulupipareitten kera.
Kävin myös juoksemassa niitä pipareita pois illalla.

Kiva uudistaa kotia näinkin:

Valkoisen pikkuruisen kuusen valot eivät ole vielä toiminnassa, kun pitää ladata paristot ensin.
Jännä juttu muuten. En ole voinut sietää värillisiä jouluvaloja koskaan. Nyt oikein himoitsin sellaisia... saattavat jopa lyhdyissä olevat valot päätyä kuuseen. Ne saa välkkymään tai olemaan välkkymättä. Jäin lumoutuneena katselemaan niitä kaupassa, aivan kuin en olisi koskaan ennen värejä nähnytkään.
Näin sitä taas meikäläinen muuttuu...

Tilaa unelmille

2011-11-23T11:49:00.000+01:00

Onko elämässäsi tilaa ja aikaa unelmille?

Huomaatko kiiren keskellä yhä useammin miettiväsi, entä jos voisinkin sitä tai tätä, mutta ravistelet saman tien itseäsi palaamaan todellisuuteen? Oletko sohvan nurkassa levon sijaan hokemassa itsellesi mitä sinun pitäisi olla tekemässä juuri nyt, sen sijaan että lepäät? Kiirehän on itseaiheutettu tila, eikä levosta tule mitään, jos ajatuksissaan suorittaa koko ajan.

Hankkiudu eroon kiireestä kymmeneksi minuutiksi. Kymmenen minuuttia koko päivästä, ei ole mitään. Sen saat ottaa itsellesi. Se on aika, joka menee roskisten vientiin, ei siis mitään. Voit ottaa tuon ajan itsellesi, elämäsi siitä sekoittumatta.
Raivaa sohvasta mieluinen nurkka. Etsi käsiisi viltti ja kasa tyynyjä. Sytytä kynttilät- mitä väliä, vaikka onkin päivänvaloa, se ei ole kuitenkaan kynttilänvaloa. Keitä glögiä, kuumaa kaakaota tai kuumaa mehua, ehkä teetä? Jotain, mitä et juo joka päivä (esim. ei kahvia mielellään). Jotain, mikä tuntuu ekstralta itselle.

Kerää lähelle (sohvapöydälle?) lukemista, kuuma juomasi ja sytytä kynttilät, laita musiikkia soimaan. Sano samalla ääneen, että sinulla on lupa antaa itsellesi kymmenen minuuttia. Rojahda sohvalle, vedä viltti korviin ja rentoudu. Mieti, missä haluaisit olla nyt tai mitä haluaisit tehdä nyt. Anna tilaa niillekin unelmille, joista sanot aina, etteivät ne kuitenkaan toteudu koskaan.

Mene sinne unelmissasi, missä haluaisit olla. Tee niitä asioita, joita haluaisit tehdä. Voit lukea, mutta pysähdy aina välillä miettimään omaa unelmaasi. Ja joka kerran, kun mietit, että pitäisi tehdä sitä tai tätä, lisää kymmeneen minuuttiisi viisi minuuttia lisää. Opettele joustamaan myös itsesi kanssa.

Mielikuvat ovat tärkeitä rentouttajia, samoin oikea totaalinen hetkeksi pysähtyminen ja itselleen levon salliminen. Mukavia ajatellen tai kirjoittaen, luomme itsellemme onnellisen olotilan ja siksi tätä on hyvä harjoittaa. Luin jostain, että ihmiset jopa laihtuvat urheilusuorituksia miettiessään. Ihmismieli on uskomaton, anna sille lupa hoitaa itseäsi.

"Hymyilen. Vaivaan leipätaikinaa käsin ja annan ajatusteni lentää menneeseen kevääseen, jolloin ostimme tilan. Onnenpotku muutti elämämme suunnan täysin.

Ihanat tuoksut leviävät uunista ja hyräilen musiikin mukana. Ovesta pelmahtaa joukko äänekkäitä ja iloisia lapsia sisään pyytämään lämpimiä pipareita maidon kera. Katson pieniä leiriläisiä, joiden elämä ei aina ole ollut helppoa, mutta joiden silmät katsovat luottavaisina minuun. Ohjaaja saapuu nauraen keittiöön ja pyytää lapsia malttamaan. Pesen käteni ja otan kaapista kymmenen maitolasia, kannun maitoa ja lautasellisen tuoksuvia keksejä.

Minulla ei ole kiire, taikinakin joutaa odottaa. Katson pieniä nauravia suita, jotka tahriintuvat suklaasta ja istun jakkaralle. Sydämeni on pakahtua: minkä ilon Luoja antoikaan, kun pääsin toteuttamaan unelmani."

Jo pelkästään ajatus saa minut rennoksi. Olen suorittaja, jolla oli aina töissä kiire. Suorittaja, joka ei ole aina ole osannut rentoutua kotona, koska "kunnon äiti tekee niin, näin ja noin". Olen kuitenkin aina osannut unelmoida ja antanut tilaa niille unelmille. Osa on toteutunutkin, osaa hion vielä- tiedä vaikka ylläoleva unelma saadessaan lopullisen muodon olisi joku päivä todellisuutta... mutta tärkeintä on rentoutua unelmiensa parissa silloin tällöin. Joskus unelmointi oli keino paeta todellisuutta, nyt se enemmänkin keino kokeilla asioita, hioa niitä ja tuottaa hieman keinotekoisestikin onnen hormooneja valtaamaan alaa syksyn pimentämästä maailmasta.

"Annan katseeni kiertää keittiössä. Ei se ehkä ole ihan sitä maalaisromantiikaa, mitä joskus ajattelin, mutta hyvin tunnelmallinen nykykriteerein varustetuksi keittiöksi.
Kaadan itsellenikin lasin maitoa ja haukkaan palan suklaakeksistä. Taivaallista!

Pian keittiö tyhjenee lapsista ja nauru kuuluu yhä kauempaa. Pesen käteni ja jatkan leipomista. Jokohan mieheni pian saapuisi torilta? Voisimme leipomiseni jälkeen kirjoittaa kutsut sukulaisille ja ystäville joulunviettoon...."

Mukavaa unelmointihetkeä sohvannurkkaan kaikille!

Saksanmatkalta

2011-11-22T11:14:00.000+01:00

Ny pitäis sitten päästä lomakiloista eroon...

Viikonlopun tunnelmissa

2011-11-21T10:54:00.000+01:00

-Miehen kanssa: juustot ja keksit, glögi, joulumusiikki, kynttilänvalo. Joulukauden virallinen avaus.

-Tyttöjen hemmottelu: kuumakivihoidot, kasvohoidot

-Pojan kanssa "äitilapsiaikaa": shoppaillen, pelikaupoissa kierrellen ja jätskiä syöden. Monta kauppaa kierretty, paljon naurettu.

Avaan joulukauden täälläkin pian omalla joulukalenterillani :)

Jos nyt muuttaisin Saksaan...

2011-11-18T11:51:00.000+01:00

... mutta älkää pelästykö, en ole (valitettavasti) niin tekemässä. Mutta jos muuttaisin, olisi kokemus täysin erilainen. Tällä tiedolla ja kokemuksella osaisin suhtautua moniin eri asioihin aivan eri tavoin, tietysti osaisin. Mutta kokemus ei olisikaan silloin sama, mitä se oli. Kaiken sen tunnepitoisuuden jälkeen muistelen Saksaa lämmöllä. Tällä kokemuksella muuttaessani en ehkä arvostaisikaan kokemustani ja olisin henkisesti köyhempi matkallani.

En siis yritäkään miettiä, mitä tekisin toisin. En tuhlaa energiaa sellaiseen.
Mutta, voin miettiä sitä, miten toisin osaisin ajatella asioista, olla vähemmän herkkänahkainen tai osata pitää välillä suuni kiinni. Tai... turha vaiva miettiä tuota viimeistä, en edes halua oppia olemaan tunteeton.

Hämmennyin keskustelustani Noran kanssa. Olen toki jo täällä blogissa aiemmin tajunnut, että koska minua ei tunne täällä monikaan, ovat jotkut juttuni auenneet väärin. Kuten viihtymiseni jossain.

Sanon herkästi tunnetilani julki. Tunnetilani kuitenkin vaihtelevat ja naisena annan itselleni luvan siihen. Vaihdan mielipidettäni pää pystyssä ja tunnustan olleeni väärässä tai ylireagoidessani johonkin myönnän sen. Olen erittäin tunteikas, enkä aina helppo ihminen ollenkaan. Ulkokuorestani, jopa jutuistani saattaa saada vaillinnaisen kuvan siitä, kuka olen. Miksi siis juttuni olisivat yksioikoisia?

Oikeudenmukaisuus, joka esittää yhtä tärkeintä aihetta elämässäni, sai kolauksen Saksassa alkuun. Niin, tai kuherruskuukauden mentyä ohitse.
Koulut Saksassa saivat aikaan minussa repeilyä: toisaalta oli kaikkea ihanaa ja nautin siitä, että ala-asteella lapset saivat olla lapsia, mutta kärsin lukion hengestä, jossa lapset itkeskelivät ja olivat jo viidennellä luokalla kuin Suomen lukion kakkosluokkalaisia: huolissaan tulevasta ja numeroistaan. Otin muutaman räiskyvän keskustelutuokion koululla, enkä meinannut päästä saksalaisesta ylimielisyydestä ohitse. Tällä tiedolla, tällä kokemuksella, olisin suhtautunut itse toisin. En voi olettaa Saksassa kaiken toimivan Suomen käyttäytymissääntöjen mukaan.

Siinä vaiheessa, kun muutto Hollantiin selvisi, olimme jo etsineet pysyvää kotia. Kysyneet lainaa pankista ja asettumassa Saksaan.
Tein itselleni muuton helpoksi muistelemalla Saksan huonoja puolia.

Tällä kokemuksella- jälkikäteen on helppo olla viisas- olisin voinut suhtautua Hollannissakin joihinkin asioihin toisin. Tosin, en pitänyt natsisyytöksistä, enkä joidenkin hollantilaisten töykeydestä, vaikka omaisin minkä tiedon. Enkä hyväksy suomalaisten, enkä saksalaisten töykeyttä myöskään.
Yhtä kaikki: voisin muuttaa myös Hollantiin uudestaan, mutta en kaipaa sinne yhtään. En pätkääkään. En kuitenkaan epäilekään, ettenkö viettäisi siellä mukavaa lomaa, jos sikseen tulisi.

Asun mielelläni siellä missä perheenikin ;-), eli aivan sama missä. Onhan toki kiva kokea uutta ja olisi kiva asua täydellisessä paikassa, mutta kaikkihan tiedämme, ettei sellaista ole. Minun ongelmani on se, että sanon liikaa asioita ääneen ja ihmisille jää valitettavasti mieleen niitä negatiivisia asioita.
Ihan muistutuksen vuoksi: saatan olla tänään yhtä mieltä, huomenna toista, tilanteesta ja hetkestä riippuen. On kuitenkin helpompi joko kehua ihanuutta tai kertoa kurjuudesta, kuin siitä tavallisesta arjesta, jota kaikki elämme. Monien on helpompi pitää blogia, jossa keskitytään sellaisiin aiheisiin, joissa ei puida syntyjä syviä, vaan päästään ja päästetään muutkin helpolla. Minun blogini perimmäinen tarkoitus on aina ollut kertoa rehellisesti elämästäni ulkomailla, eikä sanojen suodattaminen aina kuulu asiaan, eikä blogini henkeen.

Mukavaa viikonloppua muutaman kuvan kera!

1. Tyttöjen lukio 2. Nuorimmaisenl eli pojan ja nuoremman tytön "ala-aste". 3. Vanha koti Troisdorfissa.

11.11.11

2011-11-16T15:52:00.000+01:00

Myöhässä? Ehkä vähän, mutta tunteella vieläkin tässä viidennessä vuodenajan alussa, synttäripäivässäni ja koko Saksan lomassamme.

En oikein ole saanut mitään järkevää jäsenneltyä matkasta "paperille", joten en ole päivitellyt tänne mitään vielä, kuvat sain vasta äsken koneelle.

Matka oli oikeasti ihan huippu ja kaikki oli ihanata <3 Laitan tähän vähän avainlauseita matkasta, koska koko matkan kertominen olisi urakka, edes ns. huippuhetkien muistelu on mahdotonta, sillä koko matka oli yhtä huippuhetkeä. Jopa lennot, koska selvisin niistä hengissä.

Palailen varmaan matkaan jutuissani silloin tällöin, kuviakin olisi 500, mutta jaan teidän kanssanne yhden nyt:

Siellä se roikkuu nyt meidänkin lukkomme, Reinin sillalla Kölnissä. Siellä kolmannen ja neljännen tangon välissä, ei Domin puolelta laskien, vaan juur toisella puolella jokea. Avaimet heitimme asiankuuluvasti jorpakkoon.
Tuli niin teiniolo, että ihan hyvää teki! Ihana hassutella ja olla naimisissa miehen kanssa, joka ymmärtää romantiikan, mutta myös huumorin päälle.

Niitä "avainlauseita" tai "avainsanoja" sitten, mutta ei missään tietyssä järjestyksessä:

-Kaikki tärkeät paikat tunnelmoitu ja niissä uusia muistoja luotu.
-Saksalaiset tutut pikkukylät koluttu
-Luostarin kirkko
-Ystäviä halattu ja tavattu, pieni kyynel silmäkulmassa jälleennäkemisestä
-St. Martin
-Viides vuodenaika- karnevaaliaika alkoi 11.11.11 klo 11.11
-Vuokra-autona "polkuauto", suureen autoon tottuneena huvitti kovin
-Kaikki ihanat kahvilat ja kakut, suklaat ja karkit, kiloja tuli takaisin matkan aikana- mut siitä viis!
-Aamulenkit juosten Troisdorfin ihanissa metsissä, kukolle huomenet huutaen lintupuistossa
-Hotelliaamiaiset
-Bambipuisto ja Prinssi
-Uusissa paikoissa käyty ja niihin muistoja luotu
-Kassillinen naama-aineita, innostuin...
-Kuohuviini- lempijuomani
-Kynsionnettomuus---> kynsihoito
-Shoppailtu on, paljon.. Matkalaukku ylipainoinen ja pompittu kiinni.
-Ulkona syöminen ja hotellisängyssä murustelu
-Ei tietokoneita, vain me kaksi, suunnattomasti rakkautta ja onnea, iloa, lomafiilistä parhaimmillaan
-Kaikki aika maailmassa oli meidän

Viisi päivää meni nopeasti, olimme aamusta iltaan liikenteessä, mutta yhtään ei uuvuttanut. Illalla linnottauduimme hotellille, yömenijöitä meistä ei oikein saa, varsinkaan näin syysaikaan ei houkuttanut yöllä ulkona kuleksia. Aamulla kello soi 6.30 tai 7.00 juoksemaan, sillä hotelliaamiaiset, eli runsaat aamiaiset ovat meille sellaista lomien luksusta (yleensä nutraan aamuisin tai aamupala on hyvin pieni muuten vaan) ja lenkillä piti päästä käymään ensin. Juoksun, suihkun ja meikin jälkeen aamiainen maistui loistavasti ja sillä pärjäsi yli lounasajankin. Ehkä vähän kakkua piti lounaaksi saada...

Kaipaan takaisin Saksaan, kumpikaan meistä ei olisi pois tullut, toki kotiin ja lasten luokse oli ihana palata, olisimme vain voineet siirtää kodin ja lapset takaisin Saksanmaalle (hih).

Kipeäksi tulin sitten paluupäivänä, mutta lyhyt flunssa onneksi tuntuisi olevan. Tämä sama pöpö, joka on koko syksyn kiusannut.
Mutta tänään varoen salille.

Loppukommentteina voisi heittää vaikka:
Ihana loma oli, ihana synttäripäivä oli, ihana mies minulla aina vaan <3

Ja maanantai.

2011-11-07T08:59:00.000+01:00

Viime viikko meni Suomessa lasten kanssa. Tarkoitus oli saada maalattua kaikki ovet ja keittiön kaapit... ja sainhan minä ne keittiön kaapit "pohjamaalattua". Eli maalasin kerran ja läikikästä jälkeä tuli. Pesin kaapit ja hioskelin hieman niitä, mutta silti vaatii ainakin toisen kerroksen maalia, vaikka kuvittelin vaalean maalin edelliseltä omistajalta riittävän pohjamaaliksi.

Kun on liikenteessä eläinten kanssa, on ne järjestettävä johonkin koko päiväksi, kunnes huonekalumaali on sen verran kuivaa, ettei koira ensi pyhkäisyllä saa maalia niskaansa. Siksi maalaaminen ei ole niin yksinkertaista ja siksi sain maalattua kaapit vain kerran. Ja huoneitten ovia en kertaakaan.
Maalaamiselle on aamupäivä aikaa ja loppupäivä pitää pyhittää kuivumiselle.

Jatkuu joulukuussa. Menen yksin koirien kanssa ja yritän saada ne vaikka viikonlopuksi kummityttöni hoitoon (mitäs sanot :P?) sisareni kotiin. Joulu olisi siis tarkoitus viettää Suomikodissa.

**********

Nyt odottelen anoppia ja appea laivalta tänne. Miehen kanssa lähdemme pussauslomalle ;-) Saksaan, meille rakkaisiin maisemiin.
Joten, vietän syntymäpäiväni 11.11.-11 Kölnissä, jossa alkaa karnevaaliaika tuolloin, klo. 11.11 Matka on siis tarkoituksella ajoitettu tähän ajankohtaan <3 Kiitos rakkaalle miehelleni!

Mies on Brysselissä, tai matkalla sinne, tulee huomenna kotiin. Kiirettä pidellyt viime ajat ja tulee pitämäänkin loppuvuoden jossain määrin, mutta jouluna saamme levätä ja nautiskella. Niin, ja tässä minilomallamme tietysti myös :-) tai levosta en tiedä, mutta nautiskelusta olen varma :P

Kaikille upeata viikkoa!

