Oma vastaukseni on, että ihan mitä haluaa. Olen joskus kipuillut monen muun tavoin sitä, että juttuni ovat sellaista "itsehöpinää", eli päiväni tapahtumia, tunnetiloja ja sitä arkea(kin). Mutta mitäpä muuta sitä maijameikäläinen kirjoittaisi? Ei kaikkien blogien tarvitse olla muoti/ sisusustus/leivontablogeja, vaikka niitäkin on ihana lukea. Itse kuitenkin kurkistan mieluiten juuri tavalliseen arkeen.
Joskus se on rakentamista, joskus remontoimista, harrastuksia, shoppailua, lomia, lasten asioita, raivostumisia, ilostumisia, ruoanlaittoa ja leivontaa, mikä nyt kenenkin päivän/viikon/kuukauden aihe onkin. Sitä elämää, jota elämme.
Eniten itseäni siis kiinnostaa ihminen, eivätkä ilmiöt. En koskaan oleta, että ystäväni olisivat aina muodikkaita, asuisivat talossa, jossa ei pölyhiukkanenkaan laskeudu pöydälle asti tai viettäisivät koko elämänsä keittiössä. En oleta, että ystäväni olisivat aina hyväntuulisia (tai huonotuulisia), avoimia kaikelle ja samaa mieltä kanssani. Ystäväni ovat ihmisiä, vikoineen ja hyvine puolineen. Toivottavasti näemme aina tämän blogimaailmassa, ettei kenellekään tule tunnetta, ettei hänen asiansa ole bloggaamisen arvoisia. Luen blogianne, koska olette kiinnostavia juuri arkiminänne kanssa <3
**********
Tämä ylläoleva tuli mieleen, kun luin erästä blogia, jota olen seurannut mielelläni ja seuraan edelleen, vaikka niitä hyttysen ininöitä ;-)
Mutta sitten omaan arkeen.
Vajaa vuosi sitten kuolleen tätini puoliso menehtyi tässä muutama päivä sitten. Lapset jäivät täysorvoiksi vajaassa vuodessa. Olkoonkin, että kaikki lapset ovat jo hieman alle tai hieman yli neljänkymmenen, vanhempien menetys on aina asia, joka koskettaa ja tämä pisti taas miettimään elämän haurautta ja lyhyyttä.
Kokekaa ihmiset! Kokekaa, menkää ja tehkää!
**********
Muuten arkeen ei kuulu ihmeellisiä. Nyt pitäisi taas jo ulostautua :P koirien kanssa, mikä ei ole lumisateessa kivaa enää (tassuongelmia) ja sitten voisin zumbailla, jäi aamulenkki ja sali väliin, sillä heräsin aamuyöstä ylös painajaisiin, enkä saanut unta. Ei vaan kannattanut niin väsyneenä lähteä huhkimaan, olisi mennyt treeni harakoille.
Oikein mukavaa päivää meille kaikille <3
(Jatkoa "Kotiäitinä Euroopassa"- blogilleni.) Päiväkirjani kertoo kotiäitinä olosta ulkomailla. Nähty on Saksa ja Hollanti, nyt ollaan Ruotsissa! Tervetuloa jakamaan kokemukseni ja keskustelemaan elämästä ja arjesta, sekä tutustumaan perheeseeni!
5 kommenttia:
Meidän tuttavien tuttava menetti puolen vuoden aikana vanhempansa ja sitten vaimo otti ja lähti, ei ole ollut helppoa hänelläkään. Kivaa torstain jatkoa!
No ei ole ollut allu helppoa tuttavallannekaan :( joskus elämä tuntuu epäreilulta.
Surullista,kun molemmat vanhemmat menivät niin lyhyessä ajassa.Omat vanhempani kuolivat kumpikin jouluna,ja nuorina,jonka vuoksi joulu aina aiheuttaa pientä ahdistusta.
Jokainen bloggaa tavallaan. Minäkin tykkään elämänmakuisista blogeista, joissa eletään tavallista elämää iloineen ja suruineen. Marina tekee blogista uskottavan.
Viikonloppuja sinne Ruotsiin!
Yaelian, halit <3
Itselle joulu aiheutti aiemmin ihan toisesta syystä ahdistusta, mutta löysin lapsuuden joulujen riemun uudelleen lasteni kanssa mietittyäni joulun arvoja uudestaan. Sinulla toki eri asia, olen pahoillani menetyksestäsi. Itseäni pelottaa se hetki, kun ei voikaan enää sanoa mitä ajatteli aina sanovansa, ei nähdä, eikä kuulla...
Vihreatniityt (meniköhän eka kerran oikein? oon huono lukemaan nikkejä, luulen lukevani oikein, mutta huomaan jossain vaiheessa, ett pieleen on mennyt tähän asti), marina on osa elämää. Toki sitä yrittää nähä aina valoisan puolen, itselleni se on ollut oikeasti eteenpäin aikanaan vievä asia, Jumalan lisäksi. Pyrin olemaan marisematta, mutta on varmasti ihmisiä, jotka kuulevat minun aina olevan joko happyhappy tai sitten valivali. Riippuu ihmisrukasta... ;/ Mutta joo, elämä ei ole todellakaan ollut aina herkkua, eikä sitä pidä sokerilla silloin kuorruttaa. Joskus taas Luojalle kiitos, on elämä vaan sitä "tylsää" arkea, joka itseasiassa on sitä ihaninta- ja sitä se suurin osa onkin, joten ihanana se vaan on otettava ;P
Mutta. Ite kokoan joskus itteeni, ennenkö kirjotan mitään tänne. On asioita, joista en kirjota ja on asioita, jotka paljastan jälkijunassa (niin hyvät ku pahat). Saatan käydä aikamoista draamaa lävitse, mutta kirjottaa näennäisen rennosti. Tai pidätellä itteäni, vaikka hyppisin riemusta täällä ruudun takana.
Ehkä mulle helpointa on kirjottaa ne arkipäiväiset natinat, joita jotku ei vaan jaksa kuunnella :D
Lähetä kommentti