Jogurtin ja viilin valmistus

2011-10-26T11:00:00.002+02:00

Mamman keittiö kokeilee, osa 201198...

Kerroin jokin aika sitten ostaneeni jukurttikoneen, jota sitten eilen vihdoin kokeilin. Valmistin samalla viiliä, sillä halusin käyttää ostamani "vanhan ajan maidon" kokonaan pois.

Mausta en osaa sanoa, koska en itse syö kumpaakaan tuotetta koskaan (ehkä opettelen nyt) ja toisekseen, tuomitsin ne valmiiksi vasta muiden lähdettyä kotoa töihinsä ja kouluihinsa, joten kukaan muukaan niitä ei ole maistanut vielä. Koostumukset vaikuttivat hyviltä.

Meillä jukurttia syödään paljon myslin kera, lähinnä Turkkilaista jukurttia ja vaniljajukurttia menee siis. Tämä valmistamani jukurtti on ilman makeutta tai marjoja, puhdas tuote siis. Tarkoitus on, että jokainen lisää hapanmaitotuotteisiin mitä haluaa. Marjoja, hedelmiä, mysliä, hilloa, hunajaa, kanelia ja sokeria (viilin kohdalla) jne jne.

Jukurtin valmistusohjeita voin toki laitella jo nyt, mutta onnistumisesta en ole varma.
Sisareni tekee jukurttia ilman koneita, eli se onnistuu myös niin. Valitse vedoton paikka jukurtin valmistumiselle (mikro, uuni?).

Omaan jukurttiohjeeseeni tuli:
Valion luonnonjukurttia (sillä en löytänyt Bulgarianjoghurttia) lasillinen.
Litra vanhan ajan maitoa, jonka kiehautin ja mittarin kanssa jäähdytin 40 asteiseksi. Siivilöin sen jukurtin ja maitojauheen sekaan (maitojauhetta noin puoli desiä?) . Maitojauhetta käytin, sillä Valion jukurtti oli vain 2,5% rasvalla, kun suositus on 3% ja toisekseen, tavoittelin lohkeavaa koostumusta, mikä on enempi toivottua tässä perheessä.
Ja se oli siinä. Purkkeihin, koneeseen kahdeksaksi tunniksi ja sen jälkeen lepäämään jääkaappiin vähintään kuudeksi tunniksi, mieluiten noita saisi kokeilla vasta tänä iltana syödä, 24:n tunnin jälkeen.

Viili ohje, se perinteinen:
Annosvuokaan reilu ruokalusikallinen viiliä, päälle maitoa noin pari desiä (sekoita hyvin, itse sekoitan samalla kun kaadan). Annetaan olla yön yli pöydällä ja laitetaan jääkaappiin syömistä varten. Näissä ohjeissa ei suositella käytäämään lirumaitoa, eli rasvatonta tai vähärasvaista, koska onnistuminen on taatumpaa rasvaisella maidolla. Lisäksi naisten tulisikin juoda rasvaisempaa maitoa. Meillä se vaan ei oikein mene läpi. Mutta viileihin ja jukurtteihin voi käyttää niin rasvaista maitoa kun kaupasta löytää.

Kuvassa alkuvaiheesta ensin, sitten valmiista tuotteesta tämän aamun koostumus.

Muita ruoka- juttuja.
Kurpitsa. Mitä sillä voi tehdä, mistä tunnistaa raa`an kurpitsan tai ylikypsän? En ole uskaltanut vielä katsoa sisälle, olen vain käsissäni pyöritellyt. Aiemmin meillä on kasvanut kurpitsaa vain rekvisiitaksi, nyt olisi kiva kokeilla jotain...

Toisessa kuvassa anopin ja apen keräämistä sienistä (ihanaa, kiitos kiitos kiitos!!!) olen tehnyt sienisalaattia. Eläisin varmaan pelkästään tuolla :D

Kolmannessa kuvassa kasvimaamme tuotteita myöskin, maissi. Kyllä ne onnistuvat tällläkin vyöhykkeellä, mutta ensi vuonna kannattaisi laittaa vähän aiemmin ehkä tulemaan. Lämmin syksy pelasti. Kävi vain niin, että tämän yksilön hain alkuviikosta viime viikolla iltalenkillä ihan vain siksi, että tarkistin oliko maissi kypsää. Kun viikonloppuna menimme sitten siivoamaan kasvimaata talvikuntoon, olivat loput maissit homehtuneet. Muuten olisi noin 10 maissia keitettävänä.

Neljännessä kuvassa löytö apteekista, joka oli ihan pakko hankkia. Lautasmallin annokset :)

Lautasmalliannos-juttu toimiin niin, että isoin on kasviksille, seuraava koko hiilareille, kolmas proteineille ja neljäs kastikkeelle. Tämän mukaan kun ruokansa ottaa, pitäisi mennä oikein.

Ja kun ruoka-aiheessa ollaan, tänään on ruokana uunilohta kasvisten kanssa. Paitsi minulle, joka olen nutrilla ja kasviksilla muutaman viikon, mm. Suomenloman ylitse.

Haastan (omasta nutrailusta huolimatta) kaikki tekemään tänään itse ("ei valmiista tai puolivalmiista tuotteista") ruokaa, leipää, leivonnaisia tai jälkiruokia!

Itsetehty ja kotiruoka kunniaan <3

Sekametelisoppaa (virallinen nimi: sekahedelmäsoppa)

2011-10-25T13:17:00.001+02:00

Kun pitäis kirjottaa joka päivä, että pysyisi edes joku aihe. Joka päivä olisi kirjoitettavaa, aiheesta ja aiheen vierestä, mutta kun ehdin oikein kunnolla asiaan paneutumaan, onkin jo ilta ja aihe meni jo. Ja sama taas seuraavana päivänä.
Usein tekstini ovatkin pitkiä ja sisältää sata eri aihetta, varsinaista sekametelisoppaa siis.

Nyt, vaikka tänään haluaisinkin kirjoittaa ruoasta, palaan aiheeseen huomenna. Ehkä. Nyt haluan esitellä eilisen riemun aiheen: tyttären "Grazy hair- day" päivän kampauksen, jonka tein.

Tytöllä teemaviikko lukiossa, joka päivä jotain erilaista, yhteishenkeä nostattavaa. Tänään kouluun lähti country girl, enkä tarkota nyt mitään heinä suussa poseeraavaa minifarkkuista tyttöä, vaan heinäpeltojen arjen sankaritarta :P

Mutta eilen tosiaan oli tarkoitus tehdä hullu kampaus. No, ei oikein ole tuota taitoa, eikä tekniikkaa, ja kun olen tällainen söpöilijä, sain aikaan jotain, mikä ehkä mietitytti metromatkailijoita, mutta näytti lähinnä hääkampaukselta :D Olivat koulussa kuitenkin sanoneet opetkin, että oli niin tyttären tyylinen juttu, että!

Kolme ekaa kuvaa on aamulla otettu, kolme vikaa illalla. Aika hyvin kesti!
(Kuviin on tyttäreltä lupa, Elena täyttää puolen vuoden kuluttua 18.)

******************

Sen verran pitää muustakin aiheesta kirjoittaa, että tänään nuorin 13 <3

Mihin se viikonloppu menikään?

2011-10-17T11:26:00.001+02:00

Osa hommista jäi taas tekemättä. Onko se tuo ikä, mikä saa siirtämään asioita eespäin? Tai kenties meillä jylläävä flunssa, joka ei oikein iske päälle, mutta kiusaa ja kiusaa. Vai laiskuus, ajanpuute ja mukavuudenhalu? Vai kaikki yhdessä ;-)

Kasvohoidossa kävin, AHA- happohoidossa tarkemmin sanoen. En tiedä, onko tuo iho kuitenkin sen verran kohtuukunnossa, että en vain huomaa hoitolassa tehtävän ja oman kasvohoidon välillä suurtakaan eroa, mutta onhan se toki kiva noissa hoidoissa käydä.

Kiertelimme miehen kanssa keskustassa, oikeastaan ekaa kertaa ihan kunnolla. Oli oikein mukavaa ja tein uutta harrastustani varten ostoksia. Kävimme myös maistelemassa uusia konvehteja monena päivänä, joten nyt saan olla tarkka syömisistäni.
Kerron joskus tuosta konvehtimaistelusta enemmän. Siihen on syynsä, maisteluun siis :D Kehoitan kuitenkin, jos käsiinne saatte, maistelemaan kardemummakonvehteja. Ihania!
Linkki ----> Tältä herralta löysimme ihanaa suklaata

Eilen oli kampaamopäivä. Minäkin astuin perheen luottokampaajan puoleen ja ihan tyytyväinen olen. Näistä karvoistani ei ihmeitä aikaan saa, joten voin ihan hyvällä omallatunnolla kiitellä turkkilaista kampaajaamme Serkania. Käyttää veistä loistokkaasti, mutta onkin kuulemma ollut pikkupojasta asti kampaamoissa töissä.
Hiusten värjääminen onnistuu vasta ehkä parin kuukauden päästä. Tässä samaisessa kampaamossa siis hiukseni pilasi vaalentamalla eräs nainen. Olin alkuun ihan tyytyväinen, mutta alkoi ennenkaikkea ärsyttämään se, ettei nainen kuunnellut yhtään, mitä halusin. Serkanin jäljiltä hiukset olivat sellaiset mieheni mukaan, millaiset olin puhunutkin, millaiseksi miehenikin siis mallin tajusi. Eli vaikka en ihan ihan ihan tätä tarkoittanut, johtuu se sitten minusta ennemmin kuin kampaajasta, millaiset hiukset nyt ovat ja tosi lähelle tarkoittamaani ovat kuitenkin. Viimeksi sanoin vaaleille hiuksille ei, mutta silti sellaiset tulivat jankkauksen jälkeen. Lisäksi mukanani oli kuva hiuksista, eikä tulos ollu sellainen, vaikkei tosin ihan huonokaan. Silti aloin inhoamaan hiuksia pian ja kun tukka uhkasi kuivua kuoliaaksi, mietin etten mene parturiin enää ikinä. Eilinen olikin hetken mielijohde.

Muut kävivät kenkäostoksilla eilen. Itse olen edelleen vaatteiden/ kenkienostokiellossa, kunnes paino on omani :D Pakko tosin jotain Saksaan hankkia, mutta muuten menen vanhoilla retkuilla talvenkin. Sain kuroa housuja tosin aika lailla vyön kanssa pysymään ylhäällä, mutta hyvä niin. Tytär teki uuden reiän vyöhöni (nähnyt kun isänsä tekee ja mies oli silloin Suomessa vielä, joten sain avun lapsilta :D)- kauaksi edellisestä :P
Että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Huomenna menen labraan. Lääkäri määräsi kilppareihin liittyen aimo annoksen kokeita. Epäili, että kroppani muodostaa lääkkeille vasta-aineita ja oli aidosti järkyttynyt syömästäni lääkemäärästä. Suomalainen lääkäri oli kipeä ja tilalla toinen tohtori, mutta se suomalainen jatkaa sitten soittamalla tuloksia. Pääsen ehkä viimein erikoislääkärille... mitä tosin epäilen jälleen, sillä jos testeissä ei ole mitään vikaa, kohotetaan jälleen vaan olkia. Sen ilmoitinkin lääkärille- olin aika suorapuheinen, mutta kuten lääkärille sanoin, olen niin väsynyt tähän kilpparijuttuun, enkä halua aina uudelleen ja uudelleen olla puolustelemassa itseäni. Jos tohtorit katsovat vain papereitaan, olen toki lääkkeillä kuntoon saatu, mutta jos tarkkaillaankin ihmisitä, nähdään monestakin asiasta, etteivät lääkkeet tehoa toivotulla tavalla.
En saanut lääkkeitä kuin pienen määrän apteekkiin, annokseni ilmeisesti lähentelee vaarallisen rajoja. Millä sitten korjaavat asian, jos lääkeannosta pienennetään... aion tapella ainakin asiasta rajusti. Pudottakoon annosta vapaasti, mutta keksikööt sitten jotain muuta tilalle. Sopii mainiosti meikäläiselle tuokin :D

Mietin tässä juuri, että pitäisi kohta ulos koirien kanssa mennä. Vähän on kipeähkö olo, joten rauhallinen kävely ulkona raikkaassa ilmassa tekisi hyvää, eli seuraavaan kertaan!

No niin, ei voi enää pidätellä...

2011-10-14T12:19:00.000+02:00

Kohta on nimittäin JOULU! Yllä kuva Saksalaisesta joululeivästä, jota niin tekisi mieleni. Ihan suurinta herkkua, jos saatte käsiinne, maistakaa! Näitäkin tosin on eri laatuja, tämä yksilö on Joulutorilta Kölnistä.

Ostin eilen ekan joululehden, idealehti. Olen jo pitkään miettinyt joulutarinoita ja lukenut jouluaiheisia kirjoja.

Oksentakaa vaan, mutta miepä naatin!!!

****************

Huomenna olisi kasvohoito. Millainenkohan paikka on? Jokin 50 minuuttia kestävä hoito on kyseessä, lahja. Muistasinpa ottaa kuvia.
Ihan kohta sen sijaan on tohtori, kilpparilääkkeet loppus ny. Meillä vedetään aina tiukille nämä tohtoriajat ;-D
Pitäisi tohtorin osata suomea, ainakin ajanvarauksessa oli tätä mieltä, vaikkei kuulemma ollut koskaan kuullut...

Päätä on särkenyt nyt viikon. Oikeasti. Luulen, että hartiat jumissa, mutta en tiedä enää, kun on hierottu, otettu rentouttavia, särkylääkkeitä... mikä lienee. Tänä aamuna kurkkukin oli kipeä, tai on yhä. Pakkotauko liikuntaan kai taas tulossa, jollei mene ohitse tällä. Ärsyttävät flunssat ja kaikenmaailman pöpöset.

Olen keksinyt uuden harrastuksen/ intohimon itselleni. Kerron siitä joskus, mutta en vielä. Tällä hetkellä olen kovin innoissani aiheesta ja katson ensin kestääkö innostus, nyt pitää etsiä tarvikkeita kaupasta. Mies tekee vaan puolikkaan päivän tänään, joten tohtorin lisäksi ehdimme kauppaankin kahdestaan ennen lasten koulujen loppumista. Muuten on tulossa kiire viikonloppu: lapset haluavat parturiin, minulla se kasvohoito keskustassa, ostoksilla käydään samalla, kasvimaata pitäisi laittaa talvilepoon ja korjata loput kasvit sieltä siis pois, verhoja pesuun ja koiranpatjat pesten ja, tuolla pesutuvassa.

Pikkuauto on nyt katsastettu, tyttärelle tilattu ajolupapaperit, että pääsee aloittamaan autokoulun. Oli muuten hymyssä tytöllä pitämistä- jännittää ihan selkeästi.
Minuakin jännittää. Olen luvannut ajaa ensi keväänä moottoripyöräkortin ja sekin ajatus hupsahti lähemmäs nyt, kun mies hakee ajo-opetusluvat itselleen tuota autokoulua varten, samalla siis moottoripyörälle.
Tytär käy kyllä autokoulun, mutta lisäksi saa ajo-opetusta omalla autolla. Övningskör tarra ikkunaan ja menoksi :D Moottoripyörällä se tosin pitää varmaan laittaa selkään...

Mutta ensin Joulu, sitten vasta kevät. Mitenkäs tämä juttu taas näin rönsyili?

Hyvää viikonloppua!

Kansallinen epäonnistumisen päivä

2011-10-13T11:31:00.000+02:00

Tämän päivän kunniaksi ajattelin jakaa muutamia omia mokiani tänne ihan vaan osoituksena, että ei otettaisi niin vakavasti toisiamme aina.

Fail...

1. Spaghetit kakussa.
Olin työharjoittelussa ravintolassa, jossa vietettiin äitienpäivää suurella tunteella. Ravintolan omistaja oli kamala niuho, enkä pitänyt hänestä yhtään. Seuraava oli kuitenkin ihan puhdas vahinko: Teimme kakkuja aamulla valmiiksi. Ravintolassa oli kiire ja muutaman työntekijän kanssa pohdimme, miten suojaamme kakut vierailta hajuilta päivällisaikaan asti.
Nooh... olin sitten nähnyt jonkun laittavan raakoja spaghetteja kakkuun pystyyn ja muovi siihen päälle. Ei sotkeennu kakun pinta, eikä tartu hajut...
Mutta ups! Päivällisaikaan ravintolan omistaja tuli raivoissaan huutamaan, että kakusta oli löytynyt spaghetin palanen. :D Anteeksi, mutta minua naurattaa tämä vieläkin ja nauroinpa siinäkin tilanteessa. Toki olin aidosti pahoillani, että joku muu oli poistanut spaghetit, jotka selvästi olivat olleet liian kauan kakussa, itse olisin osannut leikata ne kohdat pois, mutta kun vaan olen tällainen, jota naurattavat hyvät jutut, vaikka sitten omat mokia olisivatkin.
Kukaan ei kuollut tapaukseen, joten ei vakavaa ;-) Toki "feilasin", sehän on selvää. Ja työt otan kyllä aina vakavasti, mutta vakavuudellakin on rajansa.

Tänään saa mokailla ja kertoa mokiaan, joten:

2. Rintaliivit matkalaukun raossa.
Nuorena saavuin laivalta hieman hiprakassa. Meitä oli iloinen joukko naisia liikenteessä ja yritimme selvitä tullista asiallisesti lävitse. Ei että mitään ylimääräistä olisi ollut (ehkä), mutta kukaan ei halunnut jäädä laivalta tullessa pengottavaksi.
Kohensin ryhtiäni tullin kohdalla ja mietin, ovatko meikkini jotenkin poskella, kun jotkut hieman hymyilivät huvittuneena minulle.
Ulkona joku huomasi, että vedettävän matkalaukkuni raosta roikkuvat valkoiset pitsirintsikat, ihan kunnolla, ei mikään pieni palanen, vaan suurin osa tuli perässäni kuin puudeli.

Älä ota sitä vakavasti....

3. Vakavasta asiasta naurun partaalle.
Kävin ensiapukurssia (pitäisi varmaan muuten uusia, on mennyt vanhaksi toinenkin kortti) ja olin innostunut aiheesta kovasti. Sain parikseni ihan yhtä innostuneen naisen, ja tämä taisi sitten koitua kohtaloksemme.
Olimme teoriassa sivunneet kaikenlaisia onnettomuuksia ja sitä, miten KAIKKI pitää ottaa huomioon. Noh, minä kun muutenkin olen sellainen oikeasti, että otan kaiken huomioon, tehtävä ei ollut vaikea. Tai luulin, että tätä en "feilaisi" mitenkään.

Koe suoritettiin sairaalassa, tarkemmin sanottuna varuskuntasairaalassa. Huoneessa, jossa meidän piti todeta potilas tajuttomaksi ja toimia asian vaatimalla tavalla, silmiimme osui kuitenkin ensimmäisenä kaksi happipulloa, joiden luulimme esittävän kaasupulloja. Tämä oli siis sairaalan oikeata varustelua, ei rekvisiittaa. Kukaan muu ei edes kiinnittänyt niihin huomiota...
Tartuimme siis tajuttomaan potilaaseeemme ja aloimme raahaamaan häntä ulos tilasta, jossa kohta voisi räjähtää... :D
Ohjaajan oli pakko keskeyttää ja kysyä, mitä teimme ja pian koko huoneen täytti meidän kaikkien raikuva nauru! No, potilas ainakin virkosi ;-)

Mukavaa päivänjatkoa!

Leipä miehen tiellä pitää

2011-10-12T10:54:00.001+02:00

ja naisen kans!

Vuokaleipä oli oikeesti ihanaa ja leipasempa kohta kaksi lisää. Kyllä ne hiilarit vaan ovat hyviä!

Edittiä, edittiä... tulinpa lisäämään tämänkin päivän leivät tänne, että riittää nuuskuteltavaa. En vain saa tekstiä tuonne loppuun, joten kokeillaan miten kuvien käy?

(Minuuttia myöhemmin:) Eli niinhän tässä kävi, että vanhat kuvat menivät viimoseksi ja nämä uudet tähän alkuun... ihan sama, olkoon noin, etten tuhoa koko postausta vielä jotenkin.

Leipien jälkeen laitoin vielä uuniin kalaa, jonka meinasin sitten unohtaa kokonaan :D
Nyt on massu täynnä, mitenköhän salilla jaksaa liikkua.

Eka kuva "valmiina uuniin", toka kuva valmiina uunista. Kolmas kuva juur ennen voita ja neljäs kuva kalasta, seitä syödään, kerma 4%, mantelia ja mausteita. Viides ja kuudes kuva eilisestä leivästä, kun pitkästä aikaa kaivoin vuoat esille.

Kultsin kainalossa taas

2011-10-10T11:01:00.001+02:00

Mies kotiutui illalla Suomesta. On se vaan niin, että oon puolikas ilman tuota miestäin <3

Viikko oli hänelle rankka työleiri, mutta yhdessä juttelimme tyytyväisyydestämme Möksää kohtaan. Tuntuu hienolta olla menossa pian Suomeen, omaan pesään. Vaikka puitteet ovat vanhat, maali kaiken kaunistaa ja uusi lattia teki asunnolle ihmeitä.

Saimme ihania tuliaisia, niitä tärkeitä Suomesta, eli lehtiä, lehtiä ja lehtiä. Lisäksi muutakin ihanaa! Tässä minun tuliaiseni: Lehtiä, romskuja, viiniä, kuoharia ja meikkisiveltimiä (mies toi meille kaikille tytöille paketit siveltimiä- ekat aidot siveltimeni ovat muuten mieheltäni lahjaksi saatuja ;-)) ja vihdoin sain taas Escadan hyllyyni. Kesät talvet voin sitä nuuskutella, vaikka kesätuoksuna pidetäänkin yleisesti.

Kuvailin tuossa samalla tuota makuuhuoneen hyllyjärjestyksen muuttumista, kun takan vein olkkariin (se takkahan siis on lähdössä jouluna Suomen kotiin, koska täällä ei oikeasti ole tilaa sille).
Noissa Ikeakaupan hyllyissä on se hyvä puoli, että niitä voi pitää pystyssä tai kallellaan, eli vaihteeksi kaadoin ne nurin.

Olkkarissa ahdasta hetken, mutta on ihana polttaa takkaa pimenevissä illoissa. Huomatkaa pahvilaatikot käytävällä, jotka siis ovat lähdössä syyslomalla Suomeen. Kun siivosin kaapit, pakkasin ylimääräiset keittiötavarat samalla. Yksi noista laatikoista mahtui jo viime kyytiin, mutta löysin helposti sen tilalle muuta tavaraa lähteväksi... :P

Bambu- koira sai tässä vähän aikaa sitten Jyskikaupasta uuden pedin itselleen. Olen laiska ottamaan kuvia puhelimesta pois, joten laitan tähän samalla pari vanhempaa kuvaa.

Eli, levitettävä sohva:

Sitten jo jokin aika sitten syömämme syksyn ensimmäinen joulukinkku, salaatin ja omatekemän ruisleivän kera... ei niin aseteltu kuva, kun otin kuvan kun enää tytär oli syömättä :D. Syömme usein olkkarissa, koska en tykkää keittiöstämme. Harvoin pääsemme enää nykyisin myöskään samaan aikaan pöydän ääreen, vaikka tästä olen aiemmin ollut hyvin tarkkakin. Samoin tosin siitä, että olohuoneessa EI syödä, mutta itseään ja mielipiteitään on lupa uudistaa ;-)

Sain jukurttikoneeni eilen myös!!! Ruotsista sitä en löytänyt, joten poika haki Tampereen Stockalta tämän. Voi että jännittää, onnistunko ja milloin. Ongelmia löytää keittiöstä sopiva paikka koneelle, sillä ei käy vetoisa, eikä tärisevä paikka. Kokeilen tässä joku päivä, kunhan ostan täysmaitoa ja juurta kaupasta!

Sellaisia.
Tänään taas ratsastusta, toivottavasti auto lähtee käyntiin. Ilmat viilenivät niin akku ei oikein ole yhteistyöhaluinen. Uuden akun osto siis edessä :(

Mutta pian ulos koirien kanssa, sitten zumbailemaan. Loistoviikkoa kaikille!

Möksäremppa tältä erää ohitse...

2011-10-08T12:59:00.000+02:00

... mutta jatkuu pian!
Viimoset kuvat laitan nyt ennen seuraavaa kertaa :P, mihin siis projekti jäi ja mistä minä sitten syyslomalla jatkan.

Elikkäs, jos saisin syyslomalla maalattua keittiön kaapit, ovet ja ovenkarmit. Ihan vaan tostanoin, ilman suuria valmistelutöitä, vanhat kun ovat muutenkin. Kuulemma vähän pitäisi pintaa hioa rikki. Liukuoven puuosat myös maalaamatta.
Maalattavaksi jäi myös hellakomuska, siihen tulee se kuultomaali. Maalit ovat jo valmiina, ettei tartte meikäläisen maalikauppaan lähteä arpomaan...

Eteisestä jäi kun jäikin puuttumaan sitä listaa, mutta se jää jouluksi miehelle. Listojen päitä toki voin maalailla tai sitten sekin jää jouluksi.

Jouluun jää myös se kylppärin maalaaminen, mutta sen tulen tekemään etukäteen ennen muiden saapumista. Porakoneeseen en kuulemma saa koskea, joten taulujen, peilien yms. laitto jää myös miehelle jouluaattoon tai aatonaattoon, miten pääsevät Suomeen.
Mies on tosi tarkka seinään porattavista reistä, joten oikeasti jätän suosiolla tuon väliin. Olen sellainen "eiku" tyyppi luodessani. Kyllähän minä reikiä seinään saan siinä missä muutkin, mutta on niin ihana jättää miehelle tuollaiset asiat, missä olen epävarma tai mistä en pidä :D

Vierashuoneeseen ilmestyi se apen tekemä levitettävä sohva, jonka irtopäälliset ovat kuulemma pesussa.
Sängystä tulee 140 senttinen, joten sellaisen petarin tuolta Ikeakaupasta haen ennen syyslomaa. Oikean kokoisia lakanoita kai pitäisi myös katsella.
Sänkysohvan alle mahtuu isosti peittoja ja tyynyjä!

Jouluksi vasta vien näitä huonekaluja täältä kotoa, kun silloin voin ottaa kaikki istuimet pois autosta. Nyt mukaan mahtuu laatikoita, joissa astioita. Hyvä että edes niitä.

Olen oikein oikein tyytväinen asuntoon :)

******************

Asiasta kymmenenteen.
Miniäehdokas laittoi eilen postissa hääpuvun kuvia päällään ja purskahdin itkuun. Niin tulee kaunis morsian <3
Onneksi näin jo nyt kuvat, niin voin sitten ensi kesänä ehkä säilyttää edes vedenkestävät ripsarit silmissäni ;-)

Itkupilli- se olen, mutta niin onnellinen tulevista häistä!!!

Tunnustus ja 8 satunnaista asiaa

2011-10-08T12:24:00.000+02:00

Tällaisen tunnustuksen sain Heljältä (jos hän nyt minua tarkoitti tuolla Tanjalla :D?), mutta ainakin Allu kirjoitti, että jakaa tunnustuksen kaikille, joille on kommentoinut. Kiitos tunnustuksesta, pitkästä aikaa tällaiseen tartun :)

Tämän tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

2. antaa tunnustus 8:lle blogille eteenpäin

3. Ilmoittaa näille 8:lle asiasta

4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään

Niin siis kiitos Heljä ja Allu, tämä ykkösosa tulikin tuolla ylempänä jo..

Annan tunnustuksen kaikille ihanille blogeille joita luen, mutta en muista nyt, ketkä tämän ovat saaneet???

Yhden blogin mainitsen kuitenkin ihan nimeltä, sillä se on uusi ja aloitteleva bloggaaja Katrine

1. Rakastan oliiveja. Mustia, vihreitä, isoja, pieniä, täytteellä, ilman.

2. Lempiaineeni koulussa oli äidinkieli ja siinäkin lähinnä pidin opettajan kanssa väittelystä ja ainekirjoittelusta.

3. En pidä vahvasta kahvista.

4. Pidän kotona lähes aina vesipulloa vieressä.

5. Minulla on ronski ja kieroutunut huumorintaju, jota aikuisiällä olen yrittänyt peitellä. Nauran herkästi. Äskenkin nauroin ääneen yksin salilla (siis onneksi olin siellä yksin), kun vaan tuli hyvä juttu mieleen.

6. Purkit ja purnukat, astiat, lootat ja laatikot viehättävät minua.

7. Ajoittain haaveilen omavaraisesta maatilasta muutamalla eläimellä ja isolla kasvimaalla.

8. Haluan nähdä ihmisten silmät kun puhun heille. Tutkailen ihmisten eleitä ja ilmeitä, puheen sävyä ja sanoja, aina ja kaikkialla.

Dippaadai dippaadai

2011-10-07T09:48:00.000+02:00

Sepi Kumpulaisen sanoin ja sävelin, saa laulaa mukana :P

Kuveja kuveja pukkaa. Kun kerran aloitin keskeneräistä päivittämään tänne, niin menköön nyt sitten loputkin.
Eilistä kuvasaldoa ja tämän päivän tarinaa ja mietteitä aiheesta...

Eilen olivat käyneet asuntoa katsomassa sohvan luovuttanut täti ja miehensä, sekä äitini, sisareni ja miehensä :) Äitini oli kuulemma erityisesti pitänyt lattiasta, jonka väri aiheuttaa lievää pahoinvointia itselleni edelleen, mutta alkaa se meikäläisenkin silmä jo tottua.
Siisti lattia on ja hyvin appeni sitä tekee, hyvää jälkeä siis tulee.

Eilen mies sai hellakaapin valmiiksi, maalausta lukuunottamatta. Johdot on yhdistetty, mutta kultsin pitää sitten vain vielä siistiä ne paikalleen seinän vierusta. Koska johto on massiivinen, se saattaa käydä vähän silmiin, mutta sitä ei voi piilottaa listan alle, koska siivousta ja patterin huoltoa varten johdossa pitää olla varaa siirrellä pöytää pois paikoiltaan.

Kaapin työtaso on tarkoituksella niin vähän ulos roikkumassa, kuin mahdollista, sillä vieressä oleva kaappi pitää myös saada auki. Siksikään Ikean komuska (kutsumme noin noita irtokalusteita, ei siis haukkumanimi) ei olisi tuohon käynytkään.

Komuska siis oikealla ikkunaa vasten.
Maalaamatta on vielä, sekä vanhan hellan paikalle tehty hylly. Keittiön kaappeja ei mies ehdi maalaamaan, ne on nyt paklattu vain. Vielä on lokonenkin ovessa, pala kuulemma jo valmiina. Nyt on alkuperäisessäkin keittiössä uusi työtaso, joka yltää hellanpaikan yli.

Lattioista puuttuvat listat. Listaa ei edes ole tarpeeksi ja mies joutuu mennä kauemmas hakemaan listoja, että saa samanlaista kuin mitä muualle tulee, mutta samalla reissulla sitten jääkaapin haku, jota ei eilen ehtinyt tekemään.

Seuraavissa kuvissa on ensin olohuonetta meidän makkariimme päin. Bongasin kuvasta ensimmäisenä väärän patjan. No, vika oli minun, laitoin väärän numeron sähköpostiin. Samapa tuo, olipa ainakin halvempi :D

Toisessa kuvassa olohuone toiseen suuntaan. Tuonne ikkunan puoleiselle osalle tulee ruokapöytä.
Kaihtimet on eilen asennettu paikoilleen.

Tässä jälkimmäisessä kuvassa liukuovi ei ole paikoillaan. Huomaatte varmasti, että olohuone on vaikean muotoinen: pitkä pötkö, josta osa on avointa käytävää eteiseen. Ruokapöydän tullessa toiseen päähän, pitää sohva sijoittaa suht keskelle, ettei ole hassusti käytävällä. Kunhan pääsen pyörittelemään jouluna noita kalusteita kaikkia, luulen että pääsen kuitenkin ihan tyydyttävään löpputulokseen.
Sohvaa vastapäätä tulee takka.

Raahasin muuten eilen sen takan täällä olohuoneeseen. Siivoilin makuuhuonettamme ja halusin hetken nauttia pimenevistä syysilmoista takka olohuoneessa täälläkin :D

Seuraavassa kuvassa on näkymä taas olohuoneesta käytävälle, joka on eilen jäänyt kesken vielä.

Vasemmalla makuuhuoneemme ovi, seuraavaksi vierashuoneen ovi, sen oven takana vaatehuoneen ovi.
Vaatehuonetta vastapäätä naulakko, joka ei tähän näy, mutta on ihan tuon kuvassa vastapäätä olevan ulko-oven oikealla puolella tästä katsottuna.
Oikealla puolella näkyvän "pylvään" jälkeen, täältä "ylhäältä" päin katsottuna, on se pieni käytävä, jota eilisissä kuvissa näkee.
Makuuhuoneen ovien kynnysten kohdalle tulee kuulemma noihin pieniin rakosiin pronssisen väriset metallilistat.

Eli tänään varmasti valmistuu lattia, ainakin osa listoista kiinitetään ja jääkaapi haetaan ja komuska maalataan kuultomaalilla.
Huomenna mies pitääkin lomapäivän ja menee poikaa ja miniätä katsomaan, piipahtaa äitini luona ja sisareni luona myös ja sitten vihdoin sunnuntaina näemme taas <3

On niin ikävä.

Ja vielä kerran vaihto...

2011-10-06T09:10:00.000+02:00

... jääkaappipakastimelle meinaan. Eli, tänään mies hakee laitteen Möksälle, luultavasti ei enää vaihdu malli :P Kolmas kerta toden sanoo. Tämän takia en yleensä kerro kamalasti etukäteen asioita, kun ne monesti lennossa muuttuvat jotenkin :D

Kultsi oli mennyt paikalliseen elektroniikkakauppaan ja tuttu oli tehnyt hyvän tarjouksen, siksi vaihto.

Sain eilen kuvia raivatusta takapihasta (oli taloyhtiö raivannut puut takapihan edestä harmikseni pois), lattiasta, sohvasta ja keskeneräisestä uunikaapista. Kerroinko siitä jo?

Meidän piti ostaa Ikeasta siis valmis keittiön irtokaluste, johon uuni ja liesi tulevat. Tilaustavarana niitä ei olisi saanut tällä viikolla paikalle, joten mieheni tekee sen itse. On kätevää, kun on kätevä mies ;-)

Toisaalta en haluaisi keskeneräisyyksiä näyttää, sillä on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia samoin kun toisella, eli tässä tapauksessa itselläni, on mielessä. Olen kuitenkin niin innoissani tästä projektista, etten malta olla vilauttamatta muutamaa kuvaa.

Asunto on siis kerrostalossa, vaikka leikkisästi "Möksästä" puhummekin. Pidimme äänestyksen nimestä, ettei tarvitse kutsua asuntoa kämpäksi. Itsellä kuitenkin meinaa vääntyä nimi "Suomikodiksi", kun taas Suomessa oleva talomme on "Suomitalo".

Suomikoti on vanha, melkein voisin sanoa että alkuperäisessä asussaan, vanha, mutta ihan viehättävä pienen pintarempan jälkeen :P Pieni kolmio on kyseessä, eli kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö, vaatehuone ja kylppäri, sekä muutama käytävä.

Keittiötä ei remontoida ainakaan tässä vaiheessa. Viehätyin puisiin kaapinoviin, eikä tuntuisi mielekkäältä laittaa nyt rahaa asuntoon yhtään enmpiä kun on pakko, saadakseen sen toimivaksi ja suhteellisen viihtyisäksi, eli kodinomaiseksi.
Kamalinta olisi pahvilautanen mikroon ja patjat lattialle- malli.

Nyt kotiin tulee monet omat rakkaat tavarat, jotka vievät täällä vain tilaa ja lisäksi sukulaisilta saatuja tarpeellisia huonekaluja, kuten apen aikanaan rakentama vuodesohva (josta olen aina pitänytkin!), sekä miehen tädin antama sohva.
Kalliita ostoksia kaupasta haettuna ja arvostan kovasti lahjatavaroita erityisen erityisen paljon tässä tilanteessa, kun rahaa uppoaa muutenkin joka kuukausi asuntoon, joka ei ole edes käytössä. Arvostan toki rahansäästöä muutenkin, sekä ennekaikkea ihmisten hyvyyttä ja anteliaisuutta <3

Mutta kuviin!

Tässä allaolevassa kuvassa on keittiötä siinä kunnossa, kun ensimmäistä kertaa sen näimme. Hella on jo nyt takapihalla jääkaapin vieressä, sen paikalle tulee hylly. Nuo kamalat listat kaapin ovista revin ensitöikseni pois kun asunnon ostimme ja huomatkaa roskiskaapin ovessa oleva kolonen... joka toivottavasti on jo fiksattu.
Juuri äsken soitin kultsille ja hän oli rautakaupassa metsästämässä uutta simppeliä valkoista tavaraa, joka ainakin K-Raudassa oli tilaustavaraa... Olemme täällä muualla tottuneet, että niitä löytyy aina kaupan hyllyltä, jos ei ihmeitä vaadi.

Kaappeihin tulee vielä uusi maali, mutta suht tuollaisilta ne tulevat näyttämään kuitenkin.

Tässä jälkimmäisessä kuvassa onkin se kamala alkuperäinen homeinen jääkaappi (kuvat eka käynniltä) ja siinä kohdassa ollut kaapinrunko on nyt purettu pois.
Kuvassa näkyy myös pieni kaappikäytävä, (siivouskaappia ja pyykkikaappia) jossa sijaitsee myös kylppäri, noita kaappeja vastapäätä.

Seuraavassa kuvassa näkyykin jo uutta lattiaa sitten. Kuvassa miehen keskeneräinen uunikaappi, joka tulee kuultomaalatun valkoiseksi, valkoisella tasolla. Kuvasta puuttuu maalin ja tason lisäksi liesi tietysti vielä, sekä yksi hylly. Hyllyn paikan määrittää patterin termostaatti, sillä tämä irtokaluste tulee ikkunan eteen, melkein tuohon, missä olen seisonut edellistä kuvaa ottaessani, mutta hieman vasemmalle. Allaoleva kuva ei ole keittiöstä, vaan olohuoneesta.

Appeni on ollut lattiaa laittamassa :) Ei miehein kaikkea olisi kerinnyt yksin tekemään, anoppi ja appi ovat tehneet tuolla paljon <3

Seuraavassa kuvassa sohva, josta jo kerroin, että on vaativa muun sisustuksen suhteen. Miehelle puhuin jo keittiönpöytä/ tuoli/ sänky värisuunnitelmista (edellinen postaus) ja hän totesi, ettei taida ihan mattaa maalia kalusteille olla, mutta puolihimmeää? Täytyy kysellä rautakaupasta, kaikki kun edistyy hurjaa vauhtia noillakin markkinoilla.

Mieheni piti suunnitelmasta ja nyt se onkin sitten (sekin) hänen projektinsa :D Voisi kuulemma maalata nämä syysloman aikana, kun koirat ovat pois tieltä. Hmmm.... koirat :D
Ei vaan, on tuo totta. Niistä pöllyää karvoja ja huonekalumaali kuivuu tosi hitaasti. Hollannissa ovia maalatessani sain tuta koiran- ja kissankarvoista, sekä oviin aamulla nojanneista eläimistä ja taisinpa itsekin käteni johonkin oveen läntätä.

VuodeSoffa:

Muutama kuva vielä.
Puhuin tuosta kylppäristä, jota ei rempata, vaikka kauheassa kunnossa onkin. Putkiremppaa tulossa, joten saa odottaa. Mutta maalia tuonne pitää saada seinille kuitenkin.
Tässä kuvassa oleva muovi on kerännyt kosteutta seinään ja sitä nyt kuivatellaan jouluun asti. MUR! tyhmiä ihmisiä, jotka tuollaisia kylppäriin laittavat :(

Sitten vielä kodin yllätyshelmi, jota ei oltu mainittu myynti-ilmoituksessa ollenkaan, ja joka yllätti meidät niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin iloisesti :)

Vaatehuone!

Siis niin loistojuttu!

Taloyhtiössä tietysti sitten varastoja, oma varasto meille ja pyörävarastoja, askarteluhuoneita, sauna (johon ei kuulemma valitettavasti saa irtovuoroja ostaa...) sekä pyykkihuone kuivaustiloineen ja mankelihuone.
Yleiset tilat ovat osin huonossa siivossa, en tykkää. Taloyhtiö on nyt suurten muutosten alla (asuntoja myyty paljon) ja toivon että se jossain vaiheessa tulisi näkymään yleisessä siisteydessä.
Näistä sitten lisä joskus toiste.

Värimaailma vastaan väritön maailma?

2011-10-05T10:48:00.000+02:00

Maalaus on kuulemma tehty Möksällä ja nyt alkaa/ on alkanut laminaattien asennus.
Jääkapin malli vaihtui , sillä toista jääkaappia ei ollut liikkeessä. Nuo kuvat (ja hinnat...) ovat nettikaupasta ja unohdimme tarkistaa, onko kyseistä mallia liikkeessä. Tuonti ei olisi ilman isoja lisäkuluja onnistunut tälle viikolle ja oikeastihan nyt on ihan sama, millainen laitos merkiltään siellä seisoo- kunhan on A- luokkaa energiankulutukseltaan. Ja edullisimmasta päästä. Tuossa toisessa olisi vain ollut se pakastinosa isompi.

Kerroin eilen vähän väriongelmistani ja olen nyt ratkaissut asian. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.
Sohva jonka olemme saaneet sinne, on pohjaltaan musta, mutta se on hyvin kukallinen ja väreinä vähän persikkaa, harmaata ja valkoista. Kangas on hyvin vaativa muun sisustuksen suhteen ja kun haluan päästä kuitenkin edullisesti, eli toimia "nollabudjetilla", mennään vanhoilla kalusteilla ja maalataan niitä sopivaksi. Ruskea ei siis käy, eikä kyllä oikeasti värikäskään, sohva saa jäädä ainoaksi "ilopilkuksi" olkkariin.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että maalaan pöydän kiiltävällä mustalla ja tuolit mattamustaksi. En halua nyt yhtenäistä väriä ruokapöydälle ja tuoleille, joten taidan leikkiä tuon kiillon kanssa. Ostan mattamustaa sen verran enemmän, että saan sängynkin sillä maalattua. Kai huonekalumaaleissa on mattaakin?

Sohvan vaativuuden vuoksi en osaa ajatella sisustuksessa nyt mitään väriä. Jotain sinne varmasti pitäisi saada, ehkä se persikka sitten pieninä pilkkuina. Pystyn hahmottamaan tilanteen vasta paikanpäällä, tai jos vaikka saisin sohvasta edes kuvan. Nyt olen nähnyt valokuvan sohvatyynystä ja livekuvaa muovin alla olevasta sohvasta. En noista väreistäkään siis ole satavarma, voi kamera vääristää. Kyllähän minä yritin mieheltäni kysyä, mutta... ;-D

Värimaailmaa voi myös hallita se, millaisia tavaroita sukulaisilta löytyy ja minkä värisinä. Mutta pöytä ja tuolit, sekä sänky, ne tulevat nyt sitten mustiksi.

Oma värimaailmani on muuten vaihtuvainen. Niin vaatteiden, kun tavaroitten ja huonekalujen suhteen. Inhokeista tulee lemppareita ja päinvastoin. Musta ja valkoinen ovat pysyneet aina- jo lapsena sanoin näiden "värien" olevan parhaita, muuten värimaailmani ei noudata mitään järkeä tai muotia. Toki muoti voi vaikuttaa niin, että näen kauniissa tavaroissa tai vaatteissa värin aivan uusin silmin.

Myös makuni vaihtuu säännöllisesti ja se onkin muuten hyvin moninainen. Pidän vanhasta, modernista, yksinkertaisesta, runsaasta- paljon riippuu siitä, miten asiaa on osattu toteuttaa. Ennenkaikkea pidän siitä, että ihminen on kekseliäs ja luova, sellaisia koteja ja vaatteita ihailen. Oli tyylisuunta mikä vaan.
Oma kotini ei noudata koskaan yhtä linjaa, johtuen pitkälti rahasta, eri aikakausina hankituista tavaroista ja siitä, että perheessä on monta erilaista persoonaa :D. Ja, en ole niin pitkäjänteinen, että jaksaisin vuositolkulla katsella samaa sisustusta, kun se maku muuttuu niin usein.

Sitä en sitten tiedä, miltä kotini oikeasti näyttäisi, jos rahaa olisi paljon.

Katsokaa nyt. Kun juttunikiin rönsyilevät näin paljon, miksei siis kotini ;D

Aurinko tuli esiin!

2011-10-04T09:53:00.001+02:00

Olin äsken naama nutturalla, mutta sitten aurinko valaisi taivaan ja sydämeni siinä samalla :D. Ei jaksa murjottaa- vaikka onkin kova ikävä miestä <3

Saimme eilen Möksältä kuvayhteydenkin. Mokkula tilattu Suomenkotiin ja siihen saa kuulemma liitettyä viisi konetta. Suopi nähdä, miten toimii kun menemme syyslomalla viiden koneen kanssa... No, skype ainakin toimi eilen hyvin yhdellä koneella.

Sain kuulla, että vessan seinää kuivatellaan jouluun asti. Eli syyslomalla käymme sitten miehein vanhemmilla suihkussa.
Edellinen asukas oli laittanut jonkun ihme muovin (mukakaakelia) seinälle ja sen takaa löytyi kostea seinä. Onneksi kyseessä on kivitalo... mutta silti pisti rajun harmituksen puolelle. No, siitäkin pääsin jo ylitse ja muita yllätyksiä toistaiseksi ei ole löytynyt.

Oikein mukavia asioita kuulin myös! On kuulemma lamppuja ja mattoja tarjolla, taas murheita vähemmän! Miehein täti antoi jo meille vuodesohvan, joka odottaa siellä muovien sisällä maalilta piilossa. Ihanat sukulaiset :)! Saamme varmasti nauttia joulun ihan valmiissa kodissa!

Tänään on kuulemma paitsi maalausten jatkuminen, myös jääkaapipakastimen haku Gigantista (<---- klikkaa) ja Jyskissä olisi patjat ja petarit tarjouksessa, ne mies hakee nyt sitten samalla.

Puhuin jo aiemmin, että haluan viedä pojan sängyn meidän käyttöömme Möksälle. Sänky on levitettävä, 160 senttinen levitettynä. Laitan kuvan, mutta se on vähän huono, sillä siinä eivät näy vetolaatikot peiton takia. Lisätila on aina tarpeen.
Tarkoitus on maalata sänky ennen Suomeen vientiä, väristä en ole varma. Onkohan valkoinen ruskealle sängylle liian haastava? Vai pitäisikö ilotella väreillä? Vai olisiko musta ainoa järkevä vaihtoehto?

Samanlaista ruskeaa ovat ruokapöytäni ja tuolini. Nekin haluan maalata. Sohva on kirjava, kukkia, mutta taustaväri taitaa olla musta. Olisiko sitten tuollekin pöydälle musta ainoa vaihtoehto? Entä tuolien väri? Valkoinen viehättäisi itseäni, mutta mietin (surkeana maaliasiantuntijana) peittyykö ruskea helposti... Ja onko näissä Ikean tuotteissa sellainen pinta, jota yleensäkään saa maalattua? Mihinkään lastulevyjen hiomiseen en lähde. Sitten saavat olla ruskeita mielummin...

Kuva pöydästä ja tuoleista:

Pöytä on levitettävä ja jos nyt näkemättä muistan, taitaa tuossa blogini sivustassa olla kuva pöydästä kokonaan levitettynä. Ihanan iso juuri joulu/ juhlakäyttöön ja tukeva kuin mikä!

Tällaisissa mietteissä tällä hetkellä :)

Remppa alkoi!

2011-10-02T11:07:00.001+02:00

Mies lähti Suomeen remppahommiin ja olisin niin halunnut mennä mukaan! On sellainen jännityksen ja odotuksen tunne tuolla mahanpohjassa ja kultsilla kamalasti töitä tehtävänä viikon aikana, olisin hyvin joutanut avuksi, jos lapsilla olisi ollut lomaa. Syysloman aikaan mies ei taas pysty pitämään lomaa, joten siksi näin.

On kuitenkin ihanaa odottaa miltä lomakodissa, eli "Möksässä" tulee näyttämään. Laminaatithan ovat sitä kamalaa pyökkiä, josta emme pidä kumpikaan, mutta hintaa rakastimme. Takuulla pyökkilattia tulee olemaan kauniimpi kuin nykyinen kamala 50 vuotta vanha muovimatto, jossa ei ehjää tai kulumatonta tai alkuperäistä pintaa enää ole.

Alkuun ainakin kaikki seinät maalataan vain valkoisella. Tarkoitus on katsella ensi alkuun ihan rauhassa, josko sitä väriä pieneen kolmioon ollenkaan halutaan.
Keittiön kaapit oli tarkoitus ensin maalata kirkkaan punaisella, mutta totesimme, että ovia ei saa kunnolla irti ja parempi loppujen lopuksi maalata vain suht samalla päälle. Joskus keittiö saattaa mennä uusiksi, joten vähällä pitäisi selvitä. Roskiskaapista puuttuu palanen, joku on vetänyt astianpesukoneen letkun siitä, joten kaappi pitää paikata. Vaalea sävy on siksikin parempi.

Myös jääkaapin kaappi pitää purkaa. Kaapin pohjassa on vesivaurio. Jääkaappi ei ollut kamalan vanhan näköinen, mutta ihan homeessa sisältäpäin, joten uusi jääkaappipakastin tulee tarpeeseen. Jo siksikin, että tarkoitus on viettää lomakodissa juuri pyhiä, kuten joulut ja pakastinta tarvitaan.

Meillähän on vanhasta keittiöstämme, siis Saksan keittiöstämme (jonka sitten menimme myymään Hollannissa- mutta mistä näitä aina tietää) kiertoilmauuni ja oma rakas induktiolieteni <3 (heh) Ne luonnollisesti tulevat Möksälle, vaikka tosin niille pitää rakentaa erillinen taso sitä varten. Edellinen hella on 55 senttinen, joten oikeaan hellanvälikköön uunini ja lieteni eivät mahdu.
Möksällä saa olla neuvokas ja sovelteleva. Alkuun piti hommata Ikeasta samanlainen taso millaisen jouduimme juuri Hollannissa heittämään pois, mutta ne ovat tilaustavaraa sekä Suomessa että täällä ja mies soitteli asiaa vasta pari päivää sitten. Taso ei olisi kerinnyt ensi viikkona paikalle ja me menemme syyslomalla Möksälle. Silloin siellä olisi hyvä olla uuni ja hella. Mikroa sinne ei tosiaankaan tule.

Kylppäri valitettavasti jää vanhaan kuntoon vielä.
Putkiremontti, mikä taloyhtiöön on tulossa, pitää odottaa ennen uutta kylppäriä, luonnollisesti. Ehkä miehein maalia seinälle vähän heittelee.

Kaikki varastotavarat saatiin menemään miehen kyydissä, itse kun jätän syyslomalla autosta kaksi viimeistä penkkiä pois, saan kaikki astiat (10 isoa laatikkoa...) Möksälle ja paperoituani hyllyt saan asetettua kaikki astiat jo joulua varten kaappeihin. Jouluksi ei montaa hommaa jääkään... jos jouluksi saisin menemään tekotakan, levitettävän vuoteen maalattua ja meidän ruokapöytämme ja tuolimme kyytiin ahdettua, sekä muutaman peilin ja ehkä maton, pari.

Ostettavaksi jää verhot, yksi patja levitettävään sänkyyn ja muutama petari, ehkä jokunen edullinen matto pitää löytää. Kaikki muut tulevat valmiista kodistamme. No, tänne täytyy tietysti ostaa pöytä tilalle, mutta se on ollut harkinnassa pitkään. Keittiö on liian pieni tälle pöydälle, mutta pidän tästä pöydästä niin paljon, etten ole halunnut siitä luopua. Nyt se pääsee toiseen kotiimme.
Pojalle uusi sänky sen tilalle, jonka Suomeen kuskaamme. Mutta hänelle olisi jo alunperin pitänyt ostaa toisenlainen sänky ja tästä on puhuttu jonkin aikaa, joten sujuvasti tämäkin menee.

Paahdin, sellainen radiopaahdin ostettiin jo viime kerralla Suomessa asuntoon, mutta jopa kahvin- ja vedenkeittimet meillä on ylimääräiset.
Eikun... joku edullinen veitsihaarukkalusikka- setti ja paistinpannu, ne puuttuvat. Ja kaulin. Mutta ei ole paljoa tuo.

Yritämme edullisesti kaikesta selvitä, maksettavaa tulee putki- ja ikkunarempoista aikanaan. Mutta. Nehän vain nostavat asunnon arvoa ;-)

Ehkä jo ensi viikolla kuvia!

Olemme erilaisia laihtujinakin!

2011-09-30T11:10:00.000+02:00

Olin ajatellut tämän kirjoituksen kirjoittaa vasta ensi keväänä, mutta laitan nyt kesken laihdutuksen muutaman sanasen tästäkin aiheesta. Tästä tulee pitkä kirjoitus, yritän katkoa sen sopivan lyhyiksi lukea ja ymmärtää.

Otsikko, että olemme erilaisia laihtujinakin, juontaa omasta sairaudestani tokikin, mutta myös kymmenistä tarinoista, joita olen katsellut ja kuunnellut laihtumisen maailmassa.

Ihan kertauksen vuoksi: Olen kilpirauhassairas, johon eivät tehoa lääkkeet toivotulla tavalla. Myöskään siis aineenvaihduntani ei ole oikeasti normaali, vaikka niitäkin on erilaisia normaalin rajoissa!!! "Minulle normaali" aineenvaihdunta on mennyttä elämää. Olen myös "selkävammainen", sekä omistan kaksi ongelmanilkkaa, iskiaksesta johtuvaa jäykkyyttä vasemmalla puolella (koko jalka takamuksesta alaspäin, todettu myös ortopedillä, ei ole oma diagnoosi tuo jäykkyys) ja kärsin usein toistuvista noidannuolista.

Olen kuitenkin urheillut aina, jos en muuta niin kävellyt. Kävely ei olekaan itselleni hyvää laihdutusliikuntaa, kroppa on siihen liian tottunut. Minun pitää siis harrastaa paljon muuta samalla.

Olen laihduttanut suuria määriä kiloja elämässäni. Vaikka olen ollut hoikka ja saanut syödä lähes mitä vaan ennen, ovat raskausajat olleet kropalleni kaikinpuolin koettelemuksia. Pahimmillani olen lihonut raskaana ollessa 35 kiloa, pienimmillään 15 kiloa, kaksi muuta asettuvat parinkympin paremmalle puolelle.

Olen myös ennen Saksaan muuttoa laihduttanut kerran kilpparikiloni pois, jotka tulevat todella nopeasti. Kilpparisairaan elimistö käy oikeasti hitaalla. Myös ajatus, vireystaso ja yleinen jaksaminen voivat olla pahimmillaan henkisesti todella rankkoja kestää, painonpudotuksesta puhumattakaan.
Olen aivan selkeästi saanut jo jotain vaurioita liian pienestä vuosia kestäneestä lääkityksestä. Varsinkaan aivojen sisällä tapahtunutta ei huomaa muut kuin itse, mutta myös ulkoisia muutoksia on tapahtunut. Yksi näistä on lihominen ja väsyneen näköinen olemus, silmäpussit.

Aurinkoihottuma, nesteen kertyminen, väsyminen... turhauttavaa, kun tietää mistä johtuu... ja vielä turhauttavampaa, kun en osaa nukkua päiväunia tai sepä vasta turhauttavaa onkin, jos joku yrittää antaa laihdutusneuvoja. Nykyisin jaksan jo selittää asiaa rauhallisena, verenpaineetta, aiemmin suutuin.

Olen yrittänyt laihduttaa nyt viitisen vuotta. Lihominen alkoi heti Saksaan muuton jälkeen uudestaan, yritin puuttua siihen heti.
Tiukistelin, pudotin pois ruoka-aineita ja edelleen totean, että hiilariton ruokavalio on p...stä minun kohdallani. En laihdu, mutta tulen kyllä pahantuuliseksi ja kärsimättömäksi.
En ole koskaan uskonut dietteihin, mutta muutaman kerran olen nutrannut edes jotain tulosta nähdäkseni.

Saksassahan mursin kantapääni, ja vielä Hollannissa kävelin lenkit itkun kanssa.
Hollannissa lopulta lääkitystä nostettiin reilummin, sillä jo käveleminenkin suijui hitaammin. Olen äärimmäisen tunnollinen, muuten olisin jäänyt sänkyyn makaamaan.

Ei, en ole koskaan ollut masentunut, vaan olin suunnattoman väsynyt, fyysisesti väsynyt. Väsyn yhä helposti, joskus jo pari tuntia heräämisestä mietin, olenko koskaan nukkunutkaan. Pari viikkoa lääkityksen noston jälkeen piristyminen kuitenkin Hollannissa alkoi ja onneksi tämä tilanne on nyt pysynyt suht hyvänä, vaikka olenkin välillä kuin se kuuluisa nukkuneen rukous.

Nyt olemme siis päässeet tähän asti: liikun sitkeästi, vaikka kivut ovat välillä helvetillisiä. Olen ollut ruoan suhteen aiemmin todella neuroottisen tiukka ja olen sairas, jolla aineenvaihdunta ei ole normaali.

Käyn salilla keskimäärin viisi kertaa viikossa ja kävelen koirien kanssa, sekä teen silloin tällöin zumbaa kotona. Päivittäinen kalorien ylimääräinen, eli liikuntakulutus on keskimäärin 500-1000 kaloria. Painon pudotessa ja kunnon ollessa suht hyvä, saa noihin kalorimääriin tehdä töitä runsaastikin.
Mittaan kulutuksen sykevyöllä.
En ota liikunnassa kulutettuja kaloreita huomioon, en siis syö niitä oman kalorimääräni lisäksi!!!

Minun piti siis löytää kalorimäärä, jonka saan syödä, että laihdun. Jokaisella se piste on. Kenellä se on mikäkin, se pitää löytää, oli sairauksia tai ei.

Syön keskimäärin 1200-1400 kcal päivässä. Tästä jos vähennetään liikunta, huonommallakin matikalla tajuaa, että saan syödä laihtuakseni todella vähän, eli suurinpiirtein paastorajan alapuolelle jäädään. Mutta sillä siis laihdun, pikkuhiljaa.

Mitä tuohon 1200 kcal sitten mahtuu? Mahtuuko siihen kermaa tai voita, suklaata tai karkkeja, edes normaalia ruokaa?

Esimerkkejä välipaloista: banaani, noin 80 kcal, rahka marjoilla ja maitotilkalla 260 kcal (jaan aina kahteen osaan tämän, iltapala ja välipala esimerkiksi), puoli desiä maitoa kahviin 25 kcal, murot (30 g sokeriton, täysjyvä) raakakaakaon ja maitotilkan kera 205 kcal...

No ruoka sitten. Vokkikasvikset ja naudanliha tulee suht kevyeksi, joskus lorautan sinne 4% kermaakin sekaa (100 g 60 kcal). Salaatteihin kyllästyin jo aikaa sitten, mutta pakkohan niitäkin on syödä. Lorautan sen tarpeellisen öljyn salaattini sekaan, joskus kaloreiden salliessa laitan sen leivälle, joskus otan suoraan lusikasta suuhun. Hiusteni päässäpysymisen takia tarvitsen öljyä.
Lasken siis jokaisen suupalan ja mittaan kaiken syötäväni.

Toisaalta en nälkää ole nähnyt valintojeni takia, toisaalta nuo kalorit eivät riittäisi, jos söisin normaalia ruokaa. Väliin jäävät siis monet pastaruoat, samoin perunaruoat, eli normaalit kotiruoat joita haluaisin syödä... lähinnä kasviksia ja lihaa saan noiden kaloreitten puitteissa syödä, että vielä illallakin saan jotain suuhuni, eikä tarvitse käydä nälkäisenä nukkumaan. Liikunta vaatii kuitenkin veronsa.

Aineenvaihdunnan kannalta minun pitää syödä viisi kertaa päivässä. Vaikka jakaisin sen tasan, mikä ei taas ole mahdollista jos haluaa ruokaakin syödä, olisi se kalorimäärä noin 250 kcal/ ateria. Juustoviipaleessakin on jo 50 kcal... Sanomattakin selvää siis, ettei juusto kuulu ruokavaliooni juurikaan. Normaaliruokaa saa syödä lusikallisen ja sen tietää, miten siinä sitten saattaa käydä. Mielummin siis syön niitä iänikuisia vihanneksia, ilman kermoja.

Yrittän katsoa, että saan runsaasti hyviä proteineja. Haluan syödä antioksidanttini: hunajan ja raakakaakaon joka päivä, tämäkin muuten on jo yhteensä 100 kcal päivässä.
Haluan saada kuituja, joten syön muroja, puuroa tai leipää.
Haluan kalsiumini, vihannekseni ja hedelmäni. Jostain vain on rajattava pois, joten otan sieltä, mistä niitä kaloreita helpoiten tulee, ruoasta, jossa on kermaa ja voita, tai jopa tavan ruoasta, eli keitoista, kastikkeista... siitä ruoasta, mitä lähes kaikki pitävät normaalina kotiruokana.

Muttamutta: Syön lähes päivittäin tumman suklaapalan (60 kcal) kahvin kanssa. Kesällä söin jäätelön (190 kcal) joka päivä!!! Se oli henkiselle minälle tärkeää, ja silti laihduin hyvää vauhtia. Syön mitä vaan, kalorien puitteissa. En kieltäydy mistään mitä haluan, mutta valintoja tässä joutuu tekemään, sillä mielummin syön kevyttä ruokaa joka päivä kuin tiukistelen kerran kuussa pidettäviin herkkuhetkiin. Se vain sopii minulle: sallin joka päivä kaiken itselleni :)

Kun lopetin tiukistelun ja heitin nurkkaan säännöt ja rajat siitä, mitä ihminen saa syödä, aloin laihtumaan. Kun sallin karkit ja herkut, aloin laihtumaan. Minun pitää vain tehdä valintoja joka päivä siitä, mitä haluan. Saan syödä kaikkea, kaikki on sallittua, mutta kalorirajani on tiukka, sen puitteissa tämän pitää tapahtua tai muuten en laihdu.

Nyt tullaan siis eiliseen postaukseen.
Kun olin "normaali" minä, en siis sairas, söin mitä tahdoin. Olin hoikka silti. Joskus on vaikea nähdä mitä kaikkea laihtuminen voi vaatia. Minunkin oli vaikea nähdä tämä, jos muutamia ylikiloja tuli, otin ne helposti pois.

Laihtumisen kaava on yksinkertainen, mutta ihmisen mieli ei ole. Haluaisin tehdä monen ruokalajin päivällisiä JOKA PÄIVÄ, leipoa piirakoita, suolaisia ja makeita, käyttää runsaita makuja jne. Oma käsitykseni herkkuruoasta ei ole salaattikulho ja kananpalanen siinä päällä. Omaan herkkusalaattiini tulee majoneesia tai homejuustoa jne... :D Ja koska tämä aikaan "normaali", oli mahdollista, haikailen välillä hyvän aineenvaihdunnan perään.

Ruoka on ihana aihe. Nautin ruoasta. Ja se näkyy minussa nykyisin, vaikka takuulla olen ollut tarkempi ruoan suhteen kuin moni hoikka. Olen pitänyt herkuttomia vuosia, karkkipäiviä, ollut hiilariton, painonvartioinut omineni, nutraillut, mutta palannut aina samaan ajatukseen: mikään ei saa olla kiellettyä, eikä tarvitse olla kiellettyä. Jokainen päivä merkitsee kuitenkin, enkä voi siirtää vastuuta itsestäni huomiseen tai muille.

Syön karkkia, jos tekee mieli. Syön jäätelöä tai kermaa tai voita, jos tekee mieli, mutta olen vastuullinen päivän muissa ruokapäätöksissäni... ja tämä onkin saanut usein sitten jättämään ne herkut pois. Kun kaikki on sallittua, mitään ei olekaan enää pakko saada.

Laihtuminen ja laihduttaminen on hyvin henkilökohtainen asia. Osaan huomata muiden virheet laihdutuksessa ja seliseliselitykset huomaan helposti. Tiedän kuitenkin myös sen, millaista on olla hoikka ja kyetä syömään lihomatta mitä vaan tai edes normaalisti.

1200 kalorilla ei syötäisi kouluruokia tai työpaikan lounaita. Laihtuakseen vajeen pitää olla kuitenkin tietynlainen joka päivä ja laihduttuaan ihminen voi kohtuudella syödä silloin tällöin ravintolaillallisiakin pitkän kaavan mukaan. Laihdutuksen aikana se ei ole mahdollista, ei edes pari kertaa kuussa. Pieniä myönnytyksiä voidaan antaa ja tehdä korjausliike seuraavana päivänä. Minä itseasiassa join viiniä eilen salaattini kanssa, tänään taitaa olla kasvisvokki kova sana... Syön myös silloin tällon kahvilassa kakun palan, mutta korajusliikkeen teen samana päivänä: salaattia tai kasviksia päivällisellä.

Mutta pointtini kuitenkin oli se, että ennen näin itseni kokkaamassa "runsaassa maalaisranskalaisessa keittiössä" joka päivä, tänään se ei ole mahdollista ja välillä haikailen sen perään. Minusta jokaisessa ruoassa saisi olla kermaa tai voita, tai viiniä pitäisi saada nauttia useammin kuin kerran kuussa, jos mieli tekee, mutta nyt näin, näillä eväillä niin sanoakseni. Joskus elämän epäreiluus vain kolahtaa.

Jos jotain olen oppinut "entisestä elämästäni", niin sen, että koskaan ei pitäisi verrata itseään laihduttajiin, vaikka siis laihduttaisi itsekin. Olemme yksilöitä ja kipuilemme eri asioiden kanssa laihtumisessakin.
Minulle tämä on ollut suht helppoa, kun löysin omat kipupisteeni ja rentouden laihdutukseen, mutta noidannuoli tai viisi valvottua yötä saattavat tuntua katastrofaaliselta, kun ne vaikuttavat siihen painon putoamiseen. Liikunnan vähyys sekoittaa oman pakkani heti ja jokainen tietää, tai jokaisen tulisi tietää, että huonosti nukutut yöt lihottavat. Laihduttaja tarvitsee lepoa. (Välillä olen laihtunut hurjan määrän vain lepäämällä kaksi päivää, mutta viikon pakkolepo sairauden takia nostaa painoa, vaikkei söisi juuri mitään)

Kun kolmatta viikkoa paino vain sahaa, eikä putoa ollenkaan, voi elämä tuntua epäreilulta, mutta voi sitä onnentunnetta, kun se paino sitten viimein hupsahtaa jostain maagisesta rajasta alaspäin.
Painon junnaamiseen voi olla syynä vain valvominen, huonosti nukutut yöt, kropan hätä painonpudotuksesta... että vaikka kaikki paperilla näyttääkin selkeältä, on tämä joskus oikeasti sellaista ydinfysiikkaa, että ymmällä on pienen aivot. Ja toisaalta, niin yksinkertaista: syö vähemmän, kuluta enemmän.

Ainiin, ja tärkein: löydä ensin se oma rajasi aineenvaihdunnassa... se kun on yllättävän pieni monella. Ihmiset eivät tajua tätä, miten vähän sitä loppujen saa syödä laihtuakseen, mutta hyvillä valinnoilla ja urheilemalla (ken pystyy, sekään ei ole itsestäänselvää, että kykenee liikkumaan) laihtuminen on kaikille mahdollista.

Älä käytä kuin harvoin makeutusaineita, nekin lihottavat (voit etsiä aiheesta tutkimuksia, jos kiinnostaa)!!!

Niin, itse olen syönyt tänään jo banaanin :P, juonut kahvit ja juonut vettä (juon litratolkulla joka päivä). Kello on meillä 11.09, kohta lounaan aika. Jos vaikka sitten ottaisi salaattia...

Että näin.

Tarve tuottaa ja tehdä

2011-09-29T09:41:00.001+02:00

Yllä kuva ensimmäisestä omatekemästäni pastasta, muutama vuosi sitten. Ostin pitkään haaveilemani pastakoneen ja ahneesti kokeilin kokojyväpastaa heti ensimmäisenä. En vieläkään ymmärrä, kun pastan tekoa väitetään helpoksi, mutta onnistuihan se kuitenkin. Koin vain tuolloin sotkua ja työn määrää miettiessäni, että ehkä voin kuitenkin ainakin silloin tällöin vielä ostaa tuorepastani valmiina... ja toista kertaa pastakonetta ei ole tähän tarkoitukseen käytetty. Karjalanpiirakoita yritin, kun väittivät koneen olevan kätevä siinä, mutta minulla ainakin kaulin on kätevämpi.

Siivoillessani kaappeja otin pastakoneen käteeni. Alkuun se oli ylpeästi pöydällä, mutta nyt sen löytää kaapin kätköistä... no mutta kuitenkin... halusin kokeilla jälleen pastantekoa, tällä kertaa voisin tehdä vaaleata pastaa- se kun kuulemma on helpompi työstää.

Ainoa ongelma on nyt vain se, että painonpudotuksessa välttelen oikeasti herkkujen tekemistä, itse leipomista ja uusien reseptien kokeilua. Jätän pastataikinankin teon syssymälle. Tai sanoisinko: kevveemmälle.

Välillä tämä painontarkkailu on vaikeaa siksi, että tekisi mieleni kokata ja olla oikein "kunnon emäntänä". Haaveilen isosta ranskalaisesta maalaiskeittiöstä (älkää kysykö mikä se on, mielikuvani nimittäin vain kulkee tuolla nimellä), yrttitarhasta ikkunan alla ja tuoksuista keittiön uumenissa.

Hetkinen- sanoo joku ehkä nyt. Olenhan aina sanonut, etten pidä juurikaan ruoanlaitosta. Tuokin on totta, mutta tarkoitan sitä ruoanlaittoa, kun on PAKKO tehdä jotain siksi, että kello silloin ja silloin kuuluu syödä. Aikaa tähän tulee käytettyä minimaalisesti, tarvikkeista puhumattakaan. Tai siitä, että yksi ei syö sitä, toinen tätä, kolmas tuota... ja itsehän en tykkää "näistä ja noista".

Pidän ruoanlaitosta, kun saan olla taiteilja tai emäntä. Pitkän kaavan mukaan, kaikki käden ulottuvilla, ilman pakkoa, ilman kiirettä. Haluan luoda monen ruokalajin päivällisiä, leipoa ja tehdä leivät itse. Laittaa ruokiin mitä huvittaa, ilman että mitään puuttuu. Haluan kävellä kaupoissa tai torilla rauhassa ennen ruoanlaittoa, valmistaa ruokani tuoreista tuotteista, reseptikirjojen (tai netin) innoittamana.
Haluan kattaa nätisti, leikitellä astioilla, rekvisiitalla. Haluan valita viinin ruoaksi huolella, mutta olla myös kokeileva. Haluan päättää ateriani hyvään jälkiruokaan ja hymyyn.

Olen yrittänyt myös kevyen ruokailun kanssa sovellella (varsinkin viikonloppuisin), mutta koska salaatissa ja pihvin paistamisessa ei juurikaan tuohon "maalaisranskalaiseen" tunnelmaan pääse, en uskalla edes keittokirjoihini koskea. Viinistä vain haaveilen ja tämä ahdas keittiö ei saa minua oikeaan tunnelmaan.

Vaan. On tästä hyötyäkin. Huomaan toki suunnittelevani aterioita voista ja kermasta säästämättä, mutta mietin annoskokoja tarkkaan, moneen osaan piirakka jaetaan ja kuinka usein sitä uskaltaa itseään hemmotella. Älkääkä käsittäkö väärin, nautin painoni putoamisesta enemmän kuin hyvästä ruoasta (auts), mutta haaveilen runsaista tuoksuista ja täydellisistä mauista, sekä ennenkaikkea luovasta tekemisestä tällä hetkellä.

Pitääkö tässä opetella kutomaan?

Kiire syksy?

2011-09-22T09:53:00.000+02:00

Kiire on itse keksitty asia, itse järjestetty tila. Näinhän se on, mutta silti katselin kalenteria mietiskellen. Kiireinen syksy ei onneksi ole vain yhden henkilön tai meidän kaikkien samanaikaisesti, vaan tuli mieleen perhekalenteria katsoessa.

Yritän tässä miettiä, lähtisikö lasten kanssa syyslomalla Suomeen. Ajatus tuli eilen hatusta, tyttärellä kovin yksinäistä koulussa edelleen ja täysin eristetty olo aiheuttaa surua. Suomiloma voisi piristää, siellä on bestis ja muitakin kavereita.
Olisi syysloman kokoinen tyhjä tila kalenterissa ja taidan täyttää sen tilan Suomilomalla. Nyt vain pitäisi pikaseen saada tietää, milloin miniäehdokas (melkein miniähän tuo on jo <3) ja poika käväisevät täällä, että uskaltaa tilata oman matkan. Sitä ennenhän on miehen remppaloma Suomeen, reilun viikon mittainen ja meidän lomamme jälkeen miehen työmatka... ja taitaa olla sellainen ennen meidänkin lomaa... juu on, piti käydä ihan varmistamassa tilanne.

Suomiloman ja miehen työmatkan jälkeen olisikin meidän yhteisen Saksalomamme vuoro. Isovanhemmat tulevat lasten seuraksi ja koiravahdiksi. Iso kiitos heille, muuten eivät yhteinen loma onnistuisi miehen kanssa! Emme montaa sellaista ole pitäneetkään, emme halua vaivata muita varsinkaan koirillamme, eikä niitä moni pystyisi kuljettamaan tuolla- ainakaan yksin.
Olemme lisäksi aikanaan miehen kanssa puhuneet, että meidän lapsillamme on isovanhemmat, eivät lastenhoitajat.
Yhdelle siskolleni varmasti aina saisin koirani hoitoon, mutta pitäisi viedä Suomeen. Kerran tämä siskoni on pitänyt oman lomansa koirahoitajana/ lastenhoitajana niin, että pääsimme mieheni kanssa lomalle <3 Silloin lapset olivat vielä pienempiä. Oma äitinikin on kerran ollut näin hoitajana loma-ajan, mutta kolme koiraa alkaa olemaan hänelle jo liikaa. Kun käyttäytyisivät hyvin ulkona, ei ongelmaa olisi, mutta kun eivät käyttäydy, on niissä joskus varsinkin vieraalla pitelemistä yhdelle ihmiselle.

Siinä ne meidän yhteiset, kahdenkeskeiset lomat ennen viime kesää sitten olivatkin :D
Aikansa kutakin, sanoisin, nyt lapset ovat jo isoja ja koirista aiheutuva lomaongelma... no, koirahoitolakaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, kun vain sellaisen löytäisi, joka meidän "kauhukoirat" suostuu ottamaan (eivät tule kaikkien muiden koirien kanssa toimeen). Jos meillä olisi isompi asunto, voisin ottaa jopa koira-aupparin :D
Kuitenkin, nyt ollaan selkeästi siirtymässä sellaisesta "meillä on pienet lapset"- vaiheesta "onpas meillä jo isot lapset"- vaiheeseen. Se näkyy menoissakin. Ihan kiva ;-)

Vanhusten "ulkoiluttaminen"

2011-09-20T11:59:00.000+02:00

Nyt on pakko ottaa kantaa.
Jossain vaiheessa koin, että blogini uhkasi muuttua kannanottoblogiksi, alkuperäisen päikkäriajatuksen sijaan ja aloin kirjoittelemaan taas enempi "pesin tänään koneellisen pyykkiä ja ulkoilin koirien kanssa"- tyylistä höpinää... kun ei muuta kerrottavaa omasta elämästä ollut :D, mutta välillä saa ottaa kantaa. Ovathan ajatuksenikin päiväkirjan arvoisia, siis juuri minun päiväkirjani ;-)

Vanhuksista puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Tämä on hyvä asia. Vanhusten tilannetta pitääkin miettiä ja tuoda mielipiteet julkisuuteen, ihmisten tietoisuuteen. Ihmiset elävät nykyisin pitkään, sairauksia on paljon tästä syystä, eikä itsenäisesti pärjätä välttämättä enää ehtoopuolella kotona.
Tähän kaikkeen en ota kantaa, vaikka koenkin toisaalta, että koskaan ei olisi pitänyt jäädä pois järjestelmä, jossa lapset pitävät vanhuksista huolta. Miten itse kykenisin tähän... mutta silti olen tuota mieltä. Nykyisellä mallilla kuitenkaan en halua itsekään jäädä aikanani lasteni vastuulle, vaan olemme jo miettineet mieheni kanssa ostaa hyvissä ajoin jostain vanhustentalosta yksiön itsellemme ;-) Siinä vaiheessa, kun se on vielä vapaaehtoista ja mielekästä.

Mutta tuo vanhusten ulkoiluttaminen... ai että näen punaista.
Olen itsekin työskennellyt vanhusten hoidossa ja kärrännyt vastahakoisia vanhuksia pihalle palelemaan. Toiset haluavat kyllä ulos ja siihen pitäisi olla aikaa, mutta määrätä nyt vanhuksille kusilenkit kuten koirille, ja vielä koiriin vedoten!?! Eläimilläkin paremmat olot...? Tervetuloa koirahoitolaan töihin vanhustenhoitajat. Kyllä sielläkin on kiire, eikä istuta sohvilla, monesti tehdään vain pakolliset pisulenkit- valitettavasti. Mutta koirat eivät osaa käydä vessassa, siihen ulkoiluun on siis pakko löytää aikaa.
En puhu nyt kaupallisista hoitoloista, vaikka kiire niissäkin on ja ulkoilusta (lenkistä) maksetaan monesti erikseen.

Kaikki vanhukset eivät halua oikeasti ulos. Siellä työntää, vetää ja puhaltaa. On kuuma, kylmä tai sataa. Elämän ehtoopuolellakin pitäisi olla vaihtoehtoja, eikä vaatia vanhuksille "ulkoilukorttia".
Mitenköhän asia mahtaa olla sitten, kun itse olen vanhus?

"Jaahas Tanja. Sitten lähdetään aamupäivän ulkoilutunnille. Ei, ei mitään vastaanpanemisia, lukujärjestyksessä lukee, että tänään on Parkourin vuoro. Siitä vain seinille hyppimään! Mikä lonkka? No voi voi, hypi vähän varoemmin. Ai sataa. No elämä on. Joskus sataa... tuntuu pahalta kasvoilla vai? Laitetaan kuravaatteet päälle. Iltapäivällä ei pitäisi enää sataakaan ja silloin onkin Kympin juoksu vuorossa..."

Mihin unohtui muu mielekäs tekeminen? Leipominen, juttelu, sukan kutominen, ruoan laitto, siivous... pitääkö kohta olla niillekin lukujärjestys ja onko vanhusten hoito kellotettua "mielekästä" toimintaa?

Jotkut kun vaan nauttivat olemisesta, ikkunasta ulos katselemisesta ja muiden kuuntelemisesta, ajattelemisesta.

Kannatan sitä, että kaikilla olisi oikeus ulkoiluun, mutta älkää verratko koiriin. Jookos.
Jokainen voi myös ilmottautua oman pitäjänsä vanhustentaloon vapaaehtoiseksi ulkoiluttajaksi, muistakaa tämä, ennenkuin vaaditte mitään. Rahaa vain ei ole kaikkeen, ja tulevaisuudessa vielä vähemmän, meidän ikääntyessä.
Saadaan kai olla kiitollisia, jos ei tartte kadulla vanhuksina asua... siinä sitä ulkoilutusta tulisi ainakin.
Vaaditaan jooko oikeita asioita. Tiedän, että vanhusten hoidossakin on niitä kiirehetkiä ja sitten niitä lepohetkiä. Toisena hetkenä tarvitsisi viisi kättä lisää, toisena voisi olla kotona. Pidetään huolta siitä, etteivät olot tästä enää huonone, sekin on jo saavutus. Vaaditaan, että vanhuksilla olisi hyvät hoitajat (kaikki eivät ole hyviä hoitajia vanhuksille), että heitä kohdeltaisiin ihmisinä iästä huolimatta. Että se "Martta" olisi ihana mummo, vaikka painaakin sata kiloa ja repii vaipan pois ja pissaa housuinhinsa. Että "Arvolla" on ikävä lapsi kyllä, mutta "Arvolla" on silti oikeus saada edes oikean kokoiset vaatteet jostain. Että "Mirkku" puhuu rumia ja käy kiinni, haluaa ulos ja "on rasittava", mutta silti hänellä on oikeus olla selvinpäinkin.

Kun selvittäisiin ensin näistä ja sitten vasta vaadittaisiin lukujärjestystä.

Pitäkää huolta vanhuksistanne <3

Viikonlopun kiireitä

2011-09-19T13:17:00.000+02:00

Eilen ei juur miehen kanssa kotona "viihdytty". Käytiin kääntymässä vain ja taas menoksi. Ihanaa, kun on lapset jo niin isoja, että voi välillä näinkin tehdä! Lapsistakin on mukavaa, kun ei äiti ole kaiken aikaa selän takana hengittämässä ja komentelemassa. Vaikka kyllä ehdin aina kotona käydessä jostain muistuttaa ;-)

Elena leipoi muffinseja, tulipa maistettua sellainenkin, kaiken muun hyvän lisäksi. Eilisen kalorit paukkuivat yli mukavasti ja näkyi tämän aamun painossa, mutta toisaalta, tein sekä lauantaina, että sunnuntaina -1000 kcal:n treenin. Nykyisin siihenkin menee aikaa kaksi tuntia, kunto on sen verran jo kohdillaan, ettei meinaa noita kaloreita kulua. Mittaan sykevyöllä, kone antaisikin mukavammat lukemat arviosta.

Käytiin eilen hakemassa paffilaatikoita Suomeen meneviä tavaroita varten. Kohta alan niitä täyttelemään, ylimääräiset astiat pois täyttämästä kaappeja. Sitten onkin jokainen lokonen ja kolonen asunnosta käyty lävitse, varastokin siivottiin eilen Suomikuntoon.
Irtisanoimme varaston (kolmen kuukauden irtisanomisaika...) ja eilen lähti kiertoon monta tavaraa ja monta laatikollista tavaraa. Loput menevät Suomen asuntoon. Ihanaa saada oikeasti Suomikoti käyttöön <3 Suunnittelen jo joulua (pitäis miehen saada vielä lomatkin ensin sinne), menen varmaan muutama viikko ennen muita koirien kanssa kotia somistamaan. Voi tätä hymyä kasvoillani!
Elenakin väläytteli, että Franco voisi ja olla tulossa meille joulun aikaan. Oikein hyvä idea :)!

Käytiin eilen miehen kanssa lounailemassa kahdestaan. Kauppareissu venyi ja venyi, toteutimme jokaisen mieleen tulevan idean kauppareissuehdotuksista. Kävimme Ikeassa, josta ei tarttunut yhtään mitään käteen, sekä puutarhakaupassa, ruokakaupoissa, rautakaupassa, sekatavarakaupassa... missäs muualla? Kävimme katsomassa yhtä myytävää taloa, toisella silmällä joskus niitä katselemme ja mietimme täältäkin talon ostoa. Täytyy miettiä asiaa tarkkaan ja odottaa rauhassa varmuutta siitä, että haluamme tänne jäädä. Ja toisekseen, tuli juur yksi asunto ostettua ja on se talokin vielä Suomessa. Sille pitäisi varmaan jotain kehittää...

Eilen tuli siis shoppailtua, siivottua varastoa, saleiltua ja käytyä koirien kanssa lenkillä. Oikein ihana, hyvin arkinenkin sunnuntai.
Lauantaina mies teki talkootunteja kasvimaalle, kaksi kertaa vuodessa on pakko. Minä olin salilla sen aikaa. Selkäni ei kestä tällä hetkellä kaivamista ja nostelua, eli lapiohommia. Sen sijaan juoksemista, crossailua, jopa selkälihasliikkeitä kestän. Muutaman kerran viime viikollakin selkä on meinannut noidannuoleilla, sen aiheuttaa yleensä pieni eteenpäin kumartuva liike, jota lapioidessa tehdään koko ajan. Petaaminen voi olla kohtalokasta, samoin kumartuminen, pöydän pyyhkiminen jne. Aina pitää pitää selkä mielessä.
Iskias on myös vaivannut. Yöt ovat välillä tuskaa ja juostessa en välillä tuntenut toista jalkaa tai se tuntui oudolta. Huokasu. Sääri ja nilkka vaivaavat myös iskiaksen ollessa pahana, pakarasta ja reidestä puhumattakaan.

Kipua oli koirankin jalassa eilen. Ampiainen pisti Bambua jalkaan. Säikähdyksellä ja kivulla siitä selvisi.
Vähän olin epävarma, miten noin pienet koirat reagoivat myrkkyyn.

Mutta nyt on pakko ryhtyä hommiin. Tänään on liikunnasta lepopäivä, tyttöjä vien ratsastukseen ja koiria lenkille. Mutta muuten odotetaan kehon toipumista viikonlopusta.

Mukavaa viikkoa!

Sydänystävän ruisleipää

2011-09-15T13:09:00.000+02:00

Jaahas. Vanhuus ei tule yksinään. Unohin suolan ruisleivistä nimittäin.
Ruisleipätaikinani on valmiina leipinä vasta kolmantena päivänä (juur laitoin uunin päälle, ovat nyt kohonneet) ja toisena päivänä pitäisi ennen jauhojen lisäystä lisätä suola. No enpä muistanut, kun on viime ruikkarileivontahetkestä varmaan vuosi. Muistin sentäs eilen ottaa juuren pakkaseen, ettei siitä tarvitse aloittaa taas muutaman vuoden jälkeen uusiksi.

Että nyt sitten tulee sydänystävän ruisleipee. Pitäisköhän käydä hakemassa merisuolavoita leivän päälle? Se on niin hyvää, muttei ehkä loistovalinta ihmiselle, jonka pitää verenpainettaan tarkkailla. Vaikka verenpainehan minulla laski heti, kun pillerit kiellettiin. Hyvä että selvisi ennen aivohalvausta tuokin asia. (Saattaa siis johtaa aivohalvaukseen pillereittenkin syönti, nostamalla verenpainetta) Verenpaine on siitä jännä, ettei sitä huomaa välttämättä mistään. Minullakin aina ollut matala verenpaine, korkea, tai korkean rajalla pyörinyt paine tuli shokkina tietooni. On se hyvä, että täällä Ruotsissa otetaan vakavasti nuo raja-arvotkin, siis neuvolassa, edellinen lääkäri täällä ei edes katsonut verenpainetta. Meikäläisellä kun on tuota migreenivaivaakin niin vielä verenpaineen kanssa pillerit ovat ehdoton "no no".

Migreenivaivasta tuli mieleen, että kylläpä särki päätä tänä aamuna. Eilen olin pohjattoman väsynyt, en jaksanut oikeasti mitään. Menin alku-illasta jopa sänkyyn makaamaan, lueskelin ja pyörin netissä. Kävin hakemassa lapset squashista väliilä, kun satoi niin kovasti... parkkipaikalla en löytänyt parkkikonetta mistään ja ei se sitten vissiin loppujen lopuksi mikään julkinen parkkis ollutkaan.
Tuo väsymys ja eilinen outo olo, ja tämän aamuinen päänsärky viittaisi migreeniin. Joskus haukottelen edellisenä päivänä kovasti, saatan olla poissaolevaisen oloinen, keskitttymisvaikeuksia ilmenee ja väsymystä. Saatan myös puhua mitä sattuu, unohtaa sanoja tai sanoa vääriä sanoja. Oma migreenini on luokiteltu päänsäryttömäksi, eli näen auroja ja peileja ja kaikki edellä kertomani liittyy asiaan, mutta en välttämättä saa päänsärkyä ollenkaan. Yleensä tajuan poissaolevaisuuteni ja haukotteluni/ sekavat puheeni vasta jälkikäteen, tai mies huomaa ne ja huomauttaa, että olisi rouvalla migreeniä ilmoilla.

Jaahas, kävin tässä laittamassa ekan uunipellin tulille. Kiitos edelleen Heljän äidille paisto-ohjeista :) Niiden myötä tämä meikäläisen ruisleipäura alkoi onnistumaan. Mitä nyt joku suola joskus saattaa unohtua ;-)

Vuosittainen kaappihuolto

2011-09-12T11:51:00.000+02:00

Ikkunan pesu jäi viikonloppuna, oli muuta puuhaa niin paljon. Ja voivoi, nyt sataa, ei voi vieläkään pestä ikkunoita ;)

Ikkunoiden peseminen on oikeasti ihan mukavaa puuhaa, se vaan tosiaan jäi ensi viikonloppuun tai loppuviikkoon. On sadetta lupailtu alkuviikoksi.
Katselin tuossa tulevia lämpötiloja ja niin ne +19 vaihtuvat + 14. Ei voi mitään :)

Lauantaina oli Kistassa kympin juoksu. Mies osallistui, minä en. En ole vielä kymppejä juossut, eikä näillä nilkoilla juostakaan. Tunnin kykenen juoksemaan rauhallisesti, ihan ilman kipua juoksen puoli tuntia- 45 minuuttia kerralla. Tai, puhutaan mielummin hölkästä kuin juoksemisesta. Eikös juokseminen ole nopeata ja hölkkä rauhallista.

Lauantaina oli myös pojan kaveri yötä meilllä, poika itse oli perjantai-lauantai välisen yön kaverilla.

Sunnutaina sitten kävimme kaappeja lävitse, jatkan sitä puuhaa tänään.
Oikeastaan vaatekaapit on jo ratsattu aiemmin, muutama viikko sitten, samoin järjestelty kaikki paperit uusiin kansioihin ja heitettty kassikaupalla vanhoja papereita pois ja nyt on tavarakaappien ja keittiökaappien vuoro.

Heitimme taas valtavat määrät tavaraa roskikseen. Osa Suomesta asti mukana kuljetettuja tavaroita, osa Saksasta, osa Hollannista, osa täältä. Kyllä ihminen kerää ja on huono luopumaan, vaikka oikeasti käyn vuosittain kaikki tavarat lävitse ja heitän turhat pois. Ja isot muutotkin takana. Mukamas kaikki turhat pois heitettynä, mutta aina sitä löytyy lisää.

Nyt tavaroita käydään lävitse Suomeen vietäväksi, siihen omaan asuntoon säilöön. Osa mahtuu nyt syksyllä miehen kyytiin, kun hän voi jättää penkit kotiin, osa varmasti joutuu odottamaan jouluun. Taidamme mennä kahdella autolla tuosta syystä.
Varasto tyhjennetään kuitenkin turhana rahanmenona nyt (maksullinen varasto), jos kaikki tavarat eivät mahdu kyytiin, saavat loput lojua laatikoissa täällä asunnossa. Meikäläiset kun ovat jo tottuneet laatikkoelämään niin hyvin, että ei paljoa jaksa häiritä.

Seuraavaksi tyhjennämme varaston tänne sisälle. Phuuh, siinä sitä puuhaa riittää.

Tällainen tavaroiden poisheittäminen ja läpikäyminen on kuitenkin puhdistavaa. On minullakin tavaroita, joita vaalin ja haluan säilyttää, mutta monesti huomaan heittäväni pois sellaisia tavaroita, joita en edelliskerralla raattinut. Mukamas.

Nyt zumbailemaan ja suihkuun, sitten takaisin kaappien kimppuun.
Mukavaa viikonalkua!

Taitaa flunssa taittua

2011-09-09T10:58:00.002+02:00

Ihanaa! Aurinko paistaa, linnut laulaa (en tosin kuule sisälle sellasta, mutta eikös tässä kohtaa kuulu sanoa noin?) ja elämä tuntuisi muutenkin voittavan. Flunssa ei nyt ihan kokoon kuivunut, yhä niiskutan, mutta siihen se sitten jääkin. Ei enää väsytä niin ja eilen käppäilin 4,5 kilsaa illalla miehen ja koiruuksien kanssa, totesin, että terveeksi tässä olisi tulossa, ei voi mitään :P
Kävin joka päivä (tämän muutaman lepopäivän siis) kävelemässä reilu kilsan lenkin, siis myös päiväsaikaan koirien kanssa, en antanutkaan itseni valahtaa täysin sänkyyn. Kävely syysilmassa tuuletti päätä ja happi keuhkoissa tuntui tosi hyvältä. Vaikka pienetkin mäet saivat puuskuttamaan, jäi käppäilystä hyvä olo. Otin myös kovin rauhallisesti.
Salille ei vielä tänäänkään, jos nyt ei kävelemään. Mutta sen voi tehdä ulkonakin, on loistoilma lisäksi!

Joopsista. Asunto näyttää kamalalta. Pyykkiä on sellainen vuori silitettävänä, eikä meillä ole edes paikkaa, johon pyykkivuoren voisi piilottaa. Olen joka päivä pessyt pyykkiä, mutta kerännyt ne vaan pyykkikoriin kuivana.Tämä päivä menee aika tehokkaasti siivoamiseen ja pyykkihuoltoon. Jos kevyt imurointi kuitenkin riittäisi pölyjen pyyhkimisen lisäksi, vessat pitää pestä kunnolla, mutta jo silitysvuori saa hengästymään sitä katsoessa, joten lattiat jätän maanantaille.
Kaupassa on pakko käydä. Pojalle tulee kaveri yöksi ja jääkaappi huutaa tyhjänä. Muuten voisi pitääkin "nyhjää tyhjästä" päivän, eli tehdä "nappisoppaa".

Oletteko muuten koskaan ajatelleet kaapille mennessänne, että "tyhjä" ei ole tyhjä, vaan itseasiassa kaapeissa lojuu yleensä monen päivän ruoat, kun oikein kaivelee. Pitääkin viikonloppuna käydä oikeasti kaapit lävitse, sekä pestä ikkunat. Tyttärellä olisi kotitehtävänä kotitaloudessa mm. pestä ikkuna. Hoidetaan se samalla. Toinen tytär niiskutteli ja yski siihen malliin tänä aamuna, että saattaa muutama lepopäivä tehdä hänelle hyvää.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Duha ja kurkkukipu.

2011-09-07T11:43:00.002+02:00

Jaahas, ei auta superhyper ittensä hoitaminen, näin sitä sairastui meikäläinenkin, antioksidanteista ja vitamiineista huolimatta. Pärskin täällä ja voin kertoa, että inhoan kipeää nenäntakusta, kurkkukivusta puhumattakaan. Ja kun en kamalasti flunssia harrasta, vetää se aina ihan veteläksi, ilman kuumettakin. Tai sitten minusta on tullut vanha.

Salihommat jätän väliin suosiolla. Eilen lenkittelin vielä normaalisti koirien kanssa, zumbatessa alkoi tuo nenäntakuskipu ja jalka ei oikein noussut entiseen tahtiin. Olin vielä salille lähtemässä illalla, mutta meninkin sänkyyn Harlekiinia lukemaan. On anopin tuoma pussillinen vielä lähes kokonaan lukematta.

Nyt ei malta maata sängyssä, mutta ei jaksaisi tehdä mitään erikoista. Laitoin sämpylätaikinan tulemaan ja kohta se olisi leivottavissa. Hemmottelen itseäni lämpöisillä sämpyillä ja kuumalla teellä. Ehkä se taas sitten tuosta, koko flunssa kuivuu monesti kasaan minulla jo alkuvaiheessa.

Meillä sataa. Tai satoi tuossa aiemmin. Oli niin syksyistä että. En varmasti lähde sen kummemmin kävelylle hauveleittenkaan kassa, saavat tyytyä pikkujalotteluun tänään. Lepopäivä urheilusta kaikilla.

Tekeekö muiden flunssan aikaan mieli syödä ihan kamalasti?
Minä kuulun niihin omituisiin otuksiin, joilla on flunssassa kamala nälkä, rasvaista, makeaa, suolaista... Toki kovassa kuumeessa nukun, mutta heti kun kuume laskee ja lusikka pysyy kädessä, tahdon ruokaa. Ehkä se on elimistön oma keino pysyä vahvana? Kyllähän kuka tahansa on jo pelkästään kuumeen takia heikko kolme päivää sairastuttuaan, saati sitten jos on sen kolme päivää syömättä.
Taidan omistaa aika viisaan kehon ;-)

Oikeasti kuuntelen kehoani muutenkin. Mm. hiilaritonhan ei sovi meikäläiselle ollenkaan, enkä usko muutenkaan täysin hiilarittomaan diettiin. En usko mihinkään rajoitettuun ruokavalioon. Kaikkea pitää saada syödä, pitää vain muistaa kohtuus. Rasva, suola ja sokeri ovat ovelia huijaamaan kroppaamme, niiden perään saa vähän katsella, olisiko huijauksen makua ilmoilla kehon ilmoittaessa niiden puutteesta.

Omatkin silmät hakeutuvat koko ajan tuonne pullan suuntaan, jonka otin sulamaan pakkasesta. Arvatkaapa jälkkäri sämpylälle...

Kaikille oikein leppoista päivää!

En uskalla mennä...

2011-09-06T10:42:00.001+02:00

... vanhempainiltaan. Mietin eilen joitain vanhempia siellä, heidän rääväsuutaan ja "osaan ja tiedän kaiken"- asennettaan ja totesin, että luonteellani on parempi jäädä pois tuosta junasta. Saattaisin nimittäin oikeasti aukaista suuni ihan turhan auki. En enää nykyisin hae stressiä väkisin elämääni ja huomasin verenpaineen nousevan hurjasti jo pelkästään ajattelemalla tytön luokkaa ja joitakin vanhempia siellä. Menen seuraavan kerran, kun hillitsen tunteeni taas. Kyse ei siis ole oikeasta vanhempainillasta, vaan luokkaretkeä koskevasta illasta.

Mies menee kuuntelemaan, mitä on päätetty salaisissa yhteydenotoissa luokkaretkestä (kun kerran vanhemmatkin sinne on jo päätetty, vaikkei yhtään kokousta vielä ole aiheesta ollut). Phuuh. Vaihtaisin koska vaan lapsille koulua, jos vaihtoehtoina olisi muukin kun umpiruotsalainen koulu tai vararikko koulumaksujen takia ;-).
Pojan luokalla ei ole ongelmia ollut, mutta tämä kaikki tytön luokan kanssa läpikäyty heijastuu vastenmielisyytenä koko koulua kohtaan. Ei voi mitään, ihminen minäkin, vaikka tunnustan tässä kohtaa olevani hieman epäreilu ja dramaattinen. Mutta vain hieman.

Rehellisyydestäni en luovu :P.

**********************

Raakakaakao.
Olen nin kovin hehkuttanut noita kotimaisia tuotteita ja lähiruoan merkitystä, että on rehellisyyden nimissä tuotava julki ulkomaisia tuotteita ja ensimmäisenä antioksidanttien kuningatar: raakakaakao. Raakakaakao sisältää enemmän antioksidantteja kuin mustikka, goji-marja, acai-marja, punaviini ja kranaattiomena yhteensä.

Loistotuote siis, joten jätän muut ulkomaiset tuotteet ostamatta (poislukien mustikka).

Kaakaomurskaa kun sekoittaa täysjyväspelttimuroihin (Superflingor, Pauluns), johon on sekoitettu kanelia- voi äitienpäivä ja joulukin vielä! Ihanaa! Niissä hiutaleissa ei ole lisättyä sokeria, kaneli riittää.

Annos: 30 g hiutaleita, 10 g raakakaakaota murusina, 0,5 dl maitoa = noin 220 kcal
On aikamoisen raskasta tuo raakakaakao, mutta annetaan se anteeksi kaiken hyvän edessä.

Mustikkaa syön melkein joka päivä, se ei aina ole lähiruokaa, joten mainittakoon sekin tosiaan tässä. Mustikka suojaa sydäntä ja verisuonia, auttaa kuulemma taistelussa rasvaakin vastaan ja eikös sitä nykyisin myydä silmälääkkeinäkin? Hyvää se joka tapauksessa on, melkein voisin väittää yhdeksi lempimarjoistani. Kaikki marjat ovat tosin lempimarjojani. Sekoitan pakastemustikat rahkaan ja tuoreet syön leffanaksuina tai välipalana.

Inkivääri.
Rakastan Inkiväärimarmeladia, sitä saa luontaistuotekaupoista ainakin (Saksassa marketistakin). Yksi pala riittää kahvin kanssa, siinä palassa noin 12 kcal. Inkiväärikään ei kovin "kotimainen" tuote ole.

Teen myös inkivääriteetä silloin tällöin.
Murskaan hieman inkiväärtä huhmaressa, laitan kattilaan veden kanssa ja keitän jonkin aikaa. Hyvää.
Mihinkä inkivääri sitten auttaa, jos raakakaakao on elämän eliksiiri?

Vilustumiseen ja pahoinvointiin, reumasairauksiin kipua lievittämään ja niveliä notkistamaan.

Hunaja.
Hunajan jo aiemmin mainitsin elämän eliksiirinä ja sitä se(kin) onkin. Hunajan pyrin ostamaan läheltä, mutta tämä ei aina toteudu, sillä toisaalta pitäisi suosia luomuhunajaa (kemikaalijäämät).
Hunajaa syödään meillä lusikallinen joka päivä, jokainen popsii sitä flunssakauden alettua, vaikka toki pitäisi joka päivä syödä.
Hunaja on vatsan ystävä, yskänlääkkeenä "oikeiden lääkkeiden" veroinen ilman haittoja, flunssalääkkeenä/ estona toimii antioksidanttien ja tulehdusta estävien aineitten takia ja lisäksi se myös maistuu hyvältä ;-) Aitoon Minttuteehen laitan sitä joskus makeutta tuomaan myös, mutta yli 37 asteen lämpö tuhoaa muut hyvät ominaisuudet. Mutta sokerin sijasta kelpaa kyllä.

Banaani.
Välttelen jonkin verran hedelmiä (sokeri ja kalorit), mutta syön banaania kyllä lähes päivittäin. Loistava kaliuminlähde ja erinomainen B6- vitamiinin lähde. Kilpparisairaana joudun tosin syömään b-vitamiinia myös purkista.

Öljyt.
Yksi käyttämistäni ulkolaisista terveystuotteista on oliiviöljy. Käytän myös kotimaista öljyä (mielummin valitsenkin rypsiä kuin oliivia, mutta salaattiin oliivi sopii paremmin), mutta öljyn yritän valita aina parhaasta päästä, oli se sitten kotimaista tai ulkomaista. Kokeiluja tulee myös huonommista öljyistä, mutta silloinkin ne ovat kuitenkin kylmäpuristettuja öljyjä.

Öljyt alentavat kolesterolia, suojaavat sydäntä. Sisältävät E-vitamiinia. Kotimainen rypsi/ rapsi suojaa myös rintasyövältä ja estää rytmihäiriöitä! Laitan aina sämpylöihini kylmäpuristettua rapsiöljyä, paistan, jos rasvaa käytän, aina öljyssä. Voita käytän vain herkutteluun (joskus kanttarellikastikkeeseen, omenahyveeseen, leivontaankin välillä.).

Siinäpä taas terveyspläjäystä kerrakseen. Muistakaa laihduttajat käyttää rasvaakin, jos ette halua luopua mm. hiuksistanne terveyden lisäksi!

Mukava ja rento viikonloppu

2011-09-05T10:10:00.000+02:00

Ja se meni, hupsista vaan.

Kasvimaata mylläsimme, vähän jo syyskuntoon. Kasvimaa alkaa näyttämään surulliselta, kun tyhjiä ja puolityhjiä lootia on enemmän ja enemmän, loput kasvit ruskettavat vartensa (peruna mm. joku sanoi, että pitäisi katkaista varret, mutta ei viitsitty). Kasvimaalla on joku tietty päivä, milloin kaikki pitää olla siivottu, mutta en muista sitä päivää. Ei se ainakaan vielä ole.

Kynsihuollossa kävin ja, voi että Jenny osaa hyvin asiansa. Lyhennytin nyt kynsiä jonkin verran, että sain oman kynnen rajan viimein tasaiseksi geelikynsien kanssa. Kynsien takusessa raja keräsi mm. multaa ja näytti hölmöltä. Nyt kynnet pikkasen normaalia lyhyemmät. Peukalo jäi kuvasta pois :D Pidin varmaan jotenkin kämmenen alapuolella kuvatessa. Oli hankalaa yhdellä kädellä :P

Pihlajanmarjoja en ehtinyt vielä hakemaan, eikä niillä kiire olekaan, parhaimmillaan ovat ensipakkasten jälkeen. Kävin kyllä ostamassa hyytelösokeria ja vaniljatankoa, konjakki vielä on kaupassa (jos mies toisikin laivalta pienen pullon, sellaisen minipullon, kun ei tuota muuten meillä kulu)

Sen sijaan kävimme miehen kanssa tekemässä "millitreenin", eli tuhannen kilokalorin treenin. reilu 1, 45 tuntia salilla vierähti: juoksin ensin 45 minuuttia, tein salitreeniä 30 minuuttia, soudin muutaman minuutin, crossasin puol tuntia. Ei ollut ollenkaan paha rasti, niin sanotusti.
Muutaman tunnin levon jälkeen läksimme vielä vanhimman tyttären seuraksi kävelemään 6,5 kilometriä. Siinä meni se Pihlajanmarjahakuretki, ei enää jaksanut lähteä vaeltelemaan metsään erikseen.

Illalla kävimme syömässä ulkona. Ikeassa :D Minulle ei oikein ollut mitään syömistä siinä talossa, kaksi lettua pinaatti-juustotäytteellä sitten söin. Ei mitään kovin erikoista ruokaa ollut se :-/ Ikean ruoissa on lisäksi se huono puoli, että kaloreita ei ole missään saatavilla, ei paketeissa joita kaupassa myydään, eikä ravintolassa. Ostin Ikeakaupasta omenapiirakkaa ja vaniljakastikettakin, sekä hampsasin nakkisämpylän vielä lähtiessäni, nälissäni päivän jälkeen. Kaloreista en tiedä, arvioita heittelin, mutta hyvin mahtui tuohon päivään nuokin syömiset, muuten söin kasvispitoisesti. Makkaraa en syö oikein koskaan (vaikka tykkään kylllä hyvästä makkarasta), oli pahaa tuo Ikean nakki ja pettymys, kun pitkästä aikaa makkaraa mukelsin, mutta nälkääni olisin syönyt melkein mitä vaan, tai no... Ikeassa saa myös katkarapuleipiä ja katkarapusalaattia, mutta niitä en syö. Nakkisämpylä olikin viime hetken paniikkiostos :D Tytär otti nälkäänsä myös kojusta pitsapalan. Onneksi ovat laittaneet vielä ulko-ovelle ruokapaikan, että ruokaan yläkerran ravintolassa pettyneet saavat pettyä vielä alakerrassakin :P

Ruotsin Ikeassa on yllätyksekseni surkeimmat Ikea-kaupat, huonoin palvelu ja huonoimmat ruoat (mm. Saksan Ikeassa nakkisämpylään saa kuivattua sipulia ja suolakurkkua, Ruotsissa ei), jäätelökin oli loppu, vaihteeksi, mutta kyllähän siellä joskus käyttää lapset niitä lihapullia syöttämässä, kun itseään laiskottaa. Vanhin tytär söi tosin lettuja kanssani, hän vähän tuota lihaa välttelee...

Tänään ajattelin leipoa leipää, mutta muistin että onkin se ratsastuspäivä tytöillä, mikä tarkoittaa sitä, että ei ole salipäiväkään, vaan tässä pitää alkaa suunnittelemaan lenkkiä koirien kanssa ja zumbahetkeä. Näillä aatoksilla kohti uutta viikkoa :)

Kynsihuoltopäivä

2011-09-03T10:10:00.000+02:00

Pitäisi tilata kohta kynsien huoltoon aika. Löysin viimein henkilön, jonka haluan vakituiseksi kynsihuoltajakseni, Jenny, kaunis vietnamilaissyntyinen nainen, joka tekee parasta työtä firmassa. Kynnet ovat kestäneet viikon pidempään kuin muiden laittamana, värivirheitä ei ole ollut ja kynnet ovat kauniin muotoiset. Toivottavasti ei johtunut valituksestani.

Jouduin nimittäin viimekerralla valittamaan kynsistä. Ne irtoilivat reunoistaan hyvin nopeasti ja muuttuivat keltaisiksi, mitä geelikynsien ei pitäisi tehdä. Pomo meinasi, etteivät geelikynnet varmaan sovi minulle. Melkein alkoi naurattamaan. Vastuuta ei oteta julkisesti, ei sitten millään, mutta kyllä kävi monta kertaa seuraamassa, kun kynsiäni laitettiin. Annoin heidän pitää kasvonsa ja totesin, että juu, vika varmaan onkin minussa, mutta napakasti mulkaisin pomoa. Puhuimme samaa kieltä loppujen lopuksi, sillä tulos oli hyvä.

Kynsiäni on laittaneet sekä miespuoleiset kynsihoitajat, että naispuoleiset. Yleisesti ottaen olen äärettömän tyytyväinen kynsiini, omani ovat ranskalaisella manikyyrillä.

Tänään en mene jalkahoitoon. Otan joku päivä aikaa ilman kynsien huoltoa ja vien tytötkin jalkahuoltoon. Nuorempi tytär ei enää suostu käsihoitoon, sillä väittää, että kynnet liuskoittuivat pahasti hoidon jälkeen, vaikka hoito ihanaa olikin. Voi johtua erilaisesta kunsien viilaamisesta? Tuskin kuitenkaan erilaisesta kynsilakasta. Kokeillaan jalkahoitoa sitten.

Liikuntahommista on vapaapäivä. Kasvimaalle menemme siirtämään mustikkapensaita ja yrttejä toisiin paikkoihin. Selvitköön tai ei, huonoissa paikoissa ovat nyt, se kävi kesän aikana selväksi.

Tänä viikonloppuna voisin käydä keräämässä pihlajanmarjoja, jos ovat jo kypsiä. Viskaan ne vaikka pakkaseen yön yli, nekun ovat parhaimmillaan pikkupakkasten purtua marjoja.
Ajattelin tehdä paria eri hyytelöä Pihlajanmarjoista, mutta myös kuivata marjoja täysjyvämurojen kaveriksi tai sellaisenaan naposteltavaksi. Ehkä kokeilen jotain uuttakin, kukapa tietää.
Tämä viikonloppu on pyhitetty sellaiseksi, että ohjelmaa saa keksiä sitä mukaa, kun mieleen tulee. Marjojen poimiminen olisi siksi juuri tämän viikonlopun asia ja toisekseen, nyt olisi into päällä tuohonkin puuhaan kun en salille mene.
Pihlajanmarjat ovat ilmaista superfoodia ja ennenkaikkea lähiruokaa. Kokeilkaa! Netistä löytyy erilaisia ohjeita, mielikuvitustakin saa käyttää, yhdistellä eri aineita, jos ajatus Pihlajanmarjoista saa suun irvelle.

Meillä oli lapsuudessani aina Pihlajanmarjahyytelöä lihan kanssa, äitini on aina osannut hyödyntää lähiruoan ja keksiä vähistä rahoista meille vitamiineja ja hyvinvointia luontoa ja kasvimaata hyödyntämällä. Olen nyt vasta ymmärtänyt, että hän antoi meille arvokkaan opin lapsuudessa, opin, jota ei tunkenut, mutta joka on jäänyt mieleen kytemään ja jota tässä vuosien varrella olen alkanut toteuttamaankin.
Itse haluan jakaa Lähiruoan ilosanomaa, terveellistä elämää eteenpäin. Paitsi omille lapsilleni, myös netin ihmeelliseen maailmaan. Siksi jaan täällä välillä ruokaohjeita (mm. ruisleivän valmistus on rakkain ohjeeni jonka olen kanssanne jakanut) ja kehoitan kaikkia löytämään lähimetsästäkin uusia tuotteita.
Itse olen vasta matkalla aiheessa, mutta jaetaan innokkaasti tietoutta yhdessä, eikös vaan!

Nyt aika kynsistudioon varattu (mies hoiti sen tässä minun naputellessani päikkyä), joten pitää mennä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Iiiik! Lehdissä keltaista!

2011-09-01T13:34:00.000+02:00

Syksy tulee!
Olen halunnut jo pitkään päivittää blogin noin. Olen odottanut kirpakoita aamuja ja lehtien värjääntymistä, ennenkuin hehkutan syksyä ja nyt katselen puuta tässä samalla, jossa on enemmän kuin kymmenen keltaista lehteä. Jos kesästä on kerran luovuttava, odotetaan sitten muutoksiakin innolla! Nyt saa hehkuttaa!

Onhan se kesä aivan ihana, jatkaisin minäkin sitä mielelläni vielä, mutta nuo vuodenajat ja ilmat ovat sellaisia, joihin mielummin sopeudun, kuin valitan ja pahastun. Joka vuodenajassa on ne hyvät puolensa (ja huonot myös) ja minä olen syksyn lapsi, joten joku rakkaus tuolla sielussa on syksyä kohtaan. Rakastan kuulaita aamuja, pikkupakkasen puremia poskia, kynttilän valoa, takan räiskyntää, myrskyä ulkona, raivoavaa ilmaa, jolloin voin olla sisällä. Ja ensilumi! Siihen rakastun joka vuosi uudelleen... ja Joulu, rakas joulu!

Sen sijaan minäkään en pidä kolme viikkoa kestävästä jatkuvasta tihutuksesta, rännästä tai paukkupakkasista, paljon pukemisesta... mutta en myöskään pidä tukahduttavasta/ polttavasta kuumasta tai aurinkoihottumastani, tunteesta, ettei suihkussa voi koskaan käydä liikaa. Tai tunteesta, että pitäisi asua suihkussa.
Joten, puolensa ja puolensa kaikilla vuodenajoilla.

Syksy tarkoittaa myös uutta lukuvuotta kouluissa. Koulun alettua on taas kotiin kannettu lippua ja lappua, kokouskutsuja ja sääntöjä, "osallistu siihen, tule tähän, tee tuota". Maailmassa ei ainakaan paperista ole pulaa.

Ysin aloittanut tytär on tänä vuonna matkavuorossa koulunsa kanssa. Suunnittelevat matkaa Espanjaan, Barcelonaan. Miksi ihmeessä sinne? Tekeekö jonkun vanhemman mieli tuonne, vai mikä ihme oli perusteena? Kulttuurin kehto... sepä kyllä lapsia innostaakin? Kulttuurilla tuota matkaa on perusteltu, sepä onkin oiva valinta 15- vuotiaille. Sana "Espanja" taisi ratkaista asian, mutta olishan tuonne muuallekin voinut mennä.
Kysyin tyttäreltä, haluaako ollenkaan mukaan, sillä luultavasti olisi koko matkan aika yksin. Ensin sanoi, ettei tiedä, mutta jatkoi, että olisihan se mukava käydä tuossakin maassa, jossa ei ole vielä käynytkään. Ryhmässä siellä liikuttaisi ja hotellissa ei haittaisi yksinolo.
Meinasi sydän taas särkyä. Onneksi lapseni ovat kypsiä. Onneksi he tietävät olevansa rakastettuja.

Annan tyttären päättää menostaan ihan itse, en pakota lähtemään, vaikka maksaa toki matka pitää, lähti tai ei. Mutta jos hänen ei sitten lähtöaamuna teekään mieli mennä mukaan, annan siunaukseni jäädä kotiin.

Mutta yhtään halvatun energialamppua emme ota myyntiin. Viime vuoden makkarat vielä kävisivät, muttei nuo lamput. Kaikilla ne jo on, eikä kukaan niitä tarvitse vuosiin, kestäviä kun ovat. Annamme mielummin rahaa, kuin lähdemme kauppaamaan jotain lamppuja.
Voi äiti noita vanhempia täällä. Mistä ihmeen peräkylän perän perältä lienee kotoisin, kun luulevat, että ihmiset hinkuen ostaisivat energialamppuja. Ei kai kellään mitään muuta enää nykyisin ole... eihän? Älkää ainakaan tunnustako.
Energialamppuja ovelta ovelle, suuren voiton kanssa? Voi hyvä jysäys sentään! Muutenkin tuo ovelta ovelle myynti on ihmisten rääkkäystä, niin oppilaitten kun meidän ovenavaajien.

Syyskuu. MItäpä kaikkea se tuokaan tullessaan?

No ainakin mies menee kuun lopussa remonttia tekemään uuteen asuntoon. Tai vanhaan asuntoon, mutta meille uuteen. Odotan innolla joulua, kunpa saisimme loman silloin! Olisi niin kiva mennä ennen joulua kalustamaan asuntoa ja viettää joulu Suomessa moneen moneen vuoteen! Siinä omassa joulussa Suomessa olisi lahjaa kyllikseen. Tänä vuonna muutenkin olemme ehdottaneet lapsille pitävämme yhden lahjan taktiikkaa ja se sopi kaikille. Kunpa osaisimme vain pitää siitä kiinni... ja miksemme osaisi?!!

Ihan innollahan tässä odotellaan talven tuloa! Lällänlieru!

Tyhmät ihmiset

2011-08-31T14:19:00.000+02:00

Ihmiset ovat harvinaisen tyhmä laji. Ei tarvitse katsoa kuin peiliin todetakseen tätä useinkin, mutta tällä kertaa haluan kyllä haukkua muiden tyhmyyttä.

Välillä koirien lenkittäminenkin käy sellaisesta psyykeliikunnasta, ettei paremmasta tai pahemmasta väliä. Ajatukseni käyvät aikamoista vuoristorataa, että pelkään äänien pääni sisällä jo kuuluvan uloskin päin. Älkää käsittäkö väärin: usein lenkit ovat päinvastoin mielen kevyttä liihottelua, ajatuksen sulavaa kerrontaa ja rauhan tyyssija pääparalleni. Mutta jotkut päivät... ai että!

Tänään oli sellainen päivä, että psykologi sisälläni vieraili koko lenkin ajan vierelläni. Seuraan, olen aina seurannut, ihmisten käyttäytymistä- myös omaani. Mietin, miksi kukakin tekee tai sanoo jotain ja tätä teen omallakin kohdalla. Analysoin käytöstäni, muiden käytöstä ja pilkon ajatukseni ja muiden ajatukset, tai sanat, palasiksi ja sirpaleiksi, ennen kuin alan koota niistä jotain. Olen oppinut arvokkaita asioita ihmisestä näin. Pystyn monesti välttämään ensireaktioiden aiheuttamat tunnekuohut, hillitsen itseäni todella hyvin ottaen huomioon, mitä monesti tekisi mieleni sanoa... mikä taas johtuu ensireaktioista. En jaksa ihmisiä aina, en katsella tyhmyyttä.

Kirjoitin tähän ison kasan tekstiä selittämään äskeistä, mutta jätän sen pois kuitenkin. Kaikkea ei tarvitse selitellä. Kun asiat nyt vaan ovat niin.

Asiaan. Äsytystä aiheuttaa ihmisten ajattelemattomuus. Miten ihmeessä jokin hyvin yksinkertainen asia ei mene ihmisten päähän? Kuten käytöstavat, lait ja säännöt? Yleinen hyväksyttävä käyttäytmismalli?

Esimerkiksi, jos tulet vastaan minua pyöräsi ja irrallaan olevan koirasi kanssa, näet minulla kolme hihnassa olevaa koiraa, huomaat, että otan koirat vierelle, ja pyöritän sinulle päätäsi kun koirasi juoksee koiriani kohden... miten ihmeessä et tajua ottaa koiraasi kiinni?
Ja miten IHMEESSÄ et tajua pitää suutasi sen jälkeen kiinni, kun koirasi on kaikesta huolimatta tullut koirieni nenään kiinni ja ne rähähtävät koirallesi (aiheesta!).

Ensireaktioni sisälläni on julkaisukelvotonta.
Sen sijaan en sano mitään, en katso mihinkään, en komenna koiraani, odotan vain, että menet pois. Ja silloin on parasta todellakin liueta paikalta kohtuunopeasti. Tiesitkö, että koirani käyvät kierroksilla sen jälkeen koko loppulenkin? Että juuri kaksi kuukautta edellisen vastaavan pölvästin jäljiltä paikkaamani jäljet vastaavasta menivät kuin vesi viemäriin?! Koko työ valui hukkaan sinun ajattelemattoman käytöksesi ja tyhmyytesi takia.

Koiran luottamus rikotaan hetkessä ja sitä rakennetaan pitkän aikaa. Koirieni kimppuun on hyökätty kaduilla, pihalta juostu kadulle, lapsikin on potkaissut. Koirani eivät luota kykyyni hallita tilannetta, koska vahinkoja, joihin en olisi voinut millään vaikuttaa, on tapahtunut. Koiralle se ei merkitse mitään, että naapurin koira juoksee vapaana omalta pihaltaan kadulle koirieni kimppuun enkä olisi sitä voinut estää, heille merkitsee se, etten pystynyt sitä estämään, piste.

Kun on muutaman kuukauden, vuodenkin, harjotellut koirien kanssa ohittamista ilman räyhäämistä, siinä ei todellakaan kaivata tuollaisia pyöräilijöitä, jotka pyyhkivät koirieni luottamuksen minuun kuin... no, jätänpä sanomatta.

Mitä jos minä olisin yhtä kylmä ja ajattelematon kuin suurin osa tuolla kulkijoista? Mitä jos minäkään en väistäisi, kun sinä tulet autolla kävelytiellä vastaan? Mitä jos minäkin pyyhkäisin satasta pyörälläni sinun lastesi vierestä? Mitä jos minäkin laskisin aina koirani vapaaksi räyhäämään tuolla muille? Mitä jos minäkin hankkisin huonosti koulutettuja suuria taistelukoiria, joita en kykenisi pitämään hihnassa? Mitä jos minäkin kävelisin sinua päin, enkä väistäisi? Mitä jos minäkin ohittelisin kauppajonossa, antaisin lasteni tehdä mitä huvittaa, heittäisin roskat sinun pihallesi, kusisin portinpieleesi ja ruttaisin autoasi parkkipaikalla, tukkisin kävelytien sukuni tai työkavereitteni kanssa? Varastaisin, valehtelisin ja kieroilisin, rikkoisin yhteistä yleistä omaisuutta, piirtelisin puiston penkit ja bussit täyteen, sylkisin ikkunoihin?

Mitä jos kaikki tekisimme niin, kuin ajattelemattomat ja tyhmät, ikävät ihmiset? Jos mikään laki tai sääntö ei koskisi meistä ketään?

Mitä jos minä sanoisin kaiken sen sinulle päin naamaa, mitä oikeasti ajattelen?

Kyllähän minäkin tuon osaisin, eri asia on, voisinko aamuisin katsella itseäni peiliin. Opin jo hyvin pienenä, että en ole maailman napa, eikä kaikki pyöri minun ympärilläni. Muutkin ihmiset on otettava huomioon ja kohtelias pitää olla.
Välillä vaan mietin, missä monet muut ovat olleet kun ymmärrystä jaettiin